Vanhaa matkimassa

Lattian sävy ei onnistunut. Maalista piti tulla melkein musta, mutta tuli harmaata, Ja nyt se taittaa siniseen. Pitää maalata keväällä uudestaan.

Koska netistä ei löytynyt ohjeita vanhan rintamamiestalon tummuneiden paneeleiden matkimiseen, annan ohjeet seuraavalle tässä. 

Nämä paneelit ovat kuusta, joten männylle saattaa joutua hakemaan sävyä uusiksi. Ensin hiotaan röpelöt pois. Eivät näytä kivalta maalatussa ja vielä vähemmän lakatussa.

Hiomisen jälkeen pyyhitään pölyt pois ja samalla kostutetaan pinta vesipetsiä varten. Ensimmäinen kerros on Herdinin vesipetsiä sävyä "Teak.". Toinen kerros vedetään myös kostealle puulle, mutta tässä vaiheessa sävy vaihtuu "Kirsikkaan". Vesipetsi nostaa puusta karvoja pystyyn, joten ennen lakkaamista puun pinta harjataan tai hiotaan kevyesti.

Viimeiseksi kolme kerrosta venelakkaa päälle, itse käytimme Uulan venelakkaa.

Ja huom.
Kostealla pyyhkiminen on oikeasti tärkeä vaihe. Vesipetsi ei levity kunnolla kuivalle puulle ja lopputuloksesta tulee laikukas.

Ilmastointiremppa

 Yksi ikuisuusprojekti on selätetty. Yläkerran poistoilmaventtiilin vaihto. Entinen oli liian pieni ja omaan silmään ruma, mutta onneksi Menneitten Majasta löytyi samanlainen vanha ritiläversio kuin mitä talossa on ollut ennestäänkin. Onneksi nämä vanhat varaosat kulkevat myös postin kyydissä, ei siis tarvinnut ajaa Ouluun asti.

Tämä on ollut sellainen homma, mikä piti tehdä jo yläkertaa purkaessa valmiiksi, koska siitä tulee sotkua. Asiaa ajateltiin myös lattiaa tehdessä, seuraavan kerran lattiaa maalatessa ja lopulta ennen tapetointia. Mutta kuinkas kävikään. Se vaan tuntui niin ylitsepääsemättömältä ja vaikealta, kun tulee sitä sotkua ja jos reiästä ei saa siistiä, niin mitä tehdään. Puhuttiin timanttiteristä ja rälläkästä. Oikeastihan tässä meni varmaan vähän reilu tunti omalla iskuporalla. Se niistä odotuksista.

Hormi on alunperin ilmeisesti ruokailuhuoneen tulihormi. Ajattelimme yläkerrassa olleen jonkinlaisen lieden, mutta ilmeisesti keittiössä on ollut jotain niin edistyksellistä kuin sähköuuni. Tarkastimme asian pitkällä johdolla, hormi menee alas asti. Takka on edellisten asukkaiden toimesta purettu pois joskus 90-luvulla ja hormiin on puhkaistu reikä yläkerran poistolle. Tämä onkin tällä hetkellä ainoa poistoilmaventtiili yläkerrassa. Pitää jossain vaiheessa puhkaista toinenkin, kun saamme selvyyden hormeista, mikä kuuluu millekin tilalle. Nuohoojan mukaan ne puikkelehtii ristiin ja rastiin, sijainnit piipun kyljessä sisällä ei siis vastaa katolla näkyviä aukkoja. Reikiä on piipussa yhteensä kymmenen, keskikerroksessa niistä on käytössä kolme, tulevan keittiöremontin jälkeen neljä, jos löydämme keittiön puuliedelle jonkun reiän. Kellarissa taas on käytössä kolme, joten kaksi pitäisi vielä olla käyttämättä. Ehkä.

Kehikko kiinnitettiin ruuveilla sivuistaan.

Tadaa! Vain ketju puuttuu.

Lattialla lojuvat raadot ovat kissojen suolistamia leluja.

Yläkerrassa asutaan jo ihan kunnolla. Pidän virallisen esittelyn, kun kaikki harhailevat huonekalut ovat osanneet paikoilleen. Työhuoneesta tulee nyt vähän sellainen hylättyjen huonekalujen hautausmaa, mutta kelpaa hetken. Pitää vähän tuumailla, että mikä toimii niin pitkulaisessa tilassa. Joudumme ehkä tekemään hankintoja ja myymään aikaisemman asunnon kalusteita pois. Ihan jo kissojen takia. Eräs ympäripehmustettu nojatuoli oli virhe, eräs kissaneiti repii sen(kin) riekaleiksi.

Arkea

Makuuhuoneen seinien pohjatyöt on melkein tehty. Tehtiin huokolevyille kaksi esiliisteröintiä ihan vaan varalta. Olohuoneen tuulileijonille ei tehty kuin yksi esiliisteröinti ja tapetti on repeilykohdistaan vähän irti.

