Nemesis

Muutama viikko sitten poimin metsästä mukaan sulan. Tarkoitus on laittaa se vielä joskus kehyksiin muutaman muun lajitoverinsa kanssa. Unohdin sen verannan ikkunalle. Tänä aamuna Taika viimein haistoi sen ja alkoi murisemaan sille.

Taika pelkää höyheniä. Pennusta asti se on murissut niillle ja suhtautunut niihin todella epäluuloisesti. Haisevat elävälle, mutta eivät liiku. Niillä on varmasti pahat mielessä.

Ja nyt ne ovat juonineet itsensä vielä taloon sisällekin. Hirveää.

Jokaisella on oma nemesiksensä.

Win-win tilanne käytännössä

Emännällä on uudet kengät.

Kissalla on uusi kenkälaatikko.

Suunnitelmia ja etsintäkuulutus

Taas on vierähtänyt tovi edellisistä kuulumisista. Jotenkin lähtenyt ihan lapasesta tämä hiljaisuus.

Tekisi mieli päivittää blogin ulkoasu ja sitä olen viime aikoina puuhastellutkin, mutta etenee hitaasti. Nykyinen tympii ja siitä varmaan johtuu hiljaisuuskin.

Eikä täällä ole oikein tapahtunut mitään. Olemme yrittäneet aloittaa verannan remonttia, mutta toistaiseksi sitä on vain suunniteltu. Tilasin kyllä lattiaa varten jo maalia ja lattialaudat on kannettu kellariin autotallista kuivumaan maalausta varten. Lattiasta tulee todella tumma harmaa. Olisin halunnut mustan, mutta siinä näkyy kaikki karva ja rapa. Muuten värimaailmasta tulee aika vaalea kera mustan ja punaisen. Ehkä. Ei voi tietää. Suunnitelmat elää jatkuvasti. Oli kaikenlaisia suunnitelmia tummansinisistä seinistäkin, mutta en saanut siitä ajatuksesta oikein otetta. 

Ulko-ovi nakertaa mieltä tällä hetkellä pahasti. Ostimme heti muuton jälkeen uuden oven ja viattomana nyyppänä kuvittelin, että ovet valmistetaan vielä nykyäänkin puusta. No ei valmisteta, se on siis kamala puristeovi ja koska jouduttiin tilaamaan erikoismitoilla, ei sitä voinut enää palauttaakaan. En pidä. Olen suunnitellut sen vanhan lateksilla kuorrutetun peltioven kunnostamista. Siinä on kuitenkin ihan suora peilioven puurunko, kun vaan saisi ne pellit irti. Uuden kyllä saisi myytyä seuraavalle, jos haluaa. En tiedä miten järkeviä nämä suunnitelmat ovat muiden korviin, mutta ulko-ovi on kuitenkin aika tärkeä asia ja hulluna esteetikkona en voi elää sen uuden kanssa. Ja koska verannasta ei tule nyt lämmitettyä tilaa, emme edes tarvitse kaikkien säännösten ja lämpöarvojen mukaista uutta ovea.

Verannalle on muutenkin hakusessa kaksi vanhaa ovea uusien ovien tilalle. Toisen jo löysin ja sen pitäisi saapua ensi viikolla, toista pitää vielä hakea.

Veranta pitää saada valmiiksi, ennen kuin voimme siirtyä sisäeteiseen ja sisäeteinen pitää saada valmiiksi, ennen kuin voimme siirtyä keittiöön. Ärsyttäviä "ennenkuin" -ongelmia. Mutta verannan remontti tuo helpotusta vaatteiden säilytykseen. Siirrämme sinne koko pukeutumisongelman sisäeteisen käytävästä. Siitäkään en ole ottanut kuvaa, koska se ärsyttää niin paljon. Kaikki rojottaa suoraan kulkuväylällä.

Ruokailuhuone on ainut huone, josta en ole juuri ottanut kuvia blogiin. Se on ollut niin ankea paikka. Mutta nyt sekin on vähän piristynyt. Pari kuukautta takaperin liian mahtipontiselta kuulostaneesta ruokailuhuoneesta tuli Kanikammari. Ostin taidemaalari kaveriltani taulun, joka haki hetken paikkaa ison kokonsa vuoksi. Selvisi nopeasti, ettei talossa ole mitään muuta paikkaa, mihin yli metrin korkuisen ja levyisen taulun saisi. Mutta se sopii tuohon just hyvin. Pidän siitä kovin.

