Kurkistus

Eilen päästiin jo vähän laittamaan makkaria. Tai siis makuukammaria, se voisi olla soveliaampi nimitys tämän ikäisessä talossa.

Eilen punnerrettiin huonekaluja yläkertaan, pötkötettiin koemielessä sängyssä ja tuli vähän sellainen fiilis, että ihan kuin makoilisi jonkun huonekaluliikkeen lavasteissa. Toistaiseksi nukutaan olohuoneen lattialla Taikan seurana ja vahditaan vähän sen tekemisisiä.

Neiti pyrki sohvalle ja sängylle heti, kun tassut vaan vähän kantoi. Hortoili ja kirmaili päin huonekaluja. Koitin selittää, että olisi paljon helpompaa vaan levätä, mut ei. On paljon kivempää seisoa tököttää kaulurin kanssa, kun on taas jäänyt johonkin jumiin sen kanssa. Nämä ovat jästipäitä rotuna muutenkin, mutta tuntuu siltä, että nyt toipilaana ollessa se jääräpäisyys on vaan kasvanut. "Minä olen kipeä, minä haluan."

Mutta siis, meillä on makuuh.. eikun kammari. Ajatelkaas sitä. Vaatehuoneesta puuttuu vielä hyllyt ja ovi on edelleen maalaamatta. Eikä yläkertaan tule vielä sähköjä jne. Mutta ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, meillä on nukkumiseen tarkoitettu huone. Ihan erikseen. Vau.

Lakatun paneelin perään

Olen nyt ihastunut lakattuun ja tummuneeseen pintaan ja meillähän ei täällä sellaista ole, eikä ole ollutkaan. Mutta yläkerran massiivinen homeremppa antaa siihen nyt mahdollisuuden.

www.talonkirja.fi

Tämä kuuluu sarjaan "muilta bloggaajilta pöllityt kuvat". Ihan siitä syystä, että ilmeisesti kaikki Suomen lakatut sisarpaneelit ym on maalattu valkoisesti tämän romanttisen vaaleushömpötyksen aikana. Jos kuvan omistaja eksyy blogiini, pahoittelen ja perustelen lainaamiseni sillä, että näin hyvät kuvat on kiven alla edellä mainitusta syystä. Kuvan alla olevasta linkistä pääsee kyseiseen blogiin, josta kuva on peräisin.

Olen jo kertonutkin. Meillä on etuoven katoksessa käytetty sisarpaneelia. Se on alkuperäistä ja tykkään siitä. Samaa paneelia on nyt ajateltu verannalle, kerta sitä löytyy talon ulkopuolelta jo ennestään. Verannalta kuljetaan yläkertaan ja rappukäytävään on myös tulossa sisarpaneelia. Mutta se pintakäsittely. Meillä rappukäytävä ja yläkerran käytävä on aika pieni tila ja sijoittuu kokonaisuudessaan vinolle katolle. Epäilen vieläkin vakaata päätöstäni lakatun paneelin suhteen, koska siitä tulee aika tumma. Nyt himoitsen rappukäytävänkin paneelien lakkaamista. Jotenkin se tummunut puu on vaan niin kaunis kaikkine oksineen ja kuvioineen. Valkoisella maalattu paneeli taas olisi valoisa, näyttäisi reteeltä punaisten portaiden kanssa jne, eikä lopputulos olisi lakatun katon kanssa liian pimeä. Niin tai näin, kummin päin? Pitääkö valita vaan toinen lakattu, vai saanko molemmat? Valkoinen paneeli yhdistettynä tummaan kattopaneeliin, punaisiin portaisiin ja mysteeritapettiin. Kuulostaisi ehkä hyvältä reseptiltä. 

Käytävään ei nyt tule pinkopahvia, koska joudumme kikkailemaan väliseinän paksuuden kanssa. Edellisessä versiossa oli vain huojuvat runkotolpat ja molemmilla puolilla ohut lastulevy. Oven karmin paksuus on siis paria milliä vajaat 10 cm ja sen paksuiseen seinään ei ihmeitä tungeta, joten laudat jää pois. Runkotolppiin vedetään reippaat vanerit, väliin Ekovillaa ja vaneriin tapetit. Tämä siksi, että itseäni ahdistaa kaikki ylimääräiset listakikkailut ja oven alkuperäisistä karmeista en luovu, eikä olisi edes järkeä. Ja koska ei ole mitään hajua pinkopahvittamisesta, vaikka meillä on kuvalliset ohjeet Perinnemestarin remonttikirjassa, me ei aleta sitä kokeilemaan vaneriseinään. Ei tietoa, voiko niin edes tehdä.

