Se riivatun sininen.

Saatiinhan niistä harmaista paneeleistakin siniset. Lattiamaali oli purkissa vielä turkoosiin taittavaa jäänsinistä ja nyt se on vauvanvaaleansinistä. Samalla laipiokin muuttui siniseksi.

Nyt sitten arvon, tilaanko vihreää sävytystahnaa vai kirkuvan sinistä. Vihreää, että saisi siitä enemmän turkoosiin taittuvan, tai sinistä ihan kunnon ultramariinin sinistä varten. Vaatehuoneen valkoiset seinätkin näyttää jo vaaleansiniseltä. Tämä on ihan liian pliisua mulle. Apuva.

Kohta maalaan niitä kattopaneeleita taas valkoisella..

Hahaharmaa

Maalarit maalasi makkarin laipiota uusiksi ja siitä tuli harmaa. Oikeesti, ei leikisti.

Otin varman päälle ja valitsin hieman vihreään taittavan sävyn ja nyt se on kerrankin oikeasti harmaa, ei sininen. Sitä en tiedä, miltä se teidän näytöillänne näyttää. Tai sitten, kun siihen viereen kiskaistaan jokaiselle seinälle sähkönsinistä..

Kerta moni muukin painiskelee näiden harmaiden kanssa (terveisiä Mikkeliin!), julkistan virallisesti tämän Tikkurilan sävyn, joka näyttää oikeasti harmaalta. Se on nimeltänsä Harso. Toki en voi sataprosenttisesti luvata kenellekään, että se on teidän seinällänne harmaa, koska nämä harmaat tuntuu olevan sellaisia henkimaailman juttuja, että niistä ei vaan koskaan tiedä. 

Maali on jotakuinkin maailmanlopun viimeinen purkki puolikiiltävää Intoa. Tätä sävyä on vajaat 9 litraa, valkoista varmaan 18 litraa. Voi sitten sävyttää mieleisekseen, kun tarvitsee. Tällä harmaalla olisi tarkoitus maalata olohuoneessa kissojen tuhoamat paneelit. Jos joltain on mennyt ohi, niin minä en varsinaisesti rakasta himmeitä maaleja ja Uula teki sellaisen kepposen, että lopetti puolikiiltävän Inton valmistuksen.

Mutta paljon parempi kuin se valkoinen. Kyllä se tästä, meillä voi olla ensi viikolla jo maaliakin lattiassa.

Mielen kuohuntaa

Tänään minua on ärsyttänyt kaksi asiaa. Maalit ja teekannut. Kumpikaan ei liity toisiinsa, mutta jospa aloitan maaleista.

Minä en voi sietää täyshimmeitä maaleja. En ymmärrä kuka hullu niillä haluaa sutia taloaan. Omat kokemukset täyshimmeistä, vesiohenteisistä maaleista on olleet todella ärsyttäviä.

Edellisessä asunnossa maalasimme sisäpintoja viininpunaisella, täyshimmeällä sisämaalilla. Pinta oli kyllä eittämättä kaunis ja väri syvä. Mutta siihen se hyvä sitten jäikin. Piakkoin havaitsimme, että himmeä maali imee kaiken lian ja tummassa värissä se näkyi vaaleina läntteinä. Jos ohimennessäsi hipaisit seinää käsivarrella, siinä oli valkoinen läntti. Jos kissa aivasti kirjahyllyn päällä, pinnassa oli kiiltävän vaaleita roiskeita. En ole todellakaan siivoushullu ja minua jäätää ajatus, että seinätkin pitäisi pyyhkiä kerran päivässä.

Näinpä olen muodostanut mielipiteen, jonka mukaan täyshimmeä maali on todella hyvä juttu, jos kukaan ei koskaan mene paria metriä lähemmäksi seinää, tai auta armias, hengitä sitä päin. Puhumattakaan, että samassa taloudessa on eläimiä, jotka hiplailevat jatkuvasti poskiviiksillään vieressä kulkevaa seinää.

Sama juttu kävi valkoisen täyshimmeän maalin kanssa, mutta nyt läntit ovat vaan mustia. Ei tartte kuin kissojen ryntäillä hetki seinillä tai puskea paneelinreunaa, niin heti on mustia tahroja. Laipiossa himmeä toimii varmasti paremmin. Nyt kun Uulakin poisti puolikiiltävän (oli paljon parempi vaihtoehto, joskaan ei täydellinen) Intonsa valikoimistaan, jää ainoaksi vaihtoehdoksi pellavaöljymaali. Olohuoneen paneelit tulevat saamaan pellavaöljymaalia pintaansa heti yläkerran remontin jälkeen. Vesiohenteisten maalien nopea kuivuminen on ehdottomasti plussaa, mutta siinä vaiheessa se taitaa olla se ja sama, kun vedät neljättä kerrosta maalia ja toivot, että se on vihdoin peittävä.

Tähän taloon ei enää tule vesiohenteisia kuin vesivärien muodossa. Ugh, olen puhunut.

Ja sitten se kannu. Miten vaikeaa voi olla löytää täydellinen teekannu? Ilmeisen. Olen monta vuotta katsellut ja hipelöinyt, mutta mikään kannu ei ole täyttänyt kaikkia vaatimuksia. Materiaalin pitäisi olla kestävä, sisällä kuuluu olla keraaminen siivilä ja se saisi olla kaunis. En pidä liian pyöreistä, jotka nokkineen päivineen näyttävät suorastaan räjähtämisherkiltä. Sen pitää olla myös riittävän tilava. Marimekon teekannut ovat materiaaleiltaan sopivia, mutta olemattoman pieniä. Enkä vakuuttunut siitä koivuviiluisesta kahvasta. Liikkeessä havaitsin useammankin kahvan halkeilleen Suomen talven kuivassa sisäilmassa. Ei kuulosta hyvältä. Äidilläni olisi vanha Kilta teekannu, mutta siitä puuttuu kansi.

cillas.fi

 

 

 

Sagaform

Näistä ylimmässä on kaunein kuviointi, muodoltaan varmaan epäkäytännöllisin, toinen paras muodoltaan ja alimmassa tukevin kahva.

Taitaa olla toivotonta.