Senkki jäi vuokralaiselta meille hoitoon. Pari kukkaa samasta muuttokuormasta taas jäi meille pysyvästi. Aralialle kävi vähän köpelösti muutossa ja sitä ennen innokas koiranpentu oli kiskonut sen jo kertaalleen juuriltaan. Nyt se saa toipua meillä rauhassa. Tällä hetkellä senkin päällä on hirveä määrä sekalaista roinaa ja pari kukkaa lisää. Nemi meinasi kiinnostua araliasta vähän liikaa ja pistellä poskeensa, joten järkeilin niin, että tungen senkin niin täyteen tavaraa, että kissa ei enää mahdu siihen mukavasti. Tähän asti se on toiminut. Olen tehnyt Kanikammarinkin varalle paljon jo suunnitelmia, mutta keittiöremontin ajaksi siitä tulee väliaikainen keittiö ja vasta keittiöremontin jälkeen on sen vuoro.

Olemme hyödyntäneet aurinkoisia päiviä ulkoiluun.

Ja kauhistelleet verannan ikkunoiden puulistoja. Tänä kesänä on varmaan pakko alkaa kunnostamaan niitä. Puulistat irti ja kittiä tilalle. Sama pitäisi tehdä kaikille ikkunoille. Kitti kestää paremmin kuin lahoavat listat.

Olen myös yrittänyt etsiä lisää näitä vanhoja puisia keittiökaappeja.

Tuo kaapisto tulee keittiöön peräseinälle kera jääkaapin ja kiinteän nurkkakomeron, ja näiden lisäksi tarvitsemme  min. 105 cm - max. 114 cm. levyisen samanlaisen yläkaapin tiskipöydän nurkkaukseen. Alakaappi pitää soveltaa itse. Kävimme hakemassa kaapiston erään jo kirjoittamisen lopettaneen bloggaajan kotoa. Terveisiä, jos sattuu lukemaan tätä. Tällä hetkellä kaappi asuu kellarin kodinhoitohuoneessa ja toimii varastokaappina.

Tämä toimii nyt samalla etsintäkuulutuksena. Jos joku törmää vastaavaan yläkaappiin noilla mitoilla, niin kommenttia tänne. Alan olemaan epätoivoinen. Alkaa vaikuttamaan siltä, että pakko kääntyä jonkun puusepän puoleen ja siitä ei selvitä halvalla.

Kissat menee ensi viikolla hampaiden poistoon syöpymien takia. Ensin vain Nemi oli menossa, mutta vasta hammaskiven poistossa käyneellä Lokillakin huomattiin suussa ongelmia. Oman lisänsä jännitykseen tuo Nemin nukuttaminen, mikä ei ole ihan helppoa. Ei tiedetä onko se yliherkkä tietylle nukutusaineelle, onko sydämessä jotain vikaa, vai oliko neiti vaan liian laiha aikoinaan, mutta steriloinnin aikana siltä meinasi lähteä henki. Ennen sterilointia sillä oli melkein vuoden putkeen kiima, joka loppui vain pariksi päiväksi kerrallaan ja leikkausajan varaaminen oli varsinainen haaste sekin, kun eivät halunneet leikata kiimaista kissaa verenvuotoriskin takia. Nemi kulutti kaiken energiansa huonekalujen ja Lokin kosiskeluun ja syönnit oli vähän niin ja näin. Saa nähdä miten käy.

Eikä siinä kaikki, Taikallakin on jälleen ikuinen antibioottikuuri kroonisen suolistotulehduksen takia, leikkauksesta toipuminen vie todellakin aikansa. Miehen selkä on kenkkuillut viime elokuusta asti ja pääsi vasta nyt neljän kuukauden jonoon magneettikuvaukseen (josta voisin muuten kirjoittaa oman postauksen, mikä sisältää runsasta kritiikkiä Päijät-Hämäläistä terveydenhuoltoa kohtaan. Ilmeisesti niiden strategia on pitkittää hoitoonpääsyä niin kauan, että vammat hoituu itsestään ja jos eivät hoidu, niin sitten voi harkita sitä, mikä olisi pitänyt tehdä jo heti kipujen ilmaannuttua) ja oma selkäni on ollut hankala jo vuosia. Vadelmatalon nimeksi pitää kai kohta muuttaa Vammatalo.

Hilijasta

Bloggaamisen jumittaminen jatkuu. Joten saatte tähän väliin kuvia Tipusesta. Bloggaajalla kannattaa olla lemmikkieläimiä, joista voi ottaa kuvia, silloin kun ei ajatus lennä.

Olemme nauttineet remontoimattomuudesta. Mutta toisaalta keittiö syyhyttää jo todella pahasti. Vuokralaisenkin täällä asuminen jäi lyhytaikaiseksi suunnitelmien muuttumisen takia, joten periaatteessa pääsisimme aloittamaan jo ensi viikolla. Ensin pitää hyökätä sisäeteisen käytävän kimppuun ja edetä siitä keittiöön. Meillä on oviaukko siirrettävänä. Paikka vaihtuu vain puolella metrillä, mutta sitten käytävästä saa järkevämmän.

