Minä vihaan vaatekaappeja.
Tiedättekö, sellaisia 60 senttiä syviä helvetin syövereitä, johon joutuu laittamaan neljä pinoa aina samalle hyllylle. Etummaiset pinot sortuu lattialle, kun kaivat jotain taaimmaisista. Ei. Sellaiset ei pysy meillä ikinä siistinä. Ja se vaatekaapin siivoaminen, se se vasta ärsyttävää onkin. Siivoat vaatekaapin. Menee muutama päivä, kun siistien pinojen tilalla on epämääräinen rättikasa. Katselet sitä kasaa seuraavat kaksi viikkoa, pengot kasasta välttämättömimmät vaatteet. Sisuunnut ja kiskot kaikki vaatteet lattialle, josta kärsivällisesti viikkaat taas vaatteet pinoihin ja kaikki alkaa alusta.
Olen ollut pariin otteeseen töissä vaatekaupassa ja siellä se pinojen siistinä pysyminen on aika olennainen juttu. Siitähän se suunnittelu sitten lähti eräänä pimeänä maaliskuun iltana liikkeelle. Minä höpötin, mittasin vaatepinoja, sovittelin niitä keittiönkaappeihin ja hain optimaalista leveyttä. Mies piirsi viivottimen kanssa ruutupaperille.
Ja nyt ei muuten pinot huoju tai sotkeudu muihin. Jokaiselle rättityypille on oma lokeronsa ja tietyn paidan etsimisestä selviää ilman opaskoiraa ja kiroilua.
Lähtökohta oli ankea. Meillä ei ole ollut kunnollista vaatesäilytystä kahteen vuoteen. Vaatteet oli survottu väliaikaisen makkarin (ruokailutaimikätahansahuone) nurkassa olevaan lastulevyhirvitykseen, johon oli kyhäilty hyllyjä milloin mistäkin purkutavarasta.
Jo muuton aikaan oli selvää, että yläkerran vaatehuone pitää tehdä kokonaan uusiksi. Vaatehuone sijaitsi vinolla osuudella, eli se madaltui ja kunnollista hyllytilaa oli ehkä metrin verran, puhumattakaan siitä, että koko vaatehuone oli kyhätty selvästi ylijääneistä, maalaamattomista lastulevyn palasista. Kun yläkerta meni kokonaan uusiksi, vaatehuone siirrettiin piipun viereen, missä ennen oli kulkoaukko toiseen yläkerran huoneeseen. Näin vaatehuoneesta sai täyskorkean.
Ovi löytyi vaatehuoneen vanhan oven sisältä. Tämä upea peiliovi oli ronskisti peitetty kovalevyllä molemmilta puolilta. Kovalevy taas oli kiinnitetty tiheään isoilla nauloilla, ettei vahingossakaan karkaa. Ovesta rapsutettiin vanhat maalit, suurimmat reiät ja kolhut kitattiin ja päälle vedettiin kolme kerrosta Uulan ovi- ja ikkunamaalia.
Hyllyt
tehtiin koivuvanerista, tolppina toimi muiden remonteista ylijäänyt
puutavara. Maalin kanssa joutui vähän hakemaan. Ensiksi testattiin Uulan
puulattiamaalia, kun oli tarkoitus samalla vähän katsoa, että miltä se
Vadelma niminen sävy vaikuttaa, voisiko sillä maalata yläkerran lattian.
Maali ei soveltunut vanerille, pinta jäi karheaksi ja lopulta hyllyt
maalattiin kellarissa pyörineiden Helmi kalustemaalien sekoituksella.
Oli valkoista ja todella tummaa turkoosia ja kas, niistä sai
mintunvihreää.
Vaatetanko syntyi lattiasta puretuista putkista. Piippuseinän hyllyt on kiinnitetty päädyistään väliseiniin, samoin tanko. Piippuunhan ei saa kiinnittää mitään, eikä sitä saa peittää, joten tämä oli kätevin ratkaisu tilan hyödyntämiseen.
Pyykkikorille tehtiin oma paikkansa. Näin likaiset vaatteet eivät ehkä loju lattialla, vaan osaavat mennä koriin ja siitä pyykkipäivänä pesuun. Toivossa on hyvä elää.
Lamppu on vanha, se säästettiin yläkerran pois puretusta vessasta.
Kyllä muuten osaa Rouva Vattukin olla hyvin tyytyväisen mairea. Kerrankin. Pitäköön Ikea kätevät vaatesäilytyksensä, meillä on jotain parempaa.
Suosittelen tätä kaikille vaatekaappeja vihaaville järjestelyhulluille, jotka eivät kaikesta lajittelusta ja järjestämisestä huolimatta saa edes vaatekaappia pysymään siistinä.
