Tarina sisarpaneelin sävyttämisestä

Sarkasmi- ja kiukkuvaroitus.

Tässä on nyt kohta kaksi kuukautta vehkeilty Herdinsin värikarttojen kanssa (ja jos kyseisen firman edustaja joskus eksyy tänne, niin ihan vaan tiedoksi, että teillä on liikkeellä kaksi eri värikarttaa vesipetsille. Liikkeisiin toimitettu, puumalleihin sudittu värikartta ja paperinen värikartta, jotka eivät ole keskenään millään tavalla verrattavissa. Se muuten syö pientä ihmistä ja paljon. Kannattaisi myös mainita värikartoissaan, että montako kerrosta litkua sävyn saamiseen on käytetty.). Sävyn valitsemiseen kyseisistä värikartoista voi käyttää sitä normaalia metodia, eli katselee ja vertailee, tai sitten toista keinoa, joka on varmasti ihan yhtä toimiva. Laita kartta lattialle, käänny, ota kolme askelta eteen, heitä sokkona vapaavalintainen objekti sävykartan suuntaan ja toista, kunnes osut sävykartalle.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vattuuntuneina olemme ostaneet yhtä laatua ja sutineet sillä jo puolet paneeleista ja todenneet, että vatuiks meni. Varalta testattiin yhteen tuplakerros. Kokeilleet myös toista sävyä ja todenneet siitäkin, että vatuiks meni sekin. Ja kun petsin päälle tuleva lakka vielä taittaa sävyä keltaiseen, niin aletaan olemaan jännän äärellä. Kuvassa oleva pieni pala on 50-luvun puretusta paneelista toisaalta, josta olemme katsoneet vähän mallia, mutta tuo ei ole aivan se, mitä olemme hakemassa. Hakusessa on vähän vähemmän oranssia. Reunimmaiset pätkät ovat samaa, toisessa vaan tuplakerros. Ei uskoisi.

Alan olemaan siinä mielentilassa, että ammun paneelit kuuhun ja maalaan verannan seinässä olevat raakalaudat valkoisella ja hymistelen tekohymy naamalla, että kyllä nyt on mukavaa.

Seuraavaksi sekoitellaan kahta keskenään, rukoillaan olemattomia jumalia ja laitetaan silmät kiinni. Onneksi tulee talvi, eikä verannalla ole vieläkään sähköjä, niin totuus paljastuu vasta keväällä.

Menen peiton alle piiloon.

Suunnitelmia ja etsintäkuulutus

Taas on vierähtänyt tovi edellisistä kuulumisista. Jotenkin lähtenyt ihan lapasesta tämä hiljaisuus.

Tekisi mieli päivittää blogin ulkoasu ja sitä olen viime aikoina puuhastellutkin, mutta etenee hitaasti. Nykyinen tympii ja siitä varmaan johtuu hiljaisuuskin.

Eikä täällä ole oikein tapahtunut mitään. Olemme yrittäneet aloittaa verannan remonttia, mutta toistaiseksi sitä on vain suunniteltu. Tilasin kyllä lattiaa varten jo maalia ja lattialaudat on kannettu kellariin autotallista kuivumaan maalausta varten. Lattiasta tulee todella tumma harmaa. Olisin halunnut mustan, mutta siinä näkyy kaikki karva ja rapa. Muuten värimaailmasta tulee aika vaalea kera mustan ja punaisen. Ehkä. Ei voi tietää. Suunnitelmat elää jatkuvasti. Oli kaikenlaisia suunnitelmia tummansinisistä seinistäkin, mutta en saanut siitä ajatuksesta oikein otetta. 

Ulko-ovi nakertaa mieltä tällä hetkellä pahasti. Ostimme heti muuton jälkeen uuden oven ja viattomana nyyppänä kuvittelin, että ovet valmistetaan vielä nykyäänkin puusta. No ei valmisteta, se on siis kamala puristeovi ja koska jouduttiin tilaamaan erikoismitoilla, ei sitä voinut enää palauttaakaan. En pidä. Olen suunnitellut sen vanhan lateksilla kuorrutetun peltioven kunnostamista. Siinä on kuitenkin ihan suora peilioven puurunko, kun vaan saisi ne pellit irti. Uuden kyllä saisi myytyä seuraavalle, jos haluaa. En tiedä miten järkeviä nämä suunnitelmat ovat muiden korviin, mutta ulko-ovi on kuitenkin aika tärkeä asia ja hulluna esteetikkona en voi elää sen uuden kanssa. Ja koska verannasta ei tule nyt lämmitettyä tilaa, emme edes tarvitse kaikkien säännösten ja lämpöarvojen mukaista uutta ovea.

Verannalle on muutenkin hakusessa kaksi vanhaa ovea uusien ovien tilalle. Toisen jo löysin ja sen pitäisi saapua ensi viikolla, toista pitää vielä hakea.

Veranta pitää saada valmiiksi, ennen kuin voimme siirtyä sisäeteiseen ja sisäeteinen pitää saada valmiiksi, ennen kuin voimme siirtyä keittiöön. Ärsyttäviä "ennenkuin" -ongelmia. Mutta verannan remontti tuo helpotusta vaatteiden säilytykseen. Siirrämme sinne koko pukeutumisongelman sisäeteisen käytävästä. Siitäkään en ole ottanut kuvaa, koska se ärsyttää niin paljon. Kaikki rojottaa suoraan kulkuväylällä.

Ruokailuhuone on ainut huone, josta en ole juuri ottanut kuvia blogiin. Se on ollut niin ankea paikka. Mutta nyt sekin on vähän piristynyt. Pari kuukautta takaperin liian mahtipontiselta kuulostaneesta ruokailuhuoneesta tuli Kanikammari. Ostin taidemaalari kaveriltani taulun, joka haki hetken paikkaa ison kokonsa vuoksi. Selvisi nopeasti, ettei talossa ole mitään muuta paikkaa, mihin yli metrin korkuisen ja levyisen taulun saisi. Mutta se sopii tuohon just hyvin. Pidän siitä kovin.