Vaatenaulakko muuttaa verannalle, minkä takia verantakin pitäisi remontoida. En tiedä onko paha, jos ulkovaatteiden säilytys tapahtuukin kylmässä? Ainahan sitä voi laittaa sisäeteisen käytävään jotkut koukut, johon takit voi laittaa lämpenemään talvella. Verannasta ei tule lämmintä, mutta se eristetään. Eli ehkä se pysyy jopa plussan puolella. Ikkunoihin pitäisi saada sisäpokat ja uudet karmit. Tai ehkä ulkopokat. Katselin noita ulkopokia joskus syksyllä ja ovat aika rähjäisessä kunnossa. Ennen kattoremonttia verannassa ei ollut juurikaan räystäitä ja kaikki vesi satoi ikkunoille suoraan, joten puu on hiljakseen syöpynyt veden ja auringonvalon armoilla. Niistä voisi saada kuitenkin sisäpokat ja ulkopokat voisi teettää puusepällä. Vanhoissa ei ole tippalistojakaan, joten samalla saisi siis nekin. Pitää tuumia. Mutta näillä näkymin verannasta ei aleta tekemään lämmitettyä tilaa, vaan saa jäädä puolittain kylmäksi.

Mutta ensin se sisäeteinen. Sen verran tiedämme, että lattiassa on kivivillaa ja sitä saattaa olla ainoassa ulkoseinänkin pätkässä. Ja se tarkoittaa purkamista ja ehkä ikäviä yllätyksiäkin.

Palatkaamme asiaan.

Joulu ja koirapotilas

Räpelsin risukasasta taas joulurisun. Olen ollut tänä vuonna joulun suhteen vähän myöhäisherännäinen. Viime vuonna raijasin jouluroinat kellarista jo lokakuussa. Tänä vuonna naapurit voitti kilpavarustelun, ensimmäisillä oli jouluvalot jo syyskuussa.

Lunta tupsahti yhdessä yössä 15 senttiä. Ja Taikasta yritettiin ottaa joulukorttikuvia. Oli aika levotonta touhua. Pitää yrittää huomenna uudestaan, nyt oli vauhtia liikaa. Ostin pari viikkoa sitten uuden kameran, nyt täällä räpsytellään Nikonin D 5100 järkkärillä. Pitäisi vielä opetella käyttämään sitä kunnolla, eikä vaan räpeltää kokeilevasti.

Työhuoneeseen paukuteltiin tänään kattolistoja. Käytävässä pitäisi maalata kertaalleen. Minulla on mahtipontinen suunnitelma, että maanantaina olisi tapetoimispäivä. Hyvällä tuurilla aikataulu pitää ja jouluksi on ihan oikeasti valmista. 

Käytävään tulee sinistä Kirsikkapuuta. Muutin mieltäni moneen kertaan ja tämä oli nyt ostettuna, niin sitä laitetaan. Haaveilemaani punaista Kamomilla -tapettia ei enää saa.

Taika meinasi äsken alkaa taas oireilemaan kaasuuntumisen merkiksi, mutta ilmeisesti hätävaraksi annetut lääkkeet tehosi. Mutta voi tätä koiraemon stressiä. Sydän jättää aina lyönnin välistä, jos neiti näyttää huonovointiselta tai venyttelee kaulaansa. Onneksi vatsalaukku on kiinnitetty, niin se ei pääse niin helposti kiertymään. Nyt on vaan kyse ärtyneestä vatsalaukusta. Toivon hartaasti, että tätä ei jatku enää kovin pitkään. 

Koiran painokin on tippunut 27 kilosta 24,5 kiloon, kun ruuan kanssa joutuu temppuilemaan. Ruokaa ei saa antaa puolta desiä enempää kerralla ja senkin pitää olla hyvin turvotettua. Taika kyllä tykkää, kun päivässä on useita ruokahetkiä. Välillä vaan hankala järjestää, kun sitä ei uskalla jättää ainakaan pariin tuntiin syömisen jälkeen yksin. 

Mutta omm. Ehkä tämä tästä vielä joskus.

Lunta tul

Eipä meillä muuta.

Paitsi, kaide on melkein valmis. Pitäs maalata ja sitten tapetoida käytävää (hui).

Sekalainen setti

Blogissa on hiljaista. Voisin selittää sen sillä, että täällä tapahtuu niin hirveesti tällä hetkellä, mutkun ei edes tapahdu.

Porraskäytävä etenee hiljakseen, työhuoneesta puuttuu vielä melkein kaikki listat. Kaiteesta tuli nyt tolpaton. Vielä puuttuu kaidepuu päältä ja osa paneloinnista. Sitten pitäisi vielä jaksaa kertaalleen maalata koko porraskäytävä.

