Ajakaamme nurmikko jouluksi

Lunta ei oo eikä varmasti tuu.

Mutta joulua täällä silti järjestellään. Tässä säässä ei ole mitään järkeä. Vähän olen ehkä pahoittanut mieleni tästä etelässä asumisesta, kun täällä ei ole kunnon kelejä talvella. Olihan viime talvena lunta ja pakkasta, mutta aina saa jännittää, tuleeko kurainen joulu.

Havaitsimme myös oman kuolevaisuutemme tämän vallitsevan kelin takia pari päivää sitten, kun ajoimme kolarin. Auto lähti heittelehtimään ja miehen sinnikkäästä yrityksestä huolimatta auto pyörähti ympäri ja täräytimme kaiteeseen. Joka onneksi osui juuri sille kohdalle. Muuten olisimme pyöräyttäneet katon kautta alas pengertä ja suoraan peltoon. Päädyttiin lopulta takaisin omalle kaistalle ja ihan oikeaan suuntaan vielä. Ei varmasti oltaisi selvitty näin vähällä. Ja mikä tuuri, vastaantulijat olivat kaukana ja takana olevalla taisi kerrankin olla se paljon puhuttu turvaväli. Nyt autosta lähti puskuri irti, mutta meille ei käynyt mitään. Puskurikin saatiin naksautettua paikoilleen. Ei kannata lähteä korjaamaan, kun maksaisi varmaan enemmän kuin mitä auton arvo on. Mutta säikähdettiin, jalat petti alta kun könysin autosta, miehelle shokki tuli vasta myöhemmin kotona. 

 

Varovasti siis siellä joululiikenteessä.

 

 

 

Tänä vuonna meillä on sellainen ihan Oikea Kuusi. Tästä on maksettu ihan rahaa, enkä ole ikinä nähnyt tuuheampaa kuusta. Tuijotin huuli pyöreänä, kun mies toi tämän sisälle. Onhan se komea, mutta jotain hassua tässä nyt on. Aikaisempina jouluina on ollut sellaisia onnettomia riukuja omasta pihasta ja sitä ennen meillä ei ollut mitään. Kerrostaloon ei jotenkin  huvittanut hankkia. Tuntui myös oudolta maksaa kuusesta, kun on maalta kotoisin ja normaalisti kuuset on haettu omasta metsästä.

Vuosi sitten oltiin meillä kotona Savossa ja kuusi haettiin metsästä suoraan. Lunta oli reiteen asti ja Taikasta ei näkynyt metsässä muuta kuin hännäntupsu. Tänä vuonna ollaan täällä ihan kotosalla. Olen joulun molemmin puoli töissä kaupalla ja joulumyynti verottaa jaksamista, joten koitetaan minimoida tänä vuonna kaikenlainen ajeleminen ja ihan vaan levätä.

Koittakaa tekin. Ja mikäli en ennen aattoa enää ehdi kirjoittelemaan mitään (varsin todennäköistä), Vadelmatalo toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää joulua.

Loppu on lähellä

Enää listat ja loput sähkövermeet! Sitten poksautetaan pullo kuohuvaa ja eletään herroiksi, kun yläkerta on vihdoin valmis.

Sitten voidaan siirtyä seuraavaan kerrokseen, jossa ei toivottavasti tarvitse tehdä näin massiivista remonttia. Kop kop vaan. Keittiön lattian sisukset lyö kuitenkin vielä takaisin.

Päivä noissa käytävänkin tapeteissa meni, vaikka seinää on todella vähän. Tapetti riitti just ja just. Patterin ympäristö jouduttiin kokoamaan paloista, mutta ei sitä huomaa.

Aijai, me ollaan niin ylpeitä.

Jotain ihan muuta

Taika jouduttiin kiidättämään taas eilen illalla Hattulan eläinsairaalaan kaasuuntumisen vuoksi. On taas testattu ja ronkittu. Koira on jälleen kunnossa, mutta nähtävästi tästä tulee nyt tapa. Ja lääkeitä on taas kilokaupalla lisää.

 

Mutta minä sanon "Ommm." ja katson videoita tanssivasta Tom Hiddlestonista. Näin pysyn järjissäni.

Voittajan vaatehuone, vai mikä se oli?

Minä vihaan vaatekaappeja.

Tiedättekö, sellaisia 60 senttiä syviä helvetin syövereitä, johon joutuu laittamaan neljä pinoa aina samalle hyllylle. Etummaiset pinot sortuu lattialle, kun kaivat jotain taaimmaisista. Ei. Sellaiset ei pysy meillä ikinä siistinä. Ja se vaatekaapin siivoaminen, se se vasta ärsyttävää onkin. Siivoat vaatekaapin. Menee muutama päivä, kun siistien pinojen tilalla on epämääräinen rättikasa. Katselet sitä kasaa seuraavat kaksi viikkoa, pengot kasasta välttämättömimmät vaatteet. Sisuunnut ja kiskot kaikki vaatteet lattialle, josta kärsivällisesti viikkaat taas vaatteet pinoihin ja kaikki alkaa alusta. 