Senkki jäi vuokralaiselta meille hoitoon. Pari kukkaa samasta muuttokuormasta taas jäi meille pysyvästi. Aralialle kävi vähän köpelösti muutossa ja sitä ennen innokas koiranpentu oli kiskonut sen jo kertaalleen juuriltaan. Nyt se saa toipua meillä rauhassa. Tällä hetkellä senkin päällä on hirveä määrä sekalaista roinaa ja pari kukkaa lisää. Nemi meinasi kiinnostua araliasta vähän liikaa ja pistellä poskeensa, joten järkeilin niin, että tungen senkin niin täyteen tavaraa, että kissa ei enää mahdu siihen mukavasti. Tähän asti se on toiminut. Olen tehnyt Kanikammarinkin varalle paljon jo suunnitelmia, mutta keittiöremontin ajaksi siitä tulee väliaikainen keittiö ja vasta keittiöremontin jälkeen on sen vuoro.

Olemme hyödyntäneet aurinkoisia päiviä ulkoiluun.

Ja kauhistelleet verannan ikkunoiden puulistoja. Tänä kesänä on varmaan pakko alkaa kunnostamaan niitä. Puulistat irti ja kittiä tilalle. Sama pitäisi tehdä kaikille ikkunoille. Kitti kestää paremmin kuin lahoavat listat.

Olen myös yrittänyt etsiä lisää näitä vanhoja puisia keittiökaappeja.

Tuo kaapisto tulee keittiöön peräseinälle kera jääkaapin ja kiinteän nurkkakomeron, ja näiden lisäksi tarvitsemme  min. 105 cm - max. 114 cm. levyisen samanlaisen yläkaapin tiskipöydän nurkkaukseen. Alakaappi pitää soveltaa itse. Kävimme hakemassa kaapiston erään jo kirjoittamisen lopettaneen bloggaajan kotoa. Terveisiä, jos sattuu lukemaan tätä. Tällä hetkellä kaappi asuu kellarin kodinhoitohuoneessa ja toimii varastokaappina.

Tämä toimii nyt samalla etsintäkuulutuksena. Jos joku törmää vastaavaan yläkaappiin noilla mitoilla, niin kommenttia tänne. Alan olemaan epätoivoinen. Alkaa vaikuttamaan siltä, että pakko kääntyä jonkun puusepän puoleen ja siitä ei selvitä halvalla.

Kissat menee ensi viikolla hampaiden poistoon syöpymien takia. Ensin vain Nemi oli menossa, mutta vasta hammaskiven poistossa käyneellä Lokillakin huomattiin suussa ongelmia. Oman lisänsä jännitykseen tuo Nemin nukuttaminen, mikä ei ole ihan helppoa. Ei tiedetä onko se yliherkkä tietylle nukutusaineelle, onko sydämessä jotain vikaa, vai oliko neiti vaan liian laiha aikoinaan, mutta steriloinnin aikana siltä meinasi lähteä henki. Ennen sterilointia sillä oli melkein vuoden putkeen kiima, joka loppui vain pariksi päiväksi kerrallaan ja leikkausajan varaaminen oli varsinainen haaste sekin, kun eivät halunneet leikata kiimaista kissaa verenvuotoriskin takia. Nemi kulutti kaiken energiansa huonekalujen ja Lokin kosiskeluun ja syönnit oli vähän niin ja näin. Saa nähdä miten käy.

Eikä siinä kaikki, Taikallakin on jälleen ikuinen antibioottikuuri kroonisen suolistotulehduksen takia, leikkauksesta toipuminen vie todellakin aikansa. Miehen selkä on kenkkuillut viime elokuusta asti ja pääsi vasta nyt neljän kuukauden jonoon magneettikuvaukseen (josta voisin muuten kirjoittaa oman postauksen, mikä sisältää runsasta kritiikkiä Päijät-Hämäläistä terveydenhuoltoa kohtaan. Ilmeisesti niiden strategia on pitkittää hoitoonpääsyä niin kauan, että vammat hoituu itsestään ja jos eivät hoidu, niin sitten voi harkita sitä, mikä olisi pitänyt tehdä jo heti kipujen ilmaannuttua) ja oma selkäni on ollut hankala jo vuosia. Vadelmatalon nimeksi pitää kai kohta muuttaa Vammatalo.

Väsähtänyt kärtty

Viime viikkojen fiilikset:

Talviloma alkoi eilen. Kokoan itseni ja palaan linjoille parin päivän sisällä. 

Jumitus

Blogi kuolee pystyyn vieläkin.

Olen pitkään tehnyt osa-aikaisena töitä ja vapaa-aikaa on ollut paljon. Nyt käyn töissä viisi päivää viikossa kuten normaalit ihmiset. Ja se on johtanut siihen, että nukun seisaaltani iltaisin ja viikonloppuna päivät katoaa.. johonkin. Ensin sitä on juomassa aamukahvia ja kohta havahtuu siihen, että pitääpäs lämmittää sauna ja mennä nukkumaan. Tykkään työstäni ja rahalle on tarvetta, mutta kai ne on ne sosiaaliset tilanteet, mitkä kuluttaa tämmöistä peräkorven erakoitunutta elukkaa.

Mutta. Remontista sen verran, että kattolistat on hakematta, lattialistoista valtaosa maalaamatta ja portaikkoon pitäisi tehdä kaiteen runko, ennen kuin viimeiset paneelit saa paikalleen. Mutta juhannukseksi jouluksi on valmista. Jotenkin tämä remontointi on niin paljon kettumaisempaa syksyllä, kun ei voi enää hyödyntää pihaa maalaustilana.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jatketaan.