Työhuoneeseen muutti jo yksi huonekalu. Tämä pöytä on miehen suvun kautta saatu. Se on odottanut meitä jo muutaman vuoden vanhassa navetassa. Mahdoton rohjake. Tästä tulee toistaiseksi tietokonepöytä miehelle, myöhemmin valtaan sen ompeluksilleni. Tarkoitus olisi löytää joku kaappi, johon saisi tietokoneen ja kaiken ohjeisrojun tulostimista peleihin.

Ostin jo kesällä uuden maton olohuoneeseen. Kyttäsin tätä mattoa koko edellisen talven, kun hinta oli yli sadan euron. Alennusmyynnit lopulta laskivat hinnan 30 euroon ja silloin iskin.

Lipaston päällä seinällä näkyy yksinäinen messinkinen lautanen, tarkoitus on kerätä niitä siihen useampi.

Jouluun on valmistauduttu valoilla. Jokaisessa alakerran ikkunassa on nyt valkoinen tähti. Nojatuoli on Made by Nemi. Verhoillaan sitten joskus. Nojatuoli on juuri sopiva yhdelle malamuuttikerälle.

Ja sitten viikon sairasuutiset. 

Taika kävi taas perjantaina lääkärissä vatsansa takia. Tein aamulla lähtöä töihin, kun neiti yrjösi kaksi kertaa olohuoneeseen ja vähän sen jälkeen alkoi taas venyttää itseään kipujen takia. Samalla vauhdilla valjaat päälle ja mies vei koiran lääkäriin samalla kun heitti mut töihin. 

 

Sain onneksi itselleni tuuraajan ja pääsin itsekin vahtaamaan tilannetta. Koiralle syötettiin varjoainetta ja otettiin kolmet röntgenit, joilla seurattiin varjoaineen etenemistä. Tukosta ei tällä kertaa löytynyt, mutta maha oli taas kaasuuntunut. Onneksi tilanne laukesi lopulta itsestään, ettei tarvinnut letkuttaa ilmaa pihalle tai avata vatsaa. Perjantain Taika oli tosi väsynyt, mutta lauantaina se oli jo ihan pirteä. Jotain tulehduksen tynkää siellä oli, vatsan ja suoliston limakalvot olivat todella ärtyneet, joten taas on antibioottikuuri päällä.

Itsekin ollaan vähän flunssaisia, mies oli jo aikaisemmin ja eilen mulla alkoi kurkkukipu.

 

Tästä eteenpäin remontti saakin alkaa sitten valmistua vauhdilla. Meille muuttaa ensi vuoden puolella alivuokralainen (+ kolme karvaista sellaista) kellarin takkahuoneeseen, jota olemme käyttäneet maalaustilana tähän asti. Ystävä joutuu luopumaan omasta kodistaan vaikean tilanteen takia, joten tarjouduin vuokraemännäksi. Saa viipyä niin kauan kuin tarvitsee. Meidän torpasta tulee siis kommuuni, aika jännittävää.

2093 euron lampunvarjostin tällä kertaa

Eläimet eivät koskaan osaa sairastua normaaliin päivystysaikaan.

Potilas voi ihan hyvin, vähän se alkaa olemaan kypsynyt ronklaamiseen ja on vähän kärttyinen, mutta ihan ymmärrettävää, kun suonessa virtaa opiaatit ja mahassa on 20 senttinen haava. 

Haava on nyt aamusta vähän vuotanut ja me toivotaan, ettei tarvitse lähteä tänään takaisin, koska meillä ei ole varaa siihen. Kaikki rahat meni, ihan kaikki. Mutta mielellään sen maksoi, että saatiin tyttö kuntoon. Nyt on vaan muutenkin sellainen kuukausi, että rahaa on palanut, niin ei ollut yhtään ylimääräistä. Sen lisäksi, että kaikki rahat meni hakiessa, ensi viikolla tulee vielä yli tonnin lasku perästä. Oli oikeasti muutamasta eurosta kiinni, ettei me saatu Taikaa ulos sieltä. Mutta eiköhän tää tästä jotenkin. 

Hauska vaan, että vakuutushan ei tästä korvaa kuin pari hassua satasta, koska meidän saldo on tällä kaudella jo tullut melkein täyteen sen märkäkohdun leikkauksen takia. Vakuutuskausi olisi vaihtunut ylihuomenna. Oli siis parista päivästä kiinni, että vakuutus korvaisi tämän melkein täysimääräisesti. Tää on niin tätä. Hauskaa oli myös, että täysin tuntematon laskutusfirma, jonka kautta sairaala hoitaa laskutuksen, oli sitä mieltä automaattisesti, että meille ei voi antaa yli 1500 euron luottoa, vaikka normaalisti raja oli 2000 euroa. Tämä tuli suoraan koneelta miehen henkilötunnuksella ja nimellä. Kiinnostaisi tietää, että mikä rasti siellä on meidän kohdalla ja mistä syystä, kun kummallakaan ei ole mitään negatiivisia merkintöjä luottotiedoissa. Asia ei selvinnyt edes kyseiseen firmaan soittamalla. Asia nyt vaan oli niin.