Yläkerran viimeisiä purkutöitä aloitettiin tänään. Operaatio rappukäytävän toinen seinä. Tämä on se seinä, jonka sisällä ei ollut purua tai muuta eristettä, mutta sinne oli energiatehokkaasti pursotettu suiru uretaania. Onneksi mitään mätää ei löytynyt, sama seinä kun jatkui meidän ongelmalliselle vintille ja tällekin päätyseinälle oli vettä tullut. Sen sijaan laudoissa oli vieraillut jotain elukoita, jotka olivat nakertaneet lautoja ontoksi. Todennäköisesti laudat ovat olleet syötyjä jo seinään laitettaessa, mutta varalta pitänee vähän kurkkia. Elukathan tästä nyt vielä puuttuisi.

Rappukäytävän lastulevyseinät oli hauskasti maalattu valkoisella ja siihen oli lisätty puolipaneelimaisesti sinistä maalia vapaalla kädellä. Mitä tähän nyt sitten sanoisi. Enpäs tiiä.

Keittiön kaunistaminen

Joskus muinoin keväällä kirjoitin meidän närästystä aiheuttavasta keittiöstä ja päätin tehdä asialle jotain. Kesä meni muissa touhuissa ja melkein syksykin, kunnes viime viikolla löysin tarpeeksi kiukkuista akka-energiaa ja aloin purkamaan vanhoja kaappeja. 

Koko keittiötä ei sentään hävitetty, kolme kaappia lensi ovesta pihalle omituisten lastulevymutikkalistojakonäänytsittenmukaovat- yksityiskohtien kera, muutamat ovet vaihdettiin ulos lentäneiden ja keittiöön jääneiden kesken ja kaikkein tärkein asia, kirottu roskisjärjestelmä vaihtui aivan uuteen. Tämän emännän sydäntä lämmittää, että roskiskaapin oven saa auki ja roskikset saa ulos kaapista ilman perkeleiden viljelyä. Kittaamisen ja vekslaamisen jälkeen ovet saivat otepohjaa purkista ja täysin uuden maalipinnan vanhan lakatun mäntyviilun päälle. 

Ensin tietysti "Ennen" -kuvat.

Ja nyt täällä kokkaillaan huomattavasti pirteemmissä meiningeissä:

 

Vetimet ovat köyhän naisen posliinivetimet, eli käytetyt puiset messinkinapilla, jotka on maalattu otepohjalla ja valkoisella Miranolilla. Alunperin näyttivät siis tältä:

Kolmen kaapin poistamisen taas mahdollisti eräs vanha kaunotar, joka muutti vuosikymmenien ulkovarastoissa oleskelun jälkeen meille. Alaovet ovat kadonneet vuosien varrella, joten nyt kuvaa vaan tasosta ja yläkaapeista.

Punaisen kirjava matto siirtyi keinun alta keittiöön. Pelkkä mattokin tuo kodikkuutta älyttömästi.

Kuvaaminen sisällä on aika haasteellista marraskuussa, valo ei meinaa riittää millään ja hetkellinen auringonpaiste katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Osa kuvista on suoranaista pikselimössöä, pelkään vähän, että vanha kamerani aikoo siirtyä eläkkeelle.

Viimeinen hauska yksityiskohta on kokonaan tyhjäksi jätetty nurka, joka on varattu Taikan kupeille. Huomatkaa pistorasia. Yllättäen keittiöstä ei löytynyt sähkörasioita ollenkaan, nehän on fiksusti tuolla nykyisen madalletun laipion yläpuolella tyhjässä tilassa. Nehän pitäisi olla näkyvissä. Eivätpä ole, joten tasovalon tilalle piti johdon poistamisen sijasta laittaa autotallissa pyörinyt pistorasia, kun irtonainen sähköjohdon pää ei houkutellut.