Laipiosta laipioon, huonosti huolletun talon ihanuus ja muita surkeita tarinoita

Hermostuttava torppa. Tästä tulee nyt pitkä ja tylsä, perinteinen remonttikitinä, mikä ei sisällä visuaalista ilotulitusta, koska kaikki on spekulointia, mitään kuvattavaa ei ole ja täti ei jaksa.

Laipion pintamateriaalin päättäminen oli hankalaa. Alunperin yläkerrassa oli puukuituisia suorakulmanmuotoisia levyjä maalatun paperin päälle naputeltuna. Levyt oli ponttaamattomia ja ne eivät olleet sitä samaa perusneliötä, mitä meillä on esim. olohuoneessa, vaan ne oli vaan naputeltu toisistaan erilleen. Levyjen välistä meni siis pari sormea läpi kattorakenteista. Siis ruodelautoihin asti (mua vähän naurattaa selittää näitä juttuja, tuntuu että meillä on kaikki niin extremeä ja ihmeellisiä viritelmiä. Meidän talossa kaikessa ollaan menty siitä mistä aita on matalin..). Ja jos joku ei jo tiedä, kaikki jouduttiin purkamaan homeen yms. asiaan kuuluvien ihanuuksien takia pois.

Metsäkylän navetan kautta olisi saanut neliölevyä, mutta hintaa niillä on 5 euroa per levy. Siis yksi levy. Ja taas tuli tämä miljonääriyskysymys. Niitä neliöitä olisi mennyt aika paljon. Joten, kun miehen vanhemmilla oli ylimääräistä puutavaraa, meille varta vasten höylättiin puupaneelia, joka on sitä pyöreäreunaista, ei nykyistä viistettyä tavaraa. Hintaa kertyi huimat 0,15 e / m, joten sitä otettiin samantien 1000 metriä, koska sitä tarvitsee muuallekin. Nyökyttelen tälle päätäni, koska silloin vanhaan hyvään aikaan puut kaadettiin itse, laudat sahattiin itse ja varmasti osa on höylättykin itse. Kyseiset tukit nyt eivät ole itse henkilökohtaisesti kaatamiani, mutta menee tarpeeksi lähelle. 

Ja sitten itse asiaan. Haikailin joskus tuolla taaksepäin lakatun, tummuneen puupaneelin perään. Se olisi enemmän tämän talon juttu, kuin maalattu kattopaneeli. Ongelma on nyt se, että millähän litkulla siitä paneelista nyt saa semmoisen aikojen saatossa tummuneen ja lakatun? Jos jollain on jokin ehdotus, kertokoon tai vaietkoon iäksi. Miten sen lakan kanssa sitten, sehän ei taatusti ole hengittävää. Maali olisi, mutta ne valkoiseksi maalatut kattopaneelit on enemmän tätä päivää. Meidän yläkertahan oli rakennettu käyttöön 1964. Mitkä ovat 60-luvun laipiotrendit?

Yläkerran takia pohditaan myös kaidepolitiikkaa. Meillä oli kylmävintti vain yhdellä sivulla taloa, minkä takia toisen puolen vuodot eivät olleet päässeet kuivumaan minnekkään, vaan ne jäivät imeytymään kivivillaan ja valumaan ulkovuorauksen väliin. Nythän talossa on uusi katto, jonka tuuletus on järjestetty nykyiseen malliin, eli siellä on tuuletusrako. Kylmävintista osa jää kylmävintiksi, tällä kerralla siellä on lattiakin pelkkien purujen asemasta ja seinissä eristeet ja raakalaudoitus vinolaudoituksen ja ulkovuorauksen sijasta. Sen saa siis nyt oikeasti varastokäyttöön. Osa vintistä jätetään nyt auki ja rappujen yläpäähän tulee pieni tila, johon tarvitaan siis pätkä kaidetta. Nykyiset valmiskaiteet näyttää muovisilta ja päädyin siihen, että rappukäytävän seinä jatkuu niin ylös, että siitä saa kaiteen. Kaide paneloidaan sisarpaneelilla, mitä tulee rappukäytävään muutenkin. Helposti selitettynä se on siis puolikas seinä. Tavallaan. Minun visiossani se näyttää vähintäänkin 60-lukulaiselta.

Tämän välitilan seinille oli alunperin tulossa tapettia, mutta nyt aloin pohtimaan pinkopahvitusta. Mistä meillä ei ole kummallakaan mitään kokemusta. En siis tiedä tuleeko siitä mitään käytännössä. Valitsin jo tapetiksikin Tapettitalon alesta punavihreää hyasinttia, mikä on jugendia. Koko muu yläkertahan tulee olemaan aikalailla 50-lukulainen. Kukaan ei varmaan ylläty, jos sanon, että muutan mieleni taas. Tapetti siis menee varmaan vaihtoon. Miehellehän on ihan sama mitä sinne tulee, mikä ei helpota :D

Yläkerrasta päästään rappuja pitkin verannalle, joka oli ja on kauttaaltaan kovalevytetty ja maalattu. Laipiosta kovalevy revittiin pois, koska se oli kastunut, eikä se olisi kestänyt Ekovillan painoa senkään vertaa. Veranta aiotaan eristää, koska kulku alakertaan tapahtuu sen kautta ja koska meillä ei ole varsinaisesti eteistä, johon mahtuisi naulakko. Kengistä puhumattakaan 