Taika oli perjantaina iltalenkillä vähän hassu, se ei haistellut, mutta muuten tuli ihan normaalisti mukana. En sen kummemmin sitä ihmetellyt, kun joskus meillä on ilveksiä nurkissa ja se on vähän varovaisen oloinen tuolla metsässä. Mutta pistin merkille.

Illalla monta tuntia lenkin jälkeen, se sai ruston syötäväkseen ja söi sen todella nopeasti. Taika on normaalistikin hirveä ahmija, mutta nyt se kirjaimellisesti hotki sen. Ei mennyt kuin tunti, kun se ensin oksensi eteisen matolle, sitten olohuoneeseen omalle peitolleen ja sitten vielä ruokailuhuoneeseen. Ihmettelin vähän, mutta en vielä huolestunut. Tämän jälkeen se meni juomaan todella paljon vettä ja vähän ajan päästä oksensi senkin kaiken ulos. Ja meni taas juomaan vettä hirveät määrät, tässä vaiheessa mulle tuli tunne, että nyt ei oo kaikki ihan kunnossa. Soitin päivystykseen, päivystävä lääkäri sanoi, että ihan normaalia, kun on ahminut ja ruokatorvea ärsyttää, mutta mua kaiveli. Käski antamaan parafiinia.

Mies pääsi töistä kymmeneltä, soitin sille, että käy apteekissa. Sillä aikaa Taika muuttui vaisuksi ja yritti jatkuvasti venyttää itseään oudosti. Soitin uudelleen päivystävälle ja intin, että nyt on jotain pahasti vialla. Lääkärikin lopulta tuli siihen tulokseen, että kuulostaa pahalta. Siinä käytiin vielä kiivasta keskustelua meidän sijainnista, kun minun kuuluisi soittaa pohjoisen alueen päivystykseen, minkä toimipaikkaan on 60 kilometriä ja tähän eteläiseen vaan 20 kilometriä. En tiedä kuka järkevä byrokraatti nämäkin rajat on luonut. Eläinlääkäri lopulta totesi, että hän ei voi tehdä mitään, jos Taika pitää leikata. Ei ole käsiä, tiloja, eikä välineitä. Ja nyt päivystys sijaitsi kauempana etelässä, jonne olisi sinnekin ollut 60 km. Neuvoi suoraan Hattulaan eläinsairaalaan.

Mies tuli töistä, olin jo ovella vastassa, että nyt mennään ja vähän kiireesti. Perillä päästiin tavallisten kopelointien jälkeen röntgeniin, lääkäri sanoi että koira vaikuttaa ihan pirteältä, että jos ei olisi mitään vakavampaa. Röntgenit paljastivat voimakkaasti laajentuneen vatsalaukun ja suolisto oli aika täysi. Vähän aikaa arvottiin, että letkutetaanko tyhjäksi ja kokeillaan lääkityksellä vai leikataanko. Taika yrjösi tässä vaiheessa litrakaupalla vettä lattialle. Tultiin siihen tulokseen, että ehdottomasti leikataan. Jostain syystä edes vesi ei edennyt vatsalaukusta eteenpäin.

Leikkauksessa meni päälle pari tuntia, odotimme sillä aikaa odotustilassa. Lääkäri tuli kertomaan, että leikkaus oli mennyt ihan hyvin. Mahaportissa oli kovaa massaa tukkeena, jotain mustaa, johon oli tarttunut myös rustoa. Tämän lisäksi ohutsuoli oli myös kiilautunut tukkoon ja se sinersi puolivälistä eteenpäin. Tukoksien poistamisten jälkeen suolistossa alkoi taas kiertämään veri ja se alkoi toimia normaalisti. 

Jos oltaisiin viivytelty, se olisi mennyt kuolioon. Vähältä piti siis.

Vatsalaukku kiinnitettiin samalla kylkikaareen, ettei tulevaisuudessa tule vatsalaukun kiertymä niin helposti.