Pistoke kyllä siirtyy jonnekin järkevämpään kohtaan piiloon, kun jaksaa taas alkaa lottoamaan sulakkeiden kanssa. Sulakkeiden merkinnät kun olivat ihan haitarillaan. Keittiö on nyt sitten kamari ja "keittiön" sulakkeen todellisesta sijainnista ei ole mitään hajua. 

Tänään lähdetään hanaostoksille, vanha hana vuotaa iloisesti kahdesta kohdasta ja tiivisteiden vaihtaminen ei nappaa. Saa lähteä koko romu.

Mutta täällä päässä ollaan hyvin tyytyväisiä. Mitäs sanoo raati?

"Annas kun mä suunnittelen"

Aina tässä käy näin. Ihastun aina yhteen tapettimalliin ja sitten tajuan, että hei tää toinenkin väri on aika kiva. Kohta mä haluun ne kaikki.

Kaikki lähti tulevan työhuoneen (jossa ei muuten vieläkään ole edes seiniä, lattiasta puhumattakaan) tapeteista. Silloin purkuhommissa halltexien alta löytyi sievää vihreänharmaata koukerotapettia, joten lähdin etsimään samaa värimaailmaa. Mitään samantyyppistä en löytänyt, mutta suurinpiirtein samaa väriä kyllä.

Ja tässä se on. Tapettitehtaan Poppeliruusu. Tää on nyt todella vahva ehdokas meidän työhuoneen tapetiksi. Paha vaan, samaa mallia saa sinisenäkin.

Tuli heti sellainen ongelma, että mihinkäs tätä laitettaisiin. Oon vähän sitä mieltä, että tosi ankeeta täyttää koko talo saman mallin eri väreillä, mutta jos haluu niin..?

Makkariin on tulossa tämä sininen Kiurujen yö. Sitä on vähän kaikilla joo, mut oon ollut siihen niin kauan ihastunut (puhutaan jo vuosista, hyvin pakkomielteisistä sellaisista), että pakko saada. Olihan mulla muitakin ehdokkaita, mut tässä on vaan joku juttu.

Rappukäytävän seinälle tulisi samaa sisarpaneelia valkoisena mitä meillä on ulkona pääoven ympäristössä ja yläkerran käytävään taas haluaisin sitä tuttua ja turvallista Kirsikkapuuta. Ellei joku muu vie mun sydäntäni.

Itse portaat haluaisin maalata punaiseksi.

Kaikkihan on tosi ajankohtaista, kun yläkerta on nyt hädintuskin eristetty. Oikeastaan osaa seinistä pääsisi jo levyttämään huokoleijonalla ja siitä ei ole pitkä matka lattian asentamiseen, mutta sitä ennen pitäisi taas metsästää putkimiehiä siirtämään portaiden yläpäässä oleva patteri, joka on alkujaankin kiinnitetty vain lastulevyn varaan (!?!). Siihen tilalle pitäisi saada kaide. Nyt kaikki ottaa tukea siitä patterista, mikä heiluu ja huojuu parin ruuvin varassa. Mä näen tulevaisuudessa potentiaalisen vedenpaisumuksen, mikäli tää patterinsiirto ei edisty :D 

En tiedä vieläkään, mitä portaiden kanssa tehdään. Olisi surku purkaa ne, vaikka ne onkin tehty jämäpaloista joista on veistelty kirveellä palasia. Suurin ongelma taitaa olla portaiden bitiumliima, jolla se repeillyt linoleumi oli kiinni. Vanhat lastulevyt on pakko saada pois tavalla tai toisella, se haju on ihan järkky ja olisi kiva tietää mitä siellä takana on.

Tuntuu, ettei mikään edisty, kun ei ole aikaa tehdä. Pari viikonloppua on mennyt polttopuiden kanssa peuhatessa ja yläkerran kaaos on vieläkin sitä laatua, että sieltä ei just pysty hakemaan motivaatiota.
Tällä hetkellä yläkerrassa on 12-14 astetta lämmintä ilman lämmitystä, mikä on ihan samoissa lukemissa kuin viime talvena pikkupakkasilla lämmityksen ollessa päällä. Pitäisi saada se sellaiseen kuntoon, että kannattaa pitää lämmitystä päällä, mutta ei vaan jaksa.

Tämän piti olla yleispirteä sisustuspostaus, mutta remonttiulinaksi tää meni taas. Alkaa tuntua siltä, että yläkerta + katto voittaa meidät.