Alunperin portaiden lähdön siirtämistä harkittiin, mutta sen jälkeen kellariin kulkeminen tapahtuisi ulkokautta, koska kellarin rappuissa ei mahtuisi enää kulkemaan. Tässä on vielä se hauska puoli, että alkuperäisissä ikkunoissa (joista luovun vain kuolleen ruumiini yli) ei ole sisäpokia ollenkaan ja karmeista puuttuu myös huullokset. Joten meidän pitäisi löytää joku perinnepuuseppä, joka tekisi meille uudet karmit ja sisäpokat. Verannalla on lattiassa kahta eri linoleumia, joista toinen on riemunkirjavan kukikas ja toinen harmaata. Verannan ulkolaudoituksesta osa pitää vaihtaa, koska yhdessä kohtaa sokkeli tulee samalle tasolle laudan kanssa, lauta on lahonnut ja vedet lirutelleet meidän juureskellariin. Myös liian lyhyet räystäät ja huonot kourut ovat roiskutelleet vettä seinälle ja alimpiin lautoihin on iskenyt niilläkin kohdilla laho. Hauskuus piilee siinä, että mistäs saat yhtä hyvää puutavaraa tilalle?

Et mistään.

Ensi kesän urakka näyttää siis aika mehevältä jo tässä vaiheessa. Tajunnanvirtaa, olkaa hyvä.

Mintunvihreät pastelliperkeleet

Kiinnostuitteko? Kuulemma otsikon pitää olla kiinnostava ja selailin tässä hillittömässä julkivatutuksessani blogeja ja aivoni välittivät huulilleni tämmöisen yleispätevän manauksen. 

Muhun on tänään iskenyt jokin naisellisen kuukausittainen megavatutus tai jossain joku pistelee meikäläisen woodoonuken otsalohkoon neuloja. Ja kaikki kyllä saa siitä nyt osansa. Olen pahoillani.

Varasin jo marraskuussa kirppispöydän tälle kuulle ja lauantaina käytiin viemässä eka autollinen. Nähtävästi en ole ainut raivausvimmainen tällä hetkellä. Meilläkin on se sellainen romuvarasto. Tunnetaan myös toissijaisesti kellarikerroksen takkahuoneena, tällä hetkellä siellä on kaikki yläkerran huonekalut ja muut rojut joita ei remontin takia ole voinut sijoittaa paikalleen. Ja vähän jotain ylimääräistäkin. Talon mukana tulleet perintöpelargoniatkin siellä sitkeästi kituuttavat ja odottavat kevättä.

Ja olen kassialma pakon edessä. Säilytän kaiken muovipusseissa, jos muutakaan mahdollisuutta ei ole. Ja silmänne näkevät aivan oikein. Edellinen asukas on laittanut kellarikerrokseen muovimaton lattiaan. Ai kamala. Mielenkiinnolla odotan sen poistamista. Ja kyllä se laipiokin on kaareva. Valulaudat ovat joskus muinoin rakentamisvaiheessa pettäneet, joten meillä on käänteinen holvikaari. Siellä kaiken keskellä sijaitsee myös toimisto.

Viikonloppuna tapahtui sekin ihme, että saimme kodinhoitokoppiin aikaan jonkinlaisen järjestyksen. Kokosimme talon vakiokalusteisiin kuuluneen mäntykaapin liinavaatekaapiksi. Kyllä siinä melkein jo herkistyi, kun lakanat sai siisteihin pinoihin ovien taakse. Ei enää ikinä varastohyllyjä.

Keittiön uusi moderni hanakin osui vihdoin ja viimein paikalleen. Vanha hana ehti vuotaa kahdesta kohdasta vuoden, ennen kuin saatiin ostettua uusi ja uuden paikalleen laittamisessakin meni pari kuukautta. Tässä aloitekyvyssä ei ole mitään järkeä.

Fanitan muuten noiden tiskirättien valmistajaa. Toimivat käytössä ja koristeena. Ihan ilman sponsorointia vieläpä.

Kellarin rappusissa pyöri vanha punainen metallikori, se oli niin sievä, että se piti saada pyörimään tiskipöydälle. Jos jossain vaiheessa saan tuon karmean loisteputkivalon vaihdettua johonkin muuhun, sen saa vähän tukevammin kiinnikin.

Yläkerrassa on menossa tasoitushommat, piipunkyljet saavat vähän rapinkia pintaansa, ennen kuin lattiaa voi jatkaa. Jos sen kesään mennessä saisi asuttavaksi.

"Annas kun mä suunnittelen"

Aina tässä käy näin. Ihastun aina yhteen tapettimalliin ja sitten tajuan, että hei tää toinenkin väri on aika kiva. Kohta mä haluun ne kaikki.

Kaikki lähti tulevan työhuoneen (jossa ei muuten vieläkään ole edes seiniä, lattiasta puhumattakaan) tapeteista. Silloin purkuhommissa halltexien alta löytyi sievää vihreänharmaata koukerotapettia, joten lähdin etsimään samaa värimaailmaa. Mitään samantyyppistä en löytänyt, mutta suurinpiirtein samaa väriä kyllä.

Ja tässä se on. Tapettitehtaan Poppeliruusu. Tää on nyt todella vahva ehdokas meidän työhuoneen tapetiksi. Paha vaan, samaa mallia saa sinisenäkin.

Tuli heti sellainen ongelma, että mihinkäs tätä laitettaisiin. Oon vähän sitä mieltä, että tosi ankeeta täyttää koko talo saman mallin eri väreillä, mutta jos haluu niin..?

Makkariin on tulossa tämä sininen Kiurujen yö. Sitä on vähän kaikilla joo, mut oon ollut siihen niin kauan ihastunut (puhutaan jo vuosista, hyvin pakkomielteisistä sellaisista), että pakko saada. Olihan mulla muitakin ehdokkaita, mut tässä on vaan joku juttu.

