Kolme kärpästä

Kolme asiaa.

Keittiönpöytä muuttui mustaksi. Ylireippaana unohdin kokonaan ottaa siitä kuvan ennen maalaamista. No, se oli valkoinen ja äärimmäisen laikukas. Ei enää mitenkään romanttisesti shabby, vaan rehellisen ruma.

Toiset kaksi asiaa näkyy tässä. Tilasin Muumurulta kalenterin, jonka bongasin Kirahvilasta. Ja se toinen. Huomenna tämä täti lähtee yhteen Euroopan suurimmista metropoleista ihmettelemään. Vähän myös fanittamaan, koska yritämme ystävän kanssa saada lippuja William Shakespearen Coriolanus näytelmään, jonka pääosassa on tietysti Tom Hiddleston. Ystävä on käynyt Lontoossa aiemminkin, itselleni tämä on ensimmäinen kerta.

Jos minua ei kuulu takaisin, saatatte löytää minut British Librarysta (150 miljoonaa nidettä, 25 miljoonaa kirjaa!) jonkun hyllyn alta asumasta. Olen se kylähullu, joka sähisee kaikille, jotka yrittävät houkutella minua pois sieltä. Saa nähdä tuleeko maalaistytöllä ikävä tuulen huminaa puissa.

Rintamamiestalo, tositarkoituksella seikkailunhaluisille

Hilijaseks vettää, töttöröö.

Kevään ohjelma on sitten tästä lähtien sellainen, että makkari pykätään niin pikavauhtia valmiiksi, kun vaan kyetään, suoritetaan muutto keskeneräiseen yläkertaan ja sitten lähtee keittiöstä lattia. Aika vilkkaan vielä sanoisin.

Oltiin lähdössä rattoisalle sunnuntaikävelylle koiran kanssa, kun siinä huopikkaat jalassa ja takki päällä töllötin keittiössä tiskikoneen tulvakaukalon alta kurkistavaa vesilätäkköä. Siis alta. Muovimaton ja kaukalon välissä olevaa lätäkköä. No eikun astiat kaappiin, kone irti, kaukalo irti ja siinähän sitä oli lääri.

Näköjään meillä on viemäri vähän falskannut tuonne kaappien alle. Ja koska edelliset asukkaat on hienosti tiivistäneet viemäriputken kulkuaukon lattiassa ei käytännössä mitenkään, se vesi on varmaan aika liukkaasti löytänyt tiensä tuonne lattian alle. Ainut suunta, mihin se pääsee kuivumaan, on betoni siinä alapuolella, koska päällähän on miljoona kerrosta muovia. Ja näin äkkiseltään taskulampun kanssa tihrustelu saunan kattopaneelien ylle tuotti sen tuloksen, että maali sieltä on ainakin nätisti parista kohtaa korkannut.

Ei sit varmaan rempata verantaa. Tai sisäeteistä. Tai ulkovuorausta. Ounastelin kyllä, että keittiön lattian alla voi olla joku mateenpesä, kun sauna on suoraan alapuolella ja lattiassa on vähintään se kaksi tai kolme kerrosta muovia, mut tää nyt ei varsinaisesti ollut ajatuksissa.

Kaappien alareunakin on turvonnut. Mä niin rakastan lastulevyä, muovipinnoite päällä, niin ei huomaa ulkoapäin mitään, että se on ottanut kosteutta. Puu olisi tässä tapauksessa mustunut ja olisi heti huomannut, että nyt taitaa olla vähän märkää. Toivon vaan hartaasti, että lattian alla on eristeenä purua, eikä kivivillaa, mitä on sisäeteisen lattiassa. Tuli nyt vielä samaan aikaan, kun auto eilen taas sytytti yhden varoitusvalon ja ilmoitti, että hää olisi huoltoa vailla. Taas. Välillä kyllä on sellaiset fiilikset, että tekisi mieli tönäistä koko torppa nurin kaivinkoneella ja rakentaa huolellisemmin samanlainen tilalle.

Ei haittaa, korjataan.

Gluteenitonta leipää ja pöytäliinoja

Työkaverini lähetti linkin, jonka takaa löytyi maukas resepti gluteenittomalle siemenleivälle. Oli pakko päästä heti kokeilemaan. En ole jaksanut testailla gluteenittomien leipien reseptejä, enkä ole leipää juurikaan syönyt. 