Esiliisteröintiin käytettiin vehnäjauholiisteriä. Vähän oli alkuun epäileväinen olo, mutta ihan turhaan. Toimii loistavasti. Saumoihin tuli kuittinauhaa, joka olisi pitänyt liimata pelkällä vedellä. Ei toiminut, laimennettiin liisteriä näppituntumalla ja johan alkoi pysymään. Esiliisteröinti tehtiin muutenkin vähän laihemmalla seoksella, huokolevyt imee liisteriä niin älyttömästi.

Saumojen päälle tulee vielä sanomalehteä, muualle ei tarvitse. Paperoimme yläkerran kauttaaltaan ennen levyjen ja lautojen laittoa. Yläkerta on niin huolellisesti tiivistetty, että mistään ei pitäisi käydä vetokaan. Lämpökin pysyy paremmin kuin alakerrassa. Siellä on aina aamulla lämpöisempää kuin alhaalla. Viime talvena sai vielä pelätä putkien jäätymistä. Ja kaikki on toteutettu perinnehippeyden hengessä hengittävästi. Saa nähdä lähteekö tapetit repeämään seuraavana talvena. Luultavasti lähtevät. Sitä tuskin voi välttää, teki mitä tahansa.

Olen yrittänyt tilata Sateenkaariväreiltä lattiamaalia, mutta pyhät tässä välissä hidasti tilauksen etenemistä. Päästiin nyt ehkä yhteisymmärrykseen sävystä, seuraavaksi toivottavasti saan tietää hinnan ja pääsen tilaamaan. Hyvällä tuurilla saan maalin jo tällä viikolla. 

Kevät etenee hitaasti. Olen yrittänyt sulattaa pihatietä tuhkan ja hiekoitusmurskeen avulla. Viime keväänä pihaan ei päässyt autolla, kun rinne suli todella hitaasti. Sillä jäätiköllä olisi voinut luistella. Ja kun jäätikkö suli, se pehmeni liukkaaksi mössöksi ja seuraava vaihe olikin auton kaivaminen ylös siitä mössöstä. Toivon sulattamisen toimivan, ettei tarvitsisi tänäkin keväänä käydä samaa sirkusta läpi.

Meillä eletään nyt jänniä hetkiä. Nemi, tuo meidän kiukkuinen kissamme paiskasi ruokakuppinsa lattiaan. Ja ennen kuin ehdin yläkerrasta katsomaan, Taika oli jo nuolemassa sirpaleita. Nyt on koiralle syötetty purkkiparsaa koko purkillinen ja neiti tulee muutenkin pysymään ruuassa tämän illan, jotta mahdolliset sirpaleet päätyvät turvallisesti ulos asti. Parsaa siksi, että niissä on pitkiä kuituja. Mahassa täytyy olla jatkuvasti ruokaa kulkemassa suoliston läpi. Koirien suolisto kyllä selvittää melkein mitä tahansa, mutta koskaan ei voi olla liian varma. Yhden sirpaleen nyppäsin kielestä pois, toivottavasti suuhun ei päätynyt enempää. 

Siinä sivussa tuhoutui myös takan edestä mosaiikkia. Se ei kestänyt keraamista kuppia. Kissojen ruokapaikka on takan päällä, se on kaikkein helpointa koirataloudessa. Pitää olla vaan huolellinen, ettei enää jätä niidenkään kuppeja esille. Tähän asti kissojen omat kupit ovat saaneet olla ihan rauhassa.

Tuo katti on kyllä kiero pirulainen. Se on selvästi murhanhimoinen. Nemillä on siis taipumus heitellä tavaroita pöydiltä. Kohteena ovat erityisesti meidän molempien kännykät, kaukosäädin, kynttilätuikut ja kirjat. Avohyllyinen kirjahylly on Nemin mielestä parasta, kun siitä ei helpolla viskeltävät lopu. Vähällä vaivalla saa paiskottua rivistä ison läjän kirjoja lattialle. Ja tätä taipumusta toteutetaan etenkin yöllä, kun palvelijat kehtaavat nukkua, vaikka kissalla on tarpeita. Uskomaton tyyppi.

Meillä ei tulla näkemään hienoja asetelmia kirjahyllyssä tai lipastojen päällä. Ellei niitä ole kiinnitetty karhuteipillä alustaansa. Sitäkin olen joskus tehnyt.

Kiirettä pittää

Vadelmatalossa on tapahtunut vaikka mitä. On pitänyt blogata miljoonasta asiasta, mutta kevät vaan huristaa eteenpäin, kun minä olen kyynärpäitäni myöten maalissa. Saatte nyt massiivisen sekalaisen remonttipostauksen, kun en malta jakaa useampaan.