Rappukäytävän seinälle tulisi samaa sisarpaneelia valkoisena mitä meillä on ulkona pääoven ympäristössä ja yläkerran käytävään taas haluaisin sitä tuttua ja turvallista Kirsikkapuuta. Ellei joku muu vie mun sydäntäni.

Itse portaat haluaisin maalata punaiseksi.

Kaikkihan on tosi ajankohtaista, kun yläkerta on nyt hädintuskin eristetty. Oikeastaan osaa seinistä pääsisi jo levyttämään huokoleijonalla ja siitä ei ole pitkä matka lattian asentamiseen, mutta sitä ennen pitäisi taas metsästää putkimiehiä siirtämään portaiden yläpäässä oleva patteri, joka on alkujaankin kiinnitetty vain lastulevyn varaan (!?!). Siihen tilalle pitäisi saada kaide. Nyt kaikki ottaa tukea siitä patterista, mikä heiluu ja huojuu parin ruuvin varassa. Mä näen tulevaisuudessa potentiaalisen vedenpaisumuksen, mikäli tää patterinsiirto ei edisty :D 

En tiedä vieläkään, mitä portaiden kanssa tehdään. Olisi surku purkaa ne, vaikka ne onkin tehty jämäpaloista joista on veistelty kirveellä palasia. Suurin ongelma taitaa olla portaiden bitiumliima, jolla se repeillyt linoleumi oli kiinni. Vanhat lastulevyt on pakko saada pois tavalla tai toisella, se haju on ihan järkky ja olisi kiva tietää mitä siellä takana on.

Tuntuu, ettei mikään edisty, kun ei ole aikaa tehdä. Pari viikonloppua on mennyt polttopuiden kanssa peuhatessa ja yläkerran kaaos on vieläkin sitä laatua, että sieltä ei just pysty hakemaan motivaatiota.
Tällä hetkellä yläkerrassa on 12-14 astetta lämmintä ilman lämmitystä, mikä on ihan samoissa lukemissa kuin viime talvena pikkupakkasilla lämmityksen ollessa päällä. Pitäisi saada se sellaiseen kuntoon, että kannattaa pitää lämmitystä päällä, mutta ei vaan jaksa.

Tämän piti olla yleispirteä sisustuspostaus, mutta remonttiulinaksi tää meni taas. Alkaa tuntua siltä, että yläkerta + katto voittaa meidät.

P.S. Kuvat pihistetty Tapettitalon sivuilta

Ärsytyksiä

Mä vihaan meidän kodinhoitohuonetta. Tai siis kodinhoitokoppia. Rasittavinta siinä ei ole pieni koko, tai sen krooninen kaoottisuus, vaan se, että entinen asukas on tupakoinut kellarissa ja kaikki pyykit haisee vieläkin tupakalta yli vuoden asumisen jälkeen. Pyykit kuivatetaan ja säilytetään samassa tilassa, koska niille ei tällä hetkellä ole paikkaa. Joten ne lojuu varastohyllyillä surkeina imemässä itseensä tupakanhajua ja tunkkaisuutta. Me nukutaan haisevissa lakanoissa ja pukeudutaan haiseviin vaatteisiin.

Kodinhoitokopin vieressä seinän takana on pakastinkoppi, pieni komero muutamalla hyllyllä ja arkkupakastimella. Kuvassa näkyvä seinä on tehty jälkeenpäin ja on purettavissa. Tarkoituksena on avata seinä ja tehdä siitä yksi isompi huone pyykkisirkukselle.

Toinen, mikä ärsyttää suunnattomasti, on meidän kellarin raput. Niissäkään ei niinkään vaivaa se, että ne natisee, lonksuu ja antaa periksi askelten alla. Vaan se, että niiden yläpäässä on meidän siivouskomero.

 

Silityslauta on tippunut useita kertoja raput alas kellariin asti ja aina ovesta tullessa saa katsoa, ettei itse tipu sen ja imurin mukana. 

Kuvassa näkyy myös ihanat 60-luvun alkuperäiset lastulevytetyt seinät, jotka jatkuu yläkerran laipioon saakka. Se on just sitä tavaraa, mikä on kyllästetty formaldehydillä ja haisevat jo vähemmän terveelliselle yksistään, mutta lisätäänpä siihen vielä se pinttynyt tupakanhaju. Yläkerran raput joudutaan purkamaan, jotta tuo levy saadaan pois koko matkalta. Mutta yksistään se ei ole se syy, yläkerran rappusetkin on vähän heppoisesta tavarasta tehdyt ja nekin antaa periksi.

Kellari on seuraavana listassa, kunhan yläkerta ja veranta saadaan tehtyä.

Ja yläkertahan näyttää edelleen tältä:

Onneksi katto on nyt kaikkineen valmis ja osa telineistä on jo purettu. Tällä viikolla päästään aloittamaan tosissaan yläkerran remonttia. Saadaan se ehkä jopa eristettyä ennen pakkasia.

Olin eilen niin ärsyyntynyt, että piti vähän sisustaa keittiössä. En ole vieläkään ehtinyt maalaamaan kaappeja, mutta sain meidän maustehyllyn ja pari taulua seinälle :D

Kaipa tämä tästä vielä riemuksi muuttuu. Jatkuva remontti ja kaaos alkaa vaan tässä vaiheessa jo kiristämään. Vaatteillekaan ei ole paikkaa, joten valtaosa on yhdessä isossa pahvilaatikossa sängyn vieressä  kulkuväylällä. Ja arvatkaa vaan, miten siistinä ja järjestyksessä se laatikko pysyy.

Syyskiireitä

Välillä sitä miettii, onko tässä koko hommassa mitään järkeä. Remontti tulee jo korvista ulos, katto on pientä rutistusta vaille valmis ja omenia on ihan järjetön määrä soseutettavana. Siinä sivussa vietetään aikaa työmatkalla ja töissä. Ja jossain raossa nukutaankin vähän. Kohta on jo syyskuu, ajantaju katosi joskus huhtikuussa.