Kaupan gluteenittomat leivät on täynnä melkein kaikkea muuta paitsi niitä gluteenittomia viljoja, eikä ne sen takia saa minua oikein syttymään. Mutta tämä leipä on ihan eri juttu. Se on täyttävää, eikä siihen tule ollenkaan jauhoja. Ja helppokin se on. Maistuu myös tavallisen leivän intohimoisille rakastajille. Joudun täällä puolustamaan omaa puolikastani hyvin mustasukkaisesti. 

Leipä valmistetaan pääpiirteittäin siemenistä, pähkinöistä ja kaurahiutaleista. Keliaakikoille kokatessa tulee vaan muistaa, että kaura on aitokauraa, eli puhdasta kauraa. Tavallinen kaura sisältää pieniä määriä gluteenia, koska se pääsee viimeistään käsittelyvaiheessa saastumaan muista viljoista.

Resepti on peräisin My new roots -blogista ja suomennoksen tarjosi Kiitos hyvää -blogi, josta reseptikin ohjeineen löytyy.

Ja tältä se koko operaatio näytti.

Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä ihan normaalilta.

Vuokaan laitettaessa kalvakka ja rakeinen töhkä herätti epäilyksen, että näinköhän koko leipä pysyy kasassa. Mutta yön yli jääkaapissa levättyään taikina oli muuttunut sitkeäksi ja kovaksi. Aamulla saatiinkin nauttia herkkua.

 

Voin suositella lämpimästi.

Nyt meilläkin on Jyskin maatuskaliina pöydällä. Olen kadehtinut tätä useammastakin blogista. Entinen ruokailuryhmä lähti Tampereelle viettämään eläkepäiviä ja meidän uutena pöytänä toimii vanha ompelupöytä kotikotoa. Tarkoitus on tehdä pöydästä tulevaisuudessa lisätaso keittiöön. Pöytä oli ollut ennen meille muuttoa myös askartelupöytänä ja siinä oli pyöritelty kaikkea akuista työkaluihin. Se vaati reippaan pesun suihkuineen ja lopulta päätin hankkia vahakankaan, kun laikukas pinta vähän häiritsi. 

En ole kyllä varma, sopiiko vahakankainenkaan pöytäliina eläintalouteen. Siinä on jo nyt kissojen kynsien jäljet reunassa, kun joku tullut pöydälle vauhdilla. Mutta kestää sen aikaa kuin kestää. Ja sitä paitsi, värit sopivat keittiöön kuin nyrkki silmään.

Talon entiset asukkaat jätti meille siniset tuolit. Niitä on yhteensä viisi. Tätä paria varten ostin punaista Miranolia, vaikka kyllähän tuo sininenkin nyt menee värikkään pöytäliinan kaverina.

Eikä mennyt kauaa, kun tepasteluni kameran kanssa keräsi taas yleisöä. Tässä näkyy paremmin myös ruusuverhot, jotka ostin paikalliselta kirpputorilta.

 

Taikan kiinnostus kissojen touhuja kohtaan on säilynyt koko meillä asumisen ajan. Koskaan ei väsytä niin paljoa, ettei voisi mennä katsomaan mitä kissa tekee.

Mintunvihreät pastelliperkeleet

Kiinnostuitteko? Kuulemma otsikon pitää olla kiinnostava ja selailin tässä hillittömässä julkivatutuksessani blogeja ja aivoni välittivät huulilleni tämmöisen yleispätevän manauksen. 

Muhun on tänään iskenyt jokin naisellisen kuukausittainen megavatutus tai jossain joku pistelee meikäläisen woodoonuken otsalohkoon neuloja. Ja kaikki kyllä saa siitä nyt osansa. Olen pahoillani.

Varasin jo marraskuussa kirppispöydän tälle kuulle ja lauantaina käytiin viemässä eka autollinen. Nähtävästi en ole ainut raivausvimmainen tällä hetkellä. Meilläkin on se sellainen romuvarasto. Tunnetaan myös toissijaisesti kellarikerroksen takkahuoneena, tällä hetkellä siellä on kaikki yläkerran huonekalut ja muut rojut joita ei remontin takia ole voinut sijoittaa paikalleen. Ja vähän jotain ylimääräistäkin. Talon mukana tulleet perintöpelargoniatkin siellä sitkeästi kituuttavat ja odottavat kevättä.