P.S. Kuvat pihistetty Tapettitalon sivuilta

Laiska sisäkkö

Tällä rouvalla on kaksi päivää vapaata, mikä tarkoittaa siivouspäivää. Tänään on siivouspäivä. Oli siivouspäivä. Olen suhteellisen ahkerasti onnistunut siistimään keittiötä, sitten sotkemaan sitä ja taas siistimään ja jopa lämmittämään takkaa. Hain kaksi viikkoa narulla riippuneet pyykit kellarista hengailemaan sängylle, mistä ne todennäköisesti vihdoin kahden viikon päästä osaavat vaatekaapin kuvatukseen ja pahvilaatikoihin. Mutta. Sitten tuli eteen se, että pitäisi mennä ripustamaan pyykkejä kuivumaan. Joten keitin kahvia ja päätin päivittää blogia. Ihan loogista.

Ei mulla ole varsinaisesti mitään asiaa, pitää vaan vältellä hetki niitä pyykkejä. Ja meidän olohuoneessa on ollut kohta vuoden päivät uusi matto. Ja seinällä pari kuukautta jopa taulu. Kirppikseltä löytyi pari kivaa tarjotinta, jotka pitää luonnollisesti laittaa tännekin. Hyviä syitä vältellä pyykkejä.

  

Olen haaveillut sievästä senkistä, jonka päälle voisi laittaa hopeatarjottimen ja kynttilöitä. Nyt on hopeatarjotin ja pari muuttolaatikoista kaivettua vanhaa tuikkua ja ehkäpä messinkinen riikinkukkotarjotin. Mutta ei sitä senkkiä. Joten hopeatarjotinkin piti saada sohvapöydälle, missä messinkinen jo oli. Joten pienempi meni isomman sisään ja nyt sohvapöydällä on tarjotinläjä, joiden väliin piti vielä tunkea paloturvallisesti pitsiliinakin.

Jotkut mua paremmin tuntevat ihmiset tietää, että mulla on hillitön fiksaatio riikinkukkoihin. Minä vielä jätin tämän tarjottimen kirppikselle ja kun se vei yöunet, miehen piti käydä se seuraavana päivänä nappaamassa mukaansa.

Onnistuin löytämään olohuoneeseen harmaan maton, jossa ei näy ainutkaan kuraläntti, karva tai hiekka. Matto näyttää ihan samalta, oli se sitten imuroitu viisi minuuttia tai viisi päivää sitten. Normaalistihan meillä on jo seuraavana päivänä hiekkaa ja karvaa nurkat täynnä. Tämä on kätevin matto ikinä. Ja kun sitä imuroi, imuri vaan rohisee ja kolisee, kun se imee näkymättömät hiekat pois. Kuvan malamuutti käyttää sitä myös ruokalappuna luuta järsiessään, eikä siihen tartu edes veri. Se on oikeasti kätevin ominaisuus koiranomistajan matossa :D

Kuvassa oikealla pilkottaa nojatuoli, joka ei oikeasti ole siinä. Sen ei kuulu olla, mutta se on. Nemi myös käyttää sitä yleisenä raapimispuuna, joten tuolin sisälmyksiä leviää säännöllisin väliajoin pitkin taloa. Joskus mä vielä verhoilen sen ja toisen samanlaisen nojatuolin keltaisella sametilla.

Sohvapöytä on muuten vaeltavaa sorttia malamuuttitaloudessa, vaikka sen tyrkkii keskelle, se on aina jossain muualla, kun neidin pitää päästä pöydän alle nukkumaan ja herätessään se kantelee pöytää muutamia senttejä aina mukanaan. Sohvapöydällä on myös kulho, johon piilotetaan yöksi kaikki mikä menee rikki pudotessaan lattialle. Tämä kaikki siis Nemin takia. Eräänä yönä kyseinen Kiukku-Kissa jäi kiinni punnertaessaan kahvinkeitintä keittiötason reunaa kohti.