"Tuoltako ne kaikki omput tulee?"

"Vai tuolta?"

Valkea kuulas parkamme meinaa revetä omeniensa alle. Omenia on suorastaan satanut maahan, enkä ole mitenkään ehtinyt keräämään kaikkia, ennen kuin ne ovat muuttuneet kelvottomiksi. Viime vuonna puu ei tehnyt ainuttakaan omenaa. Sen sijaan luumupuut meinasi revetä ja tänä vuonna taas luumuja tulee todella vähän.

Kurpitsalaatikosta ryömii hirviö. En jaksanut kesällä enää alkaa vekslaamaan taimien kanssa. Hyvin tietoisena niiden vaatimasta tilasta, lykättiin ne silti samaan isohkoon kasvatuslaatikkoon, joka kyhättiin jätelaudasta. Joku viherpeukalo varmaan pyörtyy kuullessaan, että tuossa 1,5 m x 1,5 m laatikossa on päälle 20 kurpitsan taimea ja vielä keltaista pyöreää ja kesäkurpitsaa sekaisin :D Hyvin ne ovat mahtuneet. Mitä nyt mönkivät pitkin maita ja mantuja. Ei se ole niin justiinsa, istuttaessa tyhjensin kompostin puutarhamullan sekaan lannoitteeksi ja hyvin ovat viihtyneet. Satoakin ollaan jo saatu ja lisää on tulossa. Hometta olen torjunut napsimalla kukat pois kurpitsoista ja on toiminut. 

Tomaattien kanssa ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Meidän kulmilla on ollut ilmeisesti niin viileää, että ne eivät halua kypsyä. Keittiössä on tällä hetkellä hirveä määrä raakoja tomaatteja kypsytyksessä ja nyt kolmantena päivänä alan olla jo epätoivoinen.

Iso katto on vihdoin räystäineen päivineen valmis. Uudet kourut ja syöksytorvet pitää vielä hankkia, mutta menee ensi kesään. Siihen asti koitetaan pärjätä vanhoilla. Verannankin katto alkaa olemaan melkein valmis. Vanhan katon sisällä ei sitten ollutkaan mitään muuta, kuin tyhjää ja 60 vuoden roskat. Kuvassa pilkottava kovalevy oli toiselta puolelta verannan laipio. Roskaa oli hillitön määrä ja ne oli ilmeisesti aina välillä olleet kosteina, joten kovalevy oli mustunut ja läträäntynyt.

Verannan sisätiloissa on pieni kaaos ja laipiona harvalaudoitus tukemassa ilmansulkupaperia, jonka päälle puhallettiin ekovillaa. Kattoon tulee varmaankin sisarpaneelia. Itse verannan remppa siirtyy seuraavalle keväälle.

Kuten kuvista näkyy, kaikkialla on kaaos. Ei tässä juuri ehdi hedelmäasetelmia tekemään, tai edes siivoamaan. Kunhan on katto pään päällä ja joku muistaa käydä kaupassa.Vähän hävettää tämä ainainen stressaantunut valitus tänne blogiin, mutta tätä tämä elämä nyt on hetken verran. Koittakaa kestää.

Savolainen supermies Vituiks Män

Eipä sitä enää tässä vaiheessa jaksa itkeäkään. Eilinen päivä viljeltiin todella huonoa läppää repiessä yläkerran lattiaa. Toisinsanoen vessaremontti vähän laajeni. 

Mies eilen maalasi vessasta muuria ja minä siinä sivussa katselin, kun katon pahvissa oli vanhan seinän jäljiltä rako. Ihmettelin, että jo on muuten tummaa lautaa. Tökättiin puukolla ja läpihän se meni. Lisää pahvia pois ja tuomio oli "Ei näytä hyvältä". Aikamme revittiin ja lopulta päästiin katselemaan mukavaa lahovauriota. Ei siinä auttanut, kun lähteä yläkertaan repimään lattiaa ja etsimään syyllistä. Putket oli ensimmäinen veikkaus, mutta lopulta syylliseksi osoittautui jälleen kerran katto. Se on ilmeisesti lirutellut vintin seinää pitkin jo hyvän aikaa ja suoraan välikattoon. Puruissa ei näkynyt mitään, olivat päässee kuivumaan, mutta oli kerännyt kaiken kosteuden lautoihin ja levinnyt niissä. 

Eteisen katossa on entisten asukkaiden laittama halltexi ja sen alla alkuperäinen pahvi, joka on maalattu ties millä, kun ei ollut yhtään päästänyt kosteutta läpi. Onhan siinä ehtinyt kasvamaan ties mitä. Nyt se on kuivunut, kun ei ole enää saanut vettä meidän syksyisen katonpaikkailu operaation jälkeen. Nyt on löytynyt kaksi tummaa länttiä, josta toinen on puhki laho ja toisessa laudat on vaan tummat ja kehittäneet jotain jo kuollutta (lepotilassa..) olevaa rihmastoa. Eihän siinä auta, kuin repiä pois ja laittaa uudet. Yksi kannatinpalkkikin näytti pahalta. Tänään selvitetään, onko sekin laho. Tässä vaiheessa käy vaan mielessä, että mitähän keittiön katosta löytyy, kun vintin seinä kulkee myös keittiön päällä. Eiköhän siellä ole ihan samaa settiä, kun vintillä on valumajälkiä niin tiuhaan. Eli revitäänpä kesällä keittiönkin laipio auki. Yläkerta oli muutenkin saanut täyden purkutuomion ja vintti on tarkoitus avata käyttöön ja jättää vaan pieni ullakko.