Ja olen kassialma pakon edessä. Säilytän kaiken muovipusseissa, jos muutakaan mahdollisuutta ei ole. Ja silmänne näkevät aivan oikein. Edellinen asukas on laittanut kellarikerrokseen muovimaton lattiaan. Ai kamala. Mielenkiinnolla odotan sen poistamista. Ja kyllä se laipiokin on kaareva. Valulaudat ovat joskus muinoin rakentamisvaiheessa pettäneet, joten meillä on käänteinen holvikaari. Siellä kaiken keskellä sijaitsee myös toimisto.

Viikonloppuna tapahtui sekin ihme, että saimme kodinhoitokoppiin aikaan jonkinlaisen järjestyksen. Kokosimme talon vakiokalusteisiin kuuluneen mäntykaapin liinavaatekaapiksi. Kyllä siinä melkein jo herkistyi, kun lakanat sai siisteihin pinoihin ovien taakse. Ei enää ikinä varastohyllyjä.

Keittiön uusi moderni hanakin osui vihdoin ja viimein paikalleen. Vanha hana ehti vuotaa kahdesta kohdasta vuoden, ennen kuin saatiin ostettua uusi ja uuden paikalleen laittamisessakin meni pari kuukautta. Tässä aloitekyvyssä ei ole mitään järkeä.

Fanitan muuten noiden tiskirättien valmistajaa. Toimivat käytössä ja koristeena. Ihan ilman sponsorointia vieläpä.

Kellarin rappusissa pyöri vanha punainen metallikori, se oli niin sievä, että se piti saada pyörimään tiskipöydälle. Jos jossain vaiheessa saan tuon karmean loisteputkivalon vaihdettua johonkin muuhun, sen saa vähän tukevammin kiinnikin.

Yläkerrassa on menossa tasoitushommat, piipunkyljet saavat vähän rapinkia pintaansa, ennen kuin lattiaa voi jatkaa. Jos sen kesään mennessä saisi asuttavaksi.

Risuroikottimet

Meilläkin on nyt joulu. Se tuli lumen mukana.

Ja välissä on meinattu polttaa saunakin, kun kuiva puu on uusi ja ihmeellinen asia. Yläkerrasta tulee jatkuvasti laudanpätkää polttopuuksi, kun "kuivatetut" polttopuut tuolla autotallissa kasvaa sientä. Heitäpä siis kiukaaseen puuta märän mitalla ja kun sattuukin olemaan kuivaa koivulautaa, niin seuraavaksi saat heittää vettä perään. Mitään ihmeellistä ei sinällään sattunut, mutta olisi voinut, kun liekit viisti piipussa asti.

 Tänään minulla oli huutava tarve joulupuulle ja pengoin takapihan risukasasta veikeän pätkän syreeniä keittiöön.

Saa nähdä milloin talon kissaväestö päättää risukimpun olevan Yhteiskunnan Vihollinen nro. 1..

Ja eksyin vahingossa kirppikselle, jossa oli kaikki puoleen hintaan ja traagisesti törmäsin siellä näihin jokamummon ruusuverhoihin. Pakkohan ne oli kahdella eurolla mukaan ottaa. Samoin neljä metriä räsymattoa. Ja sohvatyyny.

Yläkerrassakin on tapahtunut. Kaikki seinät on levytetty huokoleijonallla ja laipiosta puuttuu enää pari levyä. Perjantaina mennään hakemaan lattialautaa, joka tulee olemaan sitä nykyistä höttöä mäntylautaa. Yläkerrassa menee pehmeämpikin, kun Taika ei pääse sinne kurvailemaan. Paksua koivulautaakin meillä on miehen vanhempien työmaalta ylijääneenä, mutta se sahattiin sopivaksi verannalle ja sisäeteiseen, jossa lattia tulee olemaan kovimman kulutuksen kohteena. Lopuista pätkistä tulee kellariin uudet rappuset, entiset ovat kirjaimellisesti entiset.

Sisälämpötila on heitellyt 16 ja 20 asteen välillä, riippuen ihan siitä, jaksaako lämmittää pannua. Meillä ei ole minkäänlaista varaajaa, joten lämpöä ja lämmintä vettä tulee tasan niin kauan, kun pannussa palaa. Meillä on siis öljy ja puu samassa, mutta öljyä hölähti viime talvena yhden kuukauden aikana 700 eurolla, joten tänä syksynä päätettiin, että öljyä ei käytetä tippaakaan. Lämmitys hoituu priketeillä, joita on nyt mennyt kaksi pakettia päivässä ja olohuoneen takka tuo lisälämpöä. En tiedä onko yläkerran eristäminen auttanut näin paljon vai onko itse tottunut viileämpään, kun viime talvena tähän mennessä oltiin poltettu jo kaksi lavallista prikettejä ja nyt on vieläkin menossa ensimmäinen. Tulevaisuudessa lämmitysasioita pitää pohtia vähän tarkemmin, mutta toistaiseksi pärjätään tällä systeemillä.

