maanantai 25. marraskuuta 2013

Sekalainen setti

Blogissa on hiljaista. Voisin selittää sen sillä, että täällä tapahtuu niin hirveesti tällä hetkellä, mutkun ei edes tapahdu.


Porraskäytävä etenee hiljakseen, työhuoneesta puuttuu vielä melkein kaikki listat. Kaiteesta tuli nyt tolpaton. Vielä puuttuu kaidepuu päältä ja osa paneloinnista. Sitten pitäisi vielä jaksaa kertaalleen maalata koko porraskäytävä.


Työhuoneeseen muutti jo yksi huonekalu. Tämä pöytä on miehen suvun kautta saatu. Se on odottanut meitä jo muutaman vuoden vanhassa navetassa. Mahdoton rohjake. Tästä tulee toistaiseksi tietokonepöytä miehelle, myöhemmin valtaan sen ompeluksilleni. Tarkoitus olisi löytää joku kaappi, johon saisi tietokoneen ja kaiken ohjeisrojun tulostimista peleihin.


Ostin jo kesällä uuden maton olohuoneeseen. Kyttäsin tätä mattoa koko edellisen talven, kun hinta oli yli sadan euron. Alennusmyynnit lopulta laskivat hinnan 30 euroon ja silloin iskin.

Lipaston päällä seinällä näkyy yksinäinen messinkinen lautanen, tarkoitus on kerätä niitä siihen useampi.


Jouluun on valmistauduttu valoilla. Jokaisessa alakerran ikkunassa on nyt valkoinen tähti. Nojatuoli on Made by Nemi. Verhoillaan sitten joskus. Nojatuoli on juuri sopiva yhdelle malamuuttikerälle.

Ja sitten viikon sairasuutiset. 
Taika kävi taas perjantaina lääkärissä vatsansa takia. Tein aamulla lähtöä töihin, kun neiti yrjösi kaksi kertaa olohuoneeseen ja vähän sen jälkeen alkoi taas venyttää itseään kipujen takia. Samalla vauhdilla valjaat päälle ja mies vei koiran lääkäriin samalla kun heitti mut töihin. 
 
Sain onneksi itselleni tuuraajan ja pääsin itsekin vahtaamaan tilannetta. Koiralle syötettiin varjoainetta ja otettiin kolmet röntgenit, joilla seurattiin varjoaineen etenemistä. Tukosta ei tällä kertaa löytynyt, mutta maha oli taas kaasuuntunut. Onneksi tilanne laukesi lopulta itsestään, ettei tarvinnut letkuttaa ilmaa pihalle tai avata vatsaa. Perjantain Taika oli tosi väsynyt, mutta lauantaina se oli jo ihan pirteä. Jotain tulehduksen tynkää siellä oli, vatsan ja suoliston limakalvot olivat todella ärtyneet, joten taas on antibioottikuuri päällä.

Itsekin ollaan vähän flunssaisia, mies oli jo aikaisemmin ja eilen mulla alkoi kurkkukipu.
 
Tästä eteenpäin remontti saakin alkaa sitten valmistua vauhdilla. Meille muuttaa ensi vuoden puolella alivuokralainen (+ kolme karvaista sellaista) kellarin takkahuoneeseen, jota olemme käyttäneet maalaustilana tähän asti. Ystävä joutuu luopumaan omasta kodistaan vaikean tilanteen takia, joten tarjouduin vuokraemännäksi. Saa viipyä niin kauan kuin tarvitsee. Meidän torpasta tulee siis kommuuni, aika jännittävää.

6 kommenttia:

  1. Upea tuo työpöytä ja olohuone mattoineen...tykkään...:)

    VastaaPoista
  2. Kommuunit on hyviä. Meidänkään vessa ei olisi valmistunut, jos ei oltaisi majoitettu pariksi viikoksi vaikeassa tilanteessa olevaa ystäväperhettä viime huhtikuussa...:)

    VastaaPoista
  3. Onpas ihan hengästyttävän hieno työpöytä! Miksei meidän suvulla ole tuollaisia ylimääräisenä? :)

    Taikalle paljon rapsutuksia ja tsemppiä omistajille! Kokemuksesta tiedän, miten hermoja raastavaa tuommoinen oireilu on...

    VastaaPoista
  4. Kaiteesta on tulossa paikkansa erittäin sopivan näköinen. :) Koiralle toivotan taas helpotusta oloon. Eläimen sairastamisen seuraaminen ei ole mukavaa.

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo teidän olkkari, meikä alkaa taas lämpenemään ruskealle. Tsemppiä sessun kanssa.

    VastaaPoista
  6. Upea työpöydänrohjake se on :D Ja olohuoneesta tuli heti ajatus,että tuo on niin sinun näköinen :)

    VastaaPoista