Päästiin laittamaan makuuhuoneeseen kattopaneeleita. Paneelit tulevat nyt pitkittäin, ei poikittain, kuten yleensä on tapana laittaa. Saatiin näin nipistettyä huonekorkeutta vähän korkeammaksi, kun vinolle osalle ei tarvinnut laittaa koolauksia. Maali on puolikiiltävää Intoa perusvalkoisena. Löysimme alennuksesta muutaman sangollisen tätä poistuvaa maalia, joten hamstrasimme sen verran, että saamme varmasti maalattua kattopaneelit sillä. Ostimme pellavaöljymaaliakin, mutta yllätyin (senkin) kehnosta peittävyydestä. Laskeskelin, että olisi vaatinut ainakin neljä kerrosta ja siihen vielä useiden päivien kuivattelut päälle. Muuten varmaan oiva maali, kelpaa ensi kesänä aidan maalaamiseen, siinä hommassa kun ei tartte pitää kiirettä.

Valkoisesta laipiosta tulee vinon osuuden takia aika hallitseva ja se vähän hirvittää. Onneksi kellarissa on kuusi rullaa kirjavaa tapettia joka tasoittaa tilannetta, mutta lattiaan täytyy saada jotain väriä. Jos lattiasta tulee harmaa, huoneesta tulee ehkä liian vaalea. Olen pohtinut tilannetta, enkä osaa päättää lattian väriä. Muualle yläkertaan tulee punainen lattia, ehkä se toimisi makuuhuoneessakin. 

Ja sitten asiaan kuuluva saarna. Normaalisti rintamamiestaloissa vinot lappeet eivät ole olleet osa huonetilaa, vaan tälläkin puolella kuuluisi olla sivuvintti. Meidänpä talossa sitä ei ollut. Ja sen takia katon vuotaminen oli saanut niin pahaa jälkeä aikaan toisella sivulla, kun se ei ollut päässyt kuivamaan sivuvintille. 

Toisaalta taas olisi voinut käydä samalla tavalla kuin toisella sivulla, että vedet olisivat valuneet vintin seinää alas ja siitä suoraan välipohjaan, kerta vuotokohdat olivat olleet todella pahoja. Katon tuuletus toteutettiin nyt toisella tavalla ja osa toisesta sivusta otettiin käyttöön. Suorastaan pyhäinhäväistys, mutta päätettiin tehdä sellainen muutos, kun vinttiä ei enää tarvinnut katon kuivatustilaksi. Puolet vintistä on nyt eristettyä varastotilaa, jossa ei ole erikseen lämmitystä. Mutta muistutan kaikkia nyt siitä, että oikeasti sivuvinteillä on muukin tarkoitus kuin hukata tilaa. Jollei katon tuuletusta hoideta muuten, niillä on tärkeä rakenteellinen merkitys ja niiden käyttöön ottaminen saattaa aiheuttaa ongelmia siinä tilanteessa, että katto oikeasti tippaa jostain. Ugh.

Kuvassa näkyvä koppero on vaatehuone. Aikaisemmin vaatehuone oli tuon "alkovin" paikalla vinolla katolla ja se ei toiminut yhtään. Vaatehuoneen paikalla oli taas aukko toiseen huoneeseen. Vaatehuone varmaan jätetään raakalaudalle ja maalataan. Menee silloin pienimmän riesan periaatteella. Jos joskus alkaa ärsyttää, vedetään pinkopahvit päälle.

 Vaatehuoneessa on ovien kokoontumisajot. Peiliovi löytyi entisen vaatehuoneen oven sisältä. Koko täällä asumisen ajan koputtelin kovalevyllä levytettyä ovea ja tiirailin rungon upotuksia sillä silmällä, että siellä on taatusti nätimpi aarre sisällä. Ja olihan siellä. 50-luvulla on ollut yleistä, että vanhoja peiliovia on levytetty piiloon, kun ovat olleet niin rienaavan koristeellisia, eivätkä ole sopineet pula-ajan maailmankuvaan ja muotiin. Ovella on myös vaaleanpunainen sisarus, joka on kellarissa juureskellarin ovena. Olen rapsuttanut vanhaa maalia useamman päivän jo pois, eikä loppua näy. Joudun myös paikkailemaan vanhoja naulanreikiä, mutta eiköhän tästä vielä ovi saada. Ovesta puuttui myös karmit, mies näppäränä teki uudet. Olisi kiva tietää, mistä ovet ovat peräisin, kun ovat varmasti paljon vanhemmat kuin itse talo. Ehkä siitä samasta talosta, jonka vanhoja lahoja pärekattolautoja oli käytetty katon ruodelaudoitukseen.

Vanerinen laakaovi on makuuhuoneen ovi ja se jää lakatuksi, kerta on näin monta vuotta säästynyt maalilta. Se on minusta kaunis. Ja onneksi hyvässä kunnossa, sille ei tarvitse tehdä mitään.