Kellariin ostettiin öljytäytteinen lisälämmitin, takkahuone on eristetty, mutta siellä ei ole lämmitystä. Kodinhoitokoppi on samassa tilassa ja pyykkien kuivattaminen  13 asteessa on vähän vaivalloista. Takkahuoneen takkaakin toki lämmitetään, mutta koska se ei ole varaava, hyöty on aika lyhytaikainen.

Antaa talven tulla vaan, kyllä me pärjätään. Ikkunat ovat kyllä edelleen teippaamatta, huomenna yritän tosissani.

Keittiön kaunistaminen

Joskus muinoin keväällä kirjoitin meidän närästystä aiheuttavasta keittiöstä ja päätin tehdä asialle jotain. Kesä meni muissa touhuissa ja melkein syksykin, kunnes viime viikolla löysin tarpeeksi kiukkuista akka-energiaa ja aloin purkamaan vanhoja kaappeja. 

Koko keittiötä ei sentään hävitetty, kolme kaappia lensi ovesta pihalle omituisten lastulevymutikkalistojakonäänytsittenmukaovat- yksityiskohtien kera, muutamat ovet vaihdettiin ulos lentäneiden ja keittiöön jääneiden kesken ja kaikkein tärkein asia, kirottu roskisjärjestelmä vaihtui aivan uuteen. Tämän emännän sydäntä lämmittää, että roskiskaapin oven saa auki ja roskikset saa ulos kaapista ilman perkeleiden viljelyä. Kittaamisen ja vekslaamisen jälkeen ovet saivat otepohjaa purkista ja täysin uuden maalipinnan vanhan lakatun mäntyviilun päälle. 

Ensin tietysti "Ennen" -kuvat.

Ja nyt täällä kokkaillaan huomattavasti pirteemmissä meiningeissä:

 

Vetimet ovat köyhän naisen posliinivetimet, eli käytetyt puiset messinkinapilla, jotka on maalattu otepohjalla ja valkoisella Miranolilla. Alunperin näyttivät siis tältä:

Kolmen kaapin poistamisen taas mahdollisti eräs vanha kaunotar, joka muutti vuosikymmenien ulkovarastoissa oleskelun jälkeen meille. Alaovet ovat kadonneet vuosien varrella, joten nyt kuvaa vaan tasosta ja yläkaapeista.

Punaisen kirjava matto siirtyi keinun alta keittiöön. Pelkkä mattokin tuo kodikkuutta älyttömästi.

Kuvaaminen sisällä on aika haasteellista marraskuussa, valo ei meinaa riittää millään ja hetkellinen auringonpaiste katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Osa kuvista on suoranaista pikselimössöä, pelkään vähän, että vanha kamerani aikoo siirtyä eläkkeelle.

Viimeinen hauska yksityiskohta on kokonaan tyhjäksi jätetty nurka, joka on varattu Taikan kupeille. Huomatkaa pistorasia. Yllättäen keittiöstä ei löytynyt sähkörasioita ollenkaan, nehän on fiksusti tuolla nykyisen madalletun laipion yläpuolella tyhjässä tilassa. Nehän pitäisi olla näkyvissä. Eivätpä ole, joten tasovalon tilalle piti johdon poistamisen sijasta laittaa autotallissa pyörinyt pistorasia, kun irtonainen sähköjohdon pää ei houkutellut.

Pistoke kyllä siirtyy jonnekin järkevämpään kohtaan piiloon, kun jaksaa taas alkaa lottoamaan sulakkeiden kanssa. Sulakkeiden merkinnät kun olivat ihan haitarillaan. Keittiö on nyt sitten kamari ja "keittiön" sulakkeen todellisesta sijainnista ei ole mitään hajua. 

Tänään lähdetään hanaostoksille, vanha hana vuotaa iloisesti kahdesta kohdasta ja tiivisteiden vaihtaminen ei nappaa. Saa lähteä koko romu.

Mutta täällä päässä ollaan hyvin tyytyväisiä. Mitäs sanoo raati?