Jos joku tänne eksyy oirekuvauksen vuoksi, niin koirassa ei oikeastaan näkynyt muuta kuin se luonnoton jatkuva venyttely, ulos pyrkiminen ja lopulta kehän kiertäminen huonon olon iskiessä. Ja se jano alkuun. Tervehti miestä ihan iloisesti häntä heiluen ja söi ruston, vaikka suolistossa oli jo ennestään jokin tukos. Malamuutit on aika kovaa tekoa ja toiset sanoo, että ne kertoo vielä vähemmän kivusta ja huonosta olosta kuin muut koirat. Monesti ajattelee, että hysterisoi ihan turhasta, mutta nyt oli hyvä, että uskoin omia tuntosarvia. Joskus eläinlääkärit suhtautuu tylysti normaalin päivystysajan ulkopuolella, jos sinne heidän mielestään soittelee turhista asioista ja se luo sellaisen kynnyksen, että ei enää kehtaa soittaa. Kannattaa pitää päänsä.

Olen todella tyytyväinen ja kiitollinen Vethausin henkilökunnalle, monesti näiden eläinlääkärikäyntien jälkeen jokin jää aina ärsyttämään, mutta nyt ei. Todella osaavia ihmisiä ja asiakas otettiin vakavasti.

Taika oli hoidettavana ja vahdittavana vielä iltapäivään asti, oli tipassa ja sai lääkitystä. Me tultiin aamuksi kotiin, minä en saanut lopulta nukuttua ja valvoinkin jokun 40 tuntia putkeen. Viime yö meni tosi katkonaisesti Taikan vähän valittaessa ja liikkuessa.

Mutta nyt sormet ja varpaat pystyyn, ettei tule mitään komplikaatioita.

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille ja pahoitteluni sekavasta solkotuksesta, tällä univelalla ei ole enää kaikki inkkarit kanootissa.

Malamuutti sairastaa. Taas.

Arvatkaa mistä me tultiin juuri tuossa neljän paikkeilla aamulla?

No eläinsairaalasta tietenkin. Taika järjesti taas sydämentykytyksiä meille ja itsensä röntgenin kautta leikkauspöydälle. Mahaportti tukossa, ohutsuolenpää tukossa, laajentunut vatsalaukku, ohutsuoli menossa kuolioon.. Rikottiin kyllä kaikki nopeusrajoitukset matkalla ja ihan aiheesta.

Nyt on mahalaukku tikattu kiinni kylkikaareen, ettei tulevaisuudessa tartte pelätä kiertymiä ja ohutsuolen verenkierto elvytetty. Voin kertoa, että vakuutus on maksanut itsensä tässä puolen vuoden sisällä itsensä jo moninkertaisesti takaisin.

Palaan asiaan, kun saan nukuttua. Jos saan. Potilas haetaan huom..eikun tänään päivällä kotiin.

MOI!

 

Minulla on syksy! Emännällä on se remontti. Okei, on silläkin syksy. Se juo teetä enemmän kuin ikinä ja hykertelee villasukissa. 

Käski sanoo terveisiä!

Mustilan morelli ja Huvimajan kuulasmarja

Meidän pihaan muutti kaksi uutta asukasta.

Lauantaina lähdettiin hakemaan rappukäytävään paneeleita ja sain siinä sivussa idean, että samalla haen kaksi kirsikkapuuta.

Löysinkin kaksi taimea, viimeiset lajiaan. Ovat vähän hassuja riukuja, mutta koska en löytänyt muuta perustavanlaatuista vikaa ja puolet hinnasta tippui pois, ne sai lähteä mukaan. 

 

 Istutimme taimet lopulta eri paikkaan, kuin mihin oli tarkoitus. Nyt ne jakavat yläpihaa ja tuovat sinne toivottavasti vähän varjoa. Paikka on vähintäänkin aurinkoinen. Istutusta varten kaivettiin melkein metrinsyvyiset kuopat, jotka sitten täytettiin kompostimullalla, uudella puutarhamullalla ja sillä hiekalla, mitä maaperä muuten on (kuvassa näkyvät kasat, jos tarvitsee hiekkaa, voi kaivaa suoraan maasta.). Toivottavasti ei mennyt hirveästi pieleen. Pitää tutkailla, miten pärjäävät tuossa.

Ajattelin hakea vielä yhden taimen jossain vaiheessa. Taimet tuli vähän kaarimaisesti ja ne rajaavat tulevaa oleskelualuetta, kolmas täydentäisi jo olemassaolevan omenapuun kanssa puoliympyrän. Voin sitten siemailla aamukahvini keväällä kirsikankukkien tuoksussa.

Meillä on ollut kotona viimeiset kolme viikkoa taas yksi tämmöinen lampunvarjostin.

Joku ötökkä söi Taikalta haarat ja ennen kuin ehdittiin edes tajuta, se oli nuollut ne kohdat karvattomaksi ja nyt ollaan kierteessä. Ämpäri päässä ja housut jalassa, tuota suipponenää on hankala pitää poissa, kun se ylettää kaikkialle. On suihketta, on voidetta. Toinen kinkku näyttää jo ihan hyvältä, toisen se taas sai eilen jotenkin nuoltua punaiseksi.