Yläkerta tyhjenee kyllä heti, kun alakerran vessa on tehty. Nyt vaan riipii se, että joudutaan purkamaan vessan uusia seiniä pois, että saadaan kaikki lahot laudat pois katosta. On vähän sellainen  "Mitä minä sanoin" -olo, kun olen hokenut täällä sitä, että revitään kaikki vanhat pois ihan sen takia, että näkee, mitä siellä alla on. Tarkoitus oli tuohonkin vaan päälle vetää kattopaneeli. Kokemus on opettanut tässä talossa, että vaikka pinta näyttää hyvältä, on parempi tonkia vähän syvemmältä. 

Onhan ne entiset omistajat ihan hyvää ajatelleet, kun ovat Kailan kirja toisessa (vasemmassa) kädessä täällä korjanneet, mutta ei ole tainnut ihan ne hengittävyyden periaatteet silti mennä jakeluun. Tapetit on muovipintaista paperitapettia ja lattia muovia, eikä lautaa voinut, kun olisi joutunut nostamaan ovia (lattiassa oli 4cm tavaraa purujen päällä, ei sitten käynyt mielessä purkaa..) ja maalit nyt on mitä sattuu ja jos uretaania on pursotettu seinät täyteen niin mitä sitten. Kyllä tää on niin hyvin hengittävä talo, koskaan ei ole mitään ollut. Jännä, kun syksyllä oli vintin seinä homeessa ja märkä, entinen omistaja oli niin kauhuissaan, kun ei ikinä ole mitään ollut. Kyllähän sitä nyt kun katsoo vintillä seiniä oikein silmän kanssa, niin valumajälkiä on kaikkialla. Eivät ole tainneet just käydä tutkimassa. Ja kuivaahan se silloinkin oli, kun me käytiin täällä ekat kerrat ennen ostoa tonkimassa. Ymmärrän kyllä sen, kun asuu vuosikymmeniä samassa talossa, tietyille vioille tulee sokea piste, koska "eihän meidän talossa".

Mutta ei haittaa, korjataan. Katto oli muutenkin se asia, mikä tiedettiin, että se kyllä tarttee uusia piakkoin. Vaikka entinen omistaja sanoi, että kunhan maalaa kahden vuoden sisällä. "Se on hyvää vanhaa, lujaa peltiä". Eihän siinä pellissä ole mitään vikaa, mutta se joka talon on aikanaan rakentanut, ei ole oikein osannut sitä peltiä käyttää.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Tarviiko tähän jonkun otsikonkin?

Just nyt tuntuu siltä, että tähän taloon on iskenyt jokin suunniteltu vanheneminen sen jälkeen, kun me muutettiin tähän. Heti muuttaessa lasahti varmaan 20 vuotta vanha jääkaappi, parin kuukauden päästä vuoti katto ja vintti oli homeessa, jonka korjauksesta ei mennyt kovin kauaa, että se vuoti toisesta kohdasta. Sillä kerralla vältyttiin homeelta. Viikkoa ennen vessaremontin alkua vessan lamppu sanoi itsensä irti ja perusti vessaan diskon, mikä nyt ei hirveemmin haitannut, kun se olisi lähtenyt muutenkin. Mutta nyt keittiön ikivanha hana on alkanut tiputtamaan, mikä vaan kruunaa sen, että meidän kattilasta on ilmeisesti paisuntasäiliön kalvo rikki, jonka takia yläkerran patterit kerää vaan ilmaa, eikä lämpene. Ai niin, hajosihan meiltä pyykkikonekin syksyllä, mutta se ei varsinaisesti liity tähän taloon. Voi kettu näiden kanssa jo.

Kitinäksihän tää muuten meni, mutta seinälaattatilaus oli saapunut etuajassa ja se on todella kiva juttu.

Hommat vaan siirtyy

Eipä tullut putkimies, kun oli autuaasti unohtanut. Tulee viikon päästä maanantaina, sitten laitetaankin samantien vedet poikki. Ilmeisesti aika tyypillistä putkimiehiltä, miehen vanhemmatkin sanoi, että niitä on sitten hankala saada paikalle :P No, väliäkö tuolla. Keksin jotain muuta sillä aikaa.

Tänään aamu alkoi pihan lapioimisella. Rinnetontti on kiva, mutta siinä vaiheessa se ketuttaa, kun yrität saada autoa ylös sitä rinnettä, kun se uppoaa 20 cm sohjokerrokseen. Saatiin sentään portista sisälle, ei toivoakaan, että saisi autotalliin asti.

Olen tehnyt nyt salapoliisityötä hieman ja harmaan sävyksi taitaa olla valikoitumassa Sade tai Kaste. Ja Uulaa se nyt tulee olemaan. Muut on aika hyvin suljettu pois. Venelakka on pakollinen, kun vanhaa lattialautaa näissä lattioissa ei ole alla kuin yläkerrassa ja uusi on kovin pehmeää. Pelkkä maali ja lauta ei tule kestämään tuon 30 kg koiran kiihdyttelyä ja venyttelyjä. 

Tästä tuli nyt vähän tylsä postaus, kun en jaksa kuviakaan laittaa. Pitää käydä juoksemassa koiran kanssa ja sitten pääsen siivoamaan.

Vanhassa talossa vetää aina?

Minun läppäritukikohtani on tällä hetkellä keittiössä ikkunan ääressä ja tässä vetää niin paljon, että koko hanuri on umpijäässä. Mikä on aika mielenkiintoista, koska istun kuuman lämpöpatterin vieressä ja talon entinen omistaja on ehkä kyseenalaisesti pursottanut seinän sisäpuolelta täyteen uretaania. Ikkunoista ei vedä tällä hetkellä juurikaan, vaikka ne ovatkin jääneet teippaamatta, kiitos kaikenlaisten tilkkeiden, joita olen ikkunanrakoihin survonut. 