Ja sitten onneton kuva taulusta. Meillä on kahdella seinällä ikkuna ja suoraan vastapäätä käytävä verannalle, joten taulun lasi heijastaa valoa jokaisesta suunnasta. Tämän parempaan en pysty. Kartta on kiikkunut kotikotona ullakon seinällä vuosikaudet. Nappasin sen joskus sieltä mukaan ja viimein se sai kehykset, kun siskoni oli heittämässä vanhaa taulua roskiin. Taustapaperiksi laitoin tapetista jääneitä suikaleita reunoihin.

Olohuone alkaa pursuilla kullankeltaista ja oranssia, mutta ei se varmaan haittaa. Lattialla oleva kori oli Taikan lelukori, nyt siinä on myös lehtiä. Vinkuvat ja likaiset skunkit ja muut tulee ihan hyvin toimeen Avotakkojen ja Divaanien kanssa.

Nyt voisin ehkä harkita niitä pyykkejä.

Hot or not?

Sisäinen väriperverssini huusi "Huraa!" nähdessään nämä verhot Kontissa. Aikani siinä pyörittelin, mallailin, raahasin niitä tiiviisti mukanani, palautin kerran paikalleen, hain ne uudelleen raahattavaksi ja lopulta kiikutin kassalle.

Pääsin lopulta kotiinkin niiden kanssa, kun ensin toheloin kahteen kertaan bussiaikataulujen kanssa, missasin kaksi vuoroa ja luuhasin keskustassa kaksi tuntia pitempään, kun oli tarkoitus. Mutta ei kai se ole niin justiinsa vapaapäivänä ja sillä aikaa löysin kannellisen, loistokuntoisen Karhulan purkinkin.. Mutta! Ne verhot. En osannut vielä bussimatkallakaan päättää, että onko ne hirveän rumat vai hirveän hienot. Heti kotiin päästessä riisuin valkoiset pitsilakanat ikkunoista ja ripustin retrottaret tankoihin. Ai että. Pidin pitsilakanoistakin, mutta jotenkin ne oli liian valkoiset. Viimeksi eilen mietin, että olohuone voi olla hienon leidin kartanohuone tapetteineen ja retrot voi tunkea muihin huoneisiin, mutta näköjään nämä laittoi pasmat niin sekaisin, että ne vaan oli pakko saada tuonne. Keltaisen ja violetin yhdistelmä kutkuttaa. Verhoissa on ruskeaakin ja osa keltaisista taittaa oranssiin. Ja vasta viikko sitten vannoin, että oranssi on sellainen väri, että sitä ei kyllä ainakaan ikinä tule. Koskekoon se porkkanaoranssia edelleen. 

Vähän hirvitti, että miten kaksi voimakasta kuviota sopii toisiinsa, kun tapetit itsessäänkin on niin koristeelliset. Tykkään, toimii! Toiset verhot maksoi 16 euroa ja toiset 14 euroa, johtuen siitä, että ne ovat oikeasti lyhyet verhot. Sopivaa, että meillä on sohva ikkunan edessä, toisten verhojen vajaa pituus ei haittaa yhtään. Kivempi vaan, eivätpähän kerää villakoiria sohvan takana. Hyvän kuvan saaminen oli haasteellista. Tuntuu, että kaikissa kuvissa värisävyt on ihan haitarista, mutta ehkä noista jotain iloa on.

Löysin myös kivan kankaan samoissa värisävyissä, josta on tarkoitus tehdä sohvan pyöreisiin tyynyihin uudet päälliset. Tyynyt on ostettu Ellokselta ja kangas on jotain vuorikankaan tapaista ja todella helposti reikiintyvää =  maailman ärsyttävin materiaali.

Vessaremontti on siinä vaiheessa, että vessassa on lattia ja vesieriste sudittuna. Valmista vessaa saa odottaa vielä jonkin aikaa. Valmistumista odotellessa voi ihastella putkimiehen 1048 euron laskua, jonka eräpäivä on tässä kuussa. Työtuntien hinta ei yllättänyt, mutta pannuhuoneelle laitetut viemärin läpivientimansettien hinta oli jotain järjetöntä. Halvatun rempulat maksoi 400e. Kaksi palomansettia. Vielä vesijohdot pintavetona ja sen jälkeen meidän ei toivottavasti tarvitse rahoittaa putkimiestä ennen kesää.

Edit. Myönnetään, verhot näyttää kuvissa tapetin kanssa täydeltä sekamelskalta. On ne oikeesti hienot luonnossa :D