Ärsytyksiä

Mä vihaan meidän kodinhoitohuonetta. Tai siis kodinhoitokoppia. Rasittavinta siinä ei ole pieni koko, tai sen krooninen kaoottisuus, vaan se, että entinen asukas on tupakoinut kellarissa ja kaikki pyykit haisee vieläkin tupakalta yli vuoden asumisen jälkeen. Pyykit kuivatetaan ja säilytetään samassa tilassa, koska niille ei tällä hetkellä ole paikkaa. Joten ne lojuu varastohyllyillä surkeina imemässä itseensä tupakanhajua ja tunkkaisuutta. Me nukutaan haisevissa lakanoissa ja pukeudutaan haiseviin vaatteisiin.

Kodinhoitokopin vieressä seinän takana on pakastinkoppi, pieni komero muutamalla hyllyllä ja arkkupakastimella. Kuvassa näkyvä seinä on tehty jälkeenpäin ja on purettavissa. Tarkoituksena on avata seinä ja tehdä siitä yksi isompi huone pyykkisirkukselle.

Toinen, mikä ärsyttää suunnattomasti, on meidän kellarin raput. Niissäkään ei niinkään vaivaa se, että ne natisee, lonksuu ja antaa periksi askelten alla. Vaan se, että niiden yläpäässä on meidän siivouskomero.

 

Silityslauta on tippunut useita kertoja raput alas kellariin asti ja aina ovesta tullessa saa katsoa, ettei itse tipu sen ja imurin mukana. 

Kuvassa näkyy myös ihanat 60-luvun alkuperäiset lastulevytetyt seinät, jotka jatkuu yläkerran laipioon saakka. Se on just sitä tavaraa, mikä on kyllästetty formaldehydillä ja haisevat jo vähemmän terveelliselle yksistään, mutta lisätäänpä siihen vielä se pinttynyt tupakanhaju. Yläkerran raput joudutaan purkamaan, jotta tuo levy saadaan pois koko matkalta. Mutta yksistään se ei ole se syy, yläkerran rappusetkin on vähän heppoisesta tavarasta tehdyt ja nekin antaa periksi.

Kellari on seuraavana listassa, kunhan yläkerta ja veranta saadaan tehtyä.

Ja yläkertahan näyttää edelleen tältä:

Onneksi katto on nyt kaikkineen valmis ja osa telineistä on jo purettu. Tällä viikolla päästään aloittamaan tosissaan yläkerran remonttia. Saadaan se ehkä jopa eristettyä ennen pakkasia.

Olin eilen niin ärsyyntynyt, että piti vähän sisustaa keittiössä. En ole vieläkään ehtinyt maalaamaan kaappeja, mutta sain meidän maustehyllyn ja pari taulua seinälle :D

Kaipa tämä tästä vielä riemuksi muuttuu. Jatkuva remontti ja kaaos alkaa vaan tässä vaiheessa jo kiristämään. Vaatteillekaan ei ole paikkaa, joten valtaosa on yhdessä isossa pahvilaatikossa sängyn vieressä  kulkuväylällä. Ja arvatkaa vaan, miten siistinä ja järjestyksessä se laatikko pysyy.

Se riivatun keittiö

Jotain kun tarpeeksi kauan tuijottaa, se alkaa häiritsemään. Tuumailin teetä juodessa, että keittiöremppaan on aikaa ehkä joskus kahden vuoden päästä. Aikaisintaan. Sitä ennen on hoidettava pakolliset korjaukset, mutta mikäpä minua pidättelee tekemästä jotain pientä muutosta. Mäntypuiset kaapinovet saavat lähiviikkoina maalia ja uudet kahvat. Sama koskee meidän kärsinyttä ruokailuryhmää. Ehkäpä tätä keittiötä jaksaa katsella sen jälkeen vähän pidempäänkin, kuin sen pari vuotta.

Ja näistä se ärsyyntyminen lähti:

Maissintähkiä. Maissintähkiä laatoissa. Mun keittiössä. Oikeesti.

Aloitin Operaatio Keittiön Piristyksen (OKP) jo eilen kirppiksellä käydessäni, kun löysin aivan ihanat retroverhot 8 eurolla. Ne ovat vielä vähän lyhyet, mutta käänteissä on varaa pidentää reilusti. Kuka nyt voisi vastustaa turkooseja unikkoja (ei Marimekkoa) ja vanhaa laadukasta pellavaa tuolla hinnalla. En minä ainakaan.