Keittiössä on seinät kipsilevyä ja tapettia vanhojen pinkopahvien päällä ja lattialla oletettavasti samanlainen muovimatto-lastulelvy-muovimatto-kovalevy-raakalauta -kerros, kuin olohuoneessakin (päättelen siitä, että lattia on täälläkin 3cm korkeampi, kuin sisäeteisessä, missä on alkuperäinen linoleumi) Paikansin kuitenkin vedon lattianrajaan. Huomaa, miten paljon kaikkien rakojen tiivistäminen ja paperointi vaikuttaa, koska remontoidussa olohuoneessa ei ole uuden lautalattian alla kuin purut ja ilmansulkupaperi. Työnsin ekovillaa seinänvierustat ja kaikki mahdolliset nurkat ja kolot täyteen ja paperoin päälle. Siellä ei vedä yhtään, lattia on suorastaan lämmin istuskella, vaikka pakkanen viuhuu -25 asteessa. Syksyllä ennen remonttia lattianrajassa veti kaikista kerroksista huolimatta. Keittiössä en kyllä arvosta näitä kipsilevyjäkään, ne myös hohkaa kylmää. Älkää aliarvioiko paperointia, se auttaa suunnattomasti.

Seuraava mysteeri on yläkerta, jossa on näillä pakkasilla ollut maksimissaan +12 astetta. Vahva syyllinen on tällä hetkellä katto. Uskomme vahvasti, että toisella vinolla osuudella ei ole mitään eristeitä. Toinen on seinät, purut ovat ehkä painuneet. Alunperin uskoimme sen johtuvan käytävän seinän takana olevasta kylmästä vinttitilasta, mutta laitettuamme makuuhuoneiden oven kiinni, huomasimme käytävässä olevan lämpimämpää, kuin makuuhuoneissa. Siitäkin huolimatta, että käytävän patteri ei ole vielä sitä päivää meille näyttänyt, että se jaksaisi lämmetä (patteri ilmataan useita kertoja päivässä, eikä siitä ole hyötyä, epäilemme tukosta) kokonaan.. 

Näiden lisäksi olen pohtinut mm. sitä, miten paljon minua harmittaa, että talon vanha ulko-ovi oli niin karsea. Pidän vanhojen rintamamiestalojen ovista, missä on käytetty sormipaneelia tms. Vanha ovi oli kyhätty metallilevystä ja vanhasta peiliovesta, josta toinen peili oli poistettu ja korvattu lasilla. Ovi oli suoraan sanottuna sitä laatua lukkoineen, että siitä olisi tullut läpi vaikka lusikalla. Uusi ovi täyttää kyllä kaikki vaatimukset lämmönpitävyydessään ja onhan se ihan kiva, mutta petyin vähän, kun pinta ei ollutkaan paneelia, vaan kuvio oli työstetty oven pintaan. Se on vähän muovisen näköinen, etenkin sisäpuolelta, jossa taas sitä paneelikuviointiakaan ei ole, vaan näyttää lähinnä modernilta palo-ovelta. Mutta ehkä silmä tottuu ja onhan se parempi, kun verannasta tulee lämmin toivottavasti ennen ensi talvea. Uusi ovi on myös sininen, koska minulla on suorastaan pakkomielteinen mielikuva syvänpunaisesta talosta sinisillä ovilla. 

(Huomatkaa hienot väliaikaiset listat..:D)

Olen sairastanut mahatautia viimeiset pari päivää. Tästä näyttää tulevan kunnon paasto, olin aamulla jo lähdössä töihin, kunnes miehen paistamat aamiaskananmunat tuoksullaan juoksutti mut vessaan :D Olen urhoollisesti juonut vissyä ja syönyt mustikkakeittoa paremman puutteessa. Normaalisti mahatauti on kadonnut parissa päivässä, nyt tämä etominen tuntuu vaan jatkuvan. Ja sain silmänympärykseni täyteen verenpurkaumia ensimmäisen ryöpytyksen jälkeen, outoa.

Pakko sanoa, että olen ehdottomasti talvi-ihminen. Nautin näistä kovista pakkasista. Siitäkin huolimatta, että iho tippuu käsistä ja naamasta jne.

Hiomisen lyhyt oppimäärä

Olen nyt ensimmäistä (ja viimeistä..) kertaa ikinä, hionut laastia hiomakivellä. Voin kertoa, että mitään turhauttavampaa ei ole olemassa. Homma sujunee jotakuinkin näin:

1. Etsi työkalut ja tunne itsesi mielettömän ahkeraksi ja aikaansaavaksi ekaa kertaa useisiin päiviin.
2. Aloita hiominen.

3. Hio sivusuunnassa.

4. Hio pystysuunnassa.

5. Hinkuta kiihkeästi kiven reunalla ja kulmalla.

6. Kuluta tähän kaikkeen 1 h 15 minuuttia.

7. Hae imuri ja imuroi rohkaiseva laastipölykerros pois

8. Makaa lattialla selällään, jalat koiraportin päällä ja hoilota ääneen CMX:ää hengityssuojain naamalla ja lähetä miehelle viesti, että saa huomenna luvan hakea sitä kerpeleen tasoitetta, koska hiomisesta ei ole mitään hyötyä. Ja jos onkin, kuolet vanhuuteen, ennen kuin ollaan päästy tavoiteltuun lopputulokseen.

Yritin saada uunin edustan siihen kuntoon, että viikonloppuna voisi vihdoin laittaa mosaiikit lattiaan, ei mennyt niinku.. no kyllä te tiedätte. 

Sain sentään siveltyä ikkunalautoihin oksalakat.