 

Parin viikon takaiset plussakelit aiheutti tässä torpassa harmaita hiuksia. Meidän kellarin takaovi on betonisessa poterossa ja poteroon laskeutuu portaat. Ikävä kyllä sulien aikaan poteroon laskeutuu myös koko lähitienoon vedet. Rännin yli lötsähtelevät loskat tulee suoraan takaoven edustalle ja sulavat järveksi. Siellä on kyllä viemäri, mutta se onneton raukka jäätyy aina umpeen ja katastrofi on valmis. 

Muutama vuosi sitten kaatosateella oli tullut niin paljon vettä, että putki ei ollut ehtinyt vetämään kaikkea ja vedet olivat tulleet kynnyksen yli ja vallanneet koko kellarin. Fiksusti oven edustalle ei oltu tehty mitään, mutta pahiten kärsinyt takkahuone kyllä oli remontoitu muovilla, kipsilevyllä ja lasikuituvillalla paremmaksi.

Joku kaunis kesäpäivä meidän pitää aloittaa tämänkin asian korjaaminen piikkaamalla betonit pois ja kaivautumalla syvemmälle. Viemäriputki saa vaihtua isompaan ja takaovi saa lippakatoksen päällensä. Tehdään samaan tyyliin kuin verannan katto, jotta ei sodi tyylillisesti.

Siihen asti pidetään vesipannu kuumana ja sulatellaan viemäriä auki.

Lauantaina oli kirppispäivä. Löysin vaatehuoneeseen viisi koivuista henkaria 2,50 eurolla. Olen sen sorttinen, että haluan eroon kaikesta muovisesta, tähän lukeutuu vähän hassusti myös henkarit. Meillä ei ole muovisia paistolastoja, kulhoja tai mitään muitakaan. Minulla on menossa suorastaan yhden naisen sota muovisia käyttötavaroita vastaan.

Löysin myös Riihimäen Lasin tuoppeja 50 sentillä kappale. Olen metsästänyt näitä jo pitemmän aikaa ja meinasin kiljua riemusta, kun näin hintalaput. En harrasta oluita, mutta isot tuopit pakottavat minut juomaan tarpeeksi vettä päivän aikana.

Mukaan tarttui myös kaksi puista kynttilänpidikettä, jotka tulevaisuudessa pääsevät koristamaan takkahuonetta ja ruudullisen hameen suoraan 50-luvulta. Arvostan vanhoja suomalaisia vaatteita, niissä on parhaat materiaalit ja saumat eivät purkaudu käsiin. Samaa ei voi sanoa nykyisestä massatuotannosta. 

Nämä vanhat vaatteet myös tuntuvat istuvan minulle paljon paremmin. Kokeilin myös kahta mekkoa, jotka istuivat täydellisesti, mutta arastelin kuoseja ja värejä sen verran, että jätin ne sinne. Vaatekaupoissa alkaa vain keittämään. Jos mekko on ylhäältä sopiva, alhaalta kiristää, jos selkäkappale on istuva, kolttu ei mene kiinni.

Ehdin myös lukemaan kirjastosta raahaamaani kirjapinoa pienemmäksi. Näin salaperäisesti totean, että suosittelen kaikille.

Vanhoja osia jahdatessa

Sunnuntaina käytiin Metsäkylän Navetalla etsimässä vanhoja hormiventtiilejä, niitä ritilällä olevia malleja. Mistään ei saa ja sieltäkin kerrottiin, että niitä on todella vähän liikkeellä. Ne mitä oli tarjolla, oli valtavia. Jos siis jollakin on vastaava ylimääräisenä pyörimässä, etkä tiedä mitä sillä tekisit, niin täällä olisi yksi tarvitseva. Koon pitäisi olla n. 20 x 15 cm. Työhuoneessa on sellainen uusi muovinen kammotus ja haluan eroon siitä.

Samalla reissulla haettiin yläkerran rappukäytävään kaidepuuta ja pidikkeitä. Kätevää, kun on valmiiksi höylättyä kaidetta ja sieltä valkkaat vaan sopivan pituisen, maalaat tai mitä teetkään ja isket seinään. 

Ja se tavaran määrä oli edelleen ihan älytön. Pari vanhaa katkaisinta napattiin mukaan.

Ja siellä oli nelijalkaisia olentoja, kaikki pörröinen kiinnostaa aina. Alpakat oli kyllä vähän pelottavia kavereita, ne tuijottivat maanisesti ja näyttivät siltä, että sylkevät hetkellä minä hyvänsä sua silmään.

Ja siellä oli vanha tuttu navettakissa, joka ei meinannut irrota sylistä. Sinne se jäi närkästyneenä katsomaan perään. Mies kyllä toteaisi tähän, että minä en irronnut siitä kissasta. Ehkä niin.