Huono kurkistus iltahämärässä

Tällä naisella on taas päämäärä. Vaikka järkyttäville muovitapeteille, muovimatolle, katon 90-luvun puujäljitelmä halltexille ja monille muille asioille en saakaan vielä tehtyä mitään, niin ainakin saan yleisilmeen paljon siistimmäksi.

Esitin asian miehelle ja se totesi rivien välistä "Enpä mä voi sua estääkään". Eli saan sählätä ihan luvan kanssa. Kukahan siirtäisi jääkaapin kolostaan, johon se piti väkivalloin kahden miehen voimin tunkea, koska minä haluan sen tilalle avohyllyjä..

Vadelmatäti tervassa..

..tai siis bitiumliimassa. Onko kellään mitään ideoita, miten sen mustan bitiumliiman saa irti laudoista? Kyseisellä tavaralla on paljon liimattu muovimattoja ja erityisesti linoleumeja ja meillä sitä löytyy yläkerran rappusista.

Valtaosassa rappusista oli fiksusti laitettu levy ja sen päälle liimalla linoleumi, mutta osassa rapuista se on suoraan isketty lautoihin, joten mulla on pieni ärsyttävä ongelma. Bitiumliiman koostumuksesta kun liikkuu erilaisia huhuja, että se on muinoin sisältänyt 3% asbestia, mikä on todella pieni määrä, mutta hiominen ei silti innosta. Olen myös kuullut joidenkin pehmittäneen sitä tujuilla liuottimilla ja kaapineet pois, mutta lieneekö tämä ainut vaihtoehto? Toistaiseksi liimaa on ollut ainoastaan rappujen "välitilassa", siis pystyissä osuuksissa, joten ne voisi peittääkin vaikka raakalaudalla ja hioa, mutta rappuset ovat mielestäni muutenkin vähän kapeat, joten en haluaisi niitä enää kaventaa. Muista osista taas löytyy keltaista kontaktiliimaa tms, joka toistaiseksi tuntuu lähtevän ihan kaapimalla. Ärsyttää suunnattomasti, kun tulee eteen tämmöisiä ongelmia.

Oon myös haaveillut keittiöremontista, joka kyllä joutuu odottamaan, mutta ei kai se kiellettyä ole? Tykkäisin esim. näistä.

.

 Vanhanajankeittiöt.fi

Vanhanajankeittiöt.fi

Kuva: Kvänum

Kaksi ensimmäistä keittiötä on suomalaisen Tilauskaluste S. Nummisen mallistoa ja viimeinen ruotsalaisen Kvänumin retromalli. Kvänum on kaukana meidän budjetista, eikä Tilauskalustekaan mikään kovin halpa ole. Mutta ne on sentään puuta, eikä lastulevyä. Yksi vaihtoehto olisi kysellä paikallisilta puusepiltä, mihin hintaan saisi puuvalmiina vanhan 50-luvun keittiön kaappirungot. Meillä ei kuitenkaan tule kovin montaa metriä kaappeja, kun keittiö on niin pieni ja pintakäsittelyn ym. voisimme hoitaa itsekin. Tai sitten teemme itse, pitäisi vaan saada jostain puutavaraa. 

Vaaleanharmaa väri kaapistoissa on alkanut viehättämään, vaikka aikaisemmin halusin valkoiset. Mutta ehkä tämäkin ehtii muuttumaan monta kertaa, ennen kuin on sen aika.

Tällä hetkellähän keittiö näyttää tältä:

No okei, huijasin vähän. Nuo on tällä hetkellä ainoat siistit tasot, koska siivosin ne nopeasti kuvia varten, todellisuudessa tasot peittyy purkkien ja purnukoiden alle, koska keittiömestarimme on ollut viime päivinä vähän laiska (ja kipeä). Alimmassa kuvassa näkyy lasiovinen katastrofikaappi, johon tungetaan kaikki satunnaiset asiat, jotka pyörii tiellä. Sieltä erottuu ainakin koirien kalsiumlisä, jos joku oikein tarkkaan katsoo :D Mutta en vaan tykkää yhtään näistä kaapeista, enkä niiden hajasijoittelusta neljälle eri seinälle. 

Kaapit eivät kuitenkaan mene kaikki kaatopaikalle keittiöremontissa, vaan hion ja maalaan puuovet, ostan niihin uudet tasot ja sen jälkeen osa niistä menee palvelemaan tulevaan pyykkihuoneeseen lakanakaappeina. Rungot ovat lastulevyä, mutta ovet ovat koivua ja niistä saa vielä ihan käyttökelpoiset siihen tarkoitukseen.