 

Olen ollut pariin otteeseen töissä vaatekaupassa ja siellä se pinojen siistinä pysyminen on aika olennainen juttu. Siitähän se suunnittelu sitten lähti eräänä pimeänä maaliskuun iltana liikkeelle. Minä höpötin, mittasin vaatepinoja, sovittelin niitä keittiönkaappeihin ja hain optimaalista leveyttä. Mies piirsi viivottimen kanssa ruutupaperille.

Ja nyt ei muuten pinot huoju tai sotkeudu muihin. Jokaiselle rättityypille on oma lokeronsa ja tietyn paidan etsimisestä selviää ilman opaskoiraa ja kiroilua.

Lähtökohta oli ankea. Meillä ei ole ollut kunnollista vaatesäilytystä kahteen vuoteen. Vaatteet oli survottu väliaikaisen makkarin (ruokailutaimikätahansahuone) nurkassa olevaan lastulevyhirvitykseen, johon oli kyhäilty hyllyjä milloin mistäkin purkutavarasta.

Jo muuton aikaan oli selvää, että yläkerran vaatehuone pitää tehdä kokonaan uusiksi. Vaatehuone sijaitsi vinolla osuudella, eli se madaltui ja kunnollista hyllytilaa oli ehkä metrin verran, puhumattakaan siitä, että koko vaatehuone oli kyhätty selvästi ylijääneistä, maalaamattomista lastulevyn palasista. Kun yläkerta meni kokonaan uusiksi, vaatehuone siirrettiin piipun viereen, missä ennen oli kulkoaukko toiseen yläkerran huoneeseen. Näin vaatehuoneesta sai täyskorkean.

Ovi löytyi vaatehuoneen vanhan oven sisältä. Tämä upea peiliovi oli ronskisti peitetty kovalevyllä molemmilta puolilta. Kovalevy taas oli kiinnitetty tiheään isoilla nauloilla, ettei vahingossakaan karkaa. Ovesta rapsutettiin vanhat maalit, suurimmat reiät ja kolhut kitattiin ja päälle vedettiin kolme kerrosta Uulan ovi- ja ikkunamaalia.

 

Hyllyt tehtiin koivuvanerista, tolppina toimi muiden remonteista ylijäänyt puutavara. Maalin kanssa joutui vähän hakemaan. Ensiksi testattiin Uulan puulattiamaalia, kun oli tarkoitus samalla vähän katsoa, että miltä se Vadelma niminen sävy vaikuttaa, voisiko sillä maalata yläkerran lattian. Maali ei soveltunut vanerille, pinta jäi karheaksi ja lopulta hyllyt maalattiin kellarissa pyörineiden Helmi kalustemaalien sekoituksella. Oli valkoista ja todella tummaa turkoosia ja kas, niistä sai mintunvihreää.

Vaatetanko syntyi lattiasta puretuista putkista. Piippuseinän hyllyt on kiinnitetty päädyistään väliseiniin, samoin tanko. Piippuunhan ei saa kiinnittää mitään, eikä sitä saa peittää, joten tämä oli kätevin ratkaisu tilan hyödyntämiseen.

Pyykkikorille tehtiin oma paikkansa. Näin likaiset vaatteet eivät ehkä loju lattialla, vaan osaavat mennä koriin ja siitä pyykkipäivänä pesuun. Toivossa on hyvä elää.

 

Lamppu on vanha, se säästettiin yläkerran pois puretusta vessasta.

Kyllä muuten osaa Rouva Vattukin olla hyvin tyytyväisen mairea. Kerrankin. Pitäköön Ikea kätevät vaatesäilytyksensä, meillä on jotain parempaa. 

 

Suosittelen tätä kaikille vaatekaappeja vihaaville järjestelyhulluille, jotka eivät kaikesta lajittelusta ja järjestämisestä huolimatta saa edes vaatekaappia pysymään siistinä.

Hahaharmaa

Maalarit maalasi makkarin laipiota uusiksi ja siitä tuli harmaa. Oikeesti, ei leikisti.

Otin varman päälle ja valitsin hieman vihreään taittavan sävyn ja nyt se on kerrankin oikeasti harmaa, ei sininen. Sitä en tiedä, miltä se teidän näytöillänne näyttää. Tai sitten, kun siihen viereen kiskaistaan jokaiselle seinälle sähkönsinistä..

Kerta moni muukin painiskelee näiden harmaiden kanssa (terveisiä Mikkeliin!), julkistan virallisesti tämän Tikkurilan sävyn, joka näyttää oikeasti harmaalta. Se on nimeltänsä Harso. Toki en voi sataprosenttisesti luvata kenellekään, että se on teidän seinällänne harmaa, koska nämä harmaat tuntuu olevan sellaisia henkimaailman juttuja, että niistä ei vaan koskaan tiedä. 

Maali on jotakuinkin maailmanlopun viimeinen purkki puolikiiltävää Intoa. Tätä sävyä on vajaat 9 