Kilpisjärvi osa 2.

Oho, se on jo syyskuu.

Me vajosimme pariksi viikoksi johonkin loman jälkeiseen koomaan remontoinnin ohessa. Jäi matkakertomuskin saattamatta loppuun, mutta tässäpä sitä.

Lauantai valkeni kovin pilvisenä ja retkelle kolmen valtakunnan rajapyykille varauduttiin samanlaisilla vaatteilla kuin edellisenäkin päivänä.

Ehdimme kavuta kaksi kilometriä Mallan rinnettä, kun kävi hyvin selväksi, että helle iskee. Paidat vaihtui teepaitoihin ja kalsareistakin oli pakko luopua. Alkumatkasta kävi sekin moka, että unohdin omaat evääni jääkaappiin. Pohdimme hetken, että mitä teemme. Jatkammeko matkaa ilman eväitä vai pitäisikö ne hakea. Tultiin siihen tulokseen, että 24 kilometria patikointia ei luonnistu ilman eväitä. Mies pinkaisi tunturin rinteen alas parkkipaikalle ja haki eväät mökiltä. Mahtoi vastaantulleet retkeilijät ihmetellä, kun puolen tunnin päästä sama hujoppi juoksi samaa polkua toiseen suuntaan ohi.

Keli kävi Taikalle ihan liian kuumaksi. Lämpöä oli ainakin +23 astetta. Me ei todellakaan oltu varauduttu siihen. Kaikki varjopaikat ja lätäköt käytettiin hyväksi, että koiraa saatiin viilennettyä. Mikä ei ollut helppoa, kun alkumatka oltiin puurajan yläpuolella. Oma juomapullo Taikalla oli kuitenkin mukana. Lisähaastetta aiheutti se, että edellisen päivän porohysteria ei todellakaan ollut yön aikana vähentynyt. Viihdytimme kanssaretkeilijöitä Taikan järjestämällä esityksellä. Kiinnostunut poro juoksi ympyrää meidän ympärillämme, kun mies piteli rimpuilevaa ja kirkuvaa koiraa sylissä. Voin kertoa, että helpompaa olisi ollut heittää koira olalle ja kantaa koko matkan. Reissusta muodostuikin varsinainen porosafari. Tai porofarssi.

Kuvat ovat ison Mallan ja Pikku Mallan väliseltä rinteeltä, ennen laskeutumisen alkamista.

 Louhikot pisti hiljaiseksi löysälonkkaisen koiran kanssa liikkuessa, mutta Taika pärjäsi paremmin kuin me. Likka veti kuin vuorikauris, taluttajalla oli vaikeuksia mennä perässä. Ensimmäiseen louhikkoon oli kaadettu kiviä poluksi, lopuissa harjoiteltiin tasapainoa.

Kitsiputous, eli Mallan kyyneleet. Ylempänä olisi ollut vielä isompi putous, mutta päätettiin jatkaa matkaa kiipeämättä ylemmäksi.

Seuraavan kerran muistilistalle tulee myös aurinkorasva, tai sitten seuraavan kerran reissu siirretään suosiolla syyskuuhun. Mies poltti pohkeensa, minä poltin kaiken näkyvän ihon vasemmalta puolelta.

Loput kuvat laitan seuraavalla kerralla. Arki toi mukanaan sellaisen vastoinkäymisen, että vanha läppärini sanoi sopimuksensa irti ja jouduin ostamaan uuden. Kuvien siirtäminen ja käsittely on vähän vaiheessa.

Mutta kerron loppumatkasta sen verran, että Kilpisjärveltä jatkoimme matkaa Kuusamoon mökille. Missä Taika aiheuttikin meille varsinaiset kauhunhetket lähtemällä mökin pihasta poron perään ja katoamalla soiseen korpeen. 

Taika oli hetkeä aikaisemmin sotkenut hihnansa pensaaseen ja olin selvittämässä hihnaa, kun koira mateli nenä maassa mökin nurkalle. Kävelin hakemaan koiraa ja ehdin nähdä vaan, kun koiran korvat pomppasi pystyyn ja se starttasi käytännössä käsistä poron perään. Siinä jäi grillinsytyttämiset kesken, rämmimme vaaran laelle perään ja koiraa ei näkynyt eikä kuulunut. Tovin huutelun jälkeen lähdin takaisin mökille, jos Taika olisi tullut takaisin pihaan toista kautta. Ei ollut. Paniikissa peruutin auton renkaan pieneen kuoppaan, lähtiessäni ajamaan tietä pitkin vaaran toiselle puolelle, tarkoituksena kiertää koiran eteen. Auto jäi kirosanojen kanssa siihen. Piti pistää juoksuksi kumpparit jalassa. Päässä jyskytti myös tieto, että karanneet koirat kulkevat yleensä teitä pitkin, kun ovat siihen ihmisten kanssa tottuneet. Ehdin kahden kilometrin päähän, kun mies soitti, että Taika oli löytynyt. Se oli tippunut suohon, mutta päässyt ylös sieltä. Mies oli jo lähtemässä toiseen suuntaan etsimään, kun takaa oli alkanut kuulumaan valjaiden kilinää ja läähätystä. 

Vastassa oli väsynyt ja liejuinen koira. Ehkä onni onnettomuudessa, porojahti oli loppunut siihen. Taika oli lopunpäivää omituisen hiljainen. Koko sen ilme kertoi "Ette usko mitä mä näin". Jää mysteeriksi, mihin asti neiti ehti puolessa tunnissa ja miten suohon tipahtaminen oli tapahtunut.

Taika vietti loppuajan hyvin tiukasti hihnassa. Otimme opiksemme riistavietistä, emmekä aio enää pitää näennäisesti vapaana lähellä pysyvää koiraa irti sekuntiakaan, ainakaan poroalueella. En ole ehkä ikinä ollut niin peloissani, kuin silloin Taikan ollessa kateissa. Täysin vierasta maastoa koiralle, ei asutusta. Petoeläimiäkin on hiukan tiheämmässä kuin kotinurkilla ja paikallisilla varmasti liipasinsormi aika herkässä, jos pihaan ilmestyy sudenharmaa suippokorva. Puhumattakaan siitä valtavasta suoalueesta ympärillä.

Kesän kootut tarinat: 2840 kilometriä, Kilpisjärvi osa 1.

28.7 kurvasimme kotipihasta pois. 

Suuntasimme ensin Savoon kotikonnuille pariksi päiväksi ja heinäkuun viimeisenä päivänä lähdimme pohjoista kohti. Ensimmäinen taukopaikka oli Kajaanissa, josta suuntasimme seuraavana päivänä suoraan Kilpisjärvelle, ajoon kului 12 tuntia kaikkien pysähdysten kanssa. Taika päätti, että matkaaminen on huono juttu, ei suostunut pissaamaan ainoallakaan taukopaikalla, ekaa kertaa lirahti vasta perillä. Rakon kokoa on pakko kadehtia.

 

(Muonio, oletettavasti Särkijärvi. Hienoin taukopaikka ikinä. Taikan kommentti: "Hyviä pajuja!")

  

 Kilpisjärvellä oli pieni mökki varattuna ja seuraavat kolme päivää kulutimme aika pitkälti tuntureilla. En ole niitä marttoja, jotka haluavat viettää lomansa vaakatasossa. Yhden päivän ehkä kykenen, mutta sitten lähtee järki. Parasta hermolomaa on taapertaa luonnossa. Ei paljon huolet paina, kun joutuu keskittymään askeliinsa.

 

Kävimme ensimmäisenä iltana Saanan rinteellä ihastelemassa auringonlaskua.

Seuraavana aamuna lähdimme kiertämään Saanan. Kilometrejä tuli 10 (kuulostaa vähältä), maasto oli kaikkea helpoista poluista louhikkoisten jokien ylittämiseen. Retkeen meni viitisen tuntia.

Havaitsimme, että Taika tykkää poroista. Vähän liikaa. Se halusi syödä ne kaikki. 

Taikasta tuli kävelevä porotutka. Tiesimme poron olevan lähellä, kun koira alkoi vetämään hulluna ja läähätti kieli sinisenä. Ja niitä poroja riitti. Kysyi välillä omistajan hermoja, kun koiralta tippui järki ja korvat päästä. Mutta omistajat, koira ja porot säilyi hengissä. Ihme.

"Daddy, I want a reindeer!"

 Poroja taas kiinnosti hötkyilevä koira. Ihan liikaa. Olin virallinen porojen hätistelijä.

Puolimatkan krouvina toimi Saanajärvi.

Koira muistuttaa omistajaansa vai toisinpäin?

 

Saanajärvellä on päivätupa, johon voi pysähtyä vaikka paistamaan makkaraa. Me mentiin tällä kertaa energiapatukoilla. Taikalle oli lihaa, nam.

Päivä oli sateinen ja Saanan huippu oli jossain pilvien yläpuolella. Rannalla tunsi itsensä hyvin pieneksi. Kuvista ei saa sitä samaa tuntumaa.

Oli puro, oli tonkiva koira.

Loppumatkasta porotutka piippasi monen monituista kertaa. Mökille päästyämme koira kaatui lattialle kuorsaamaan ja me tyhjensimme nälissämme Retkeilykeskuksen ruokalistan.

Seuraavan päivän retkelle otettiin enemmän ruokaa mukaan.

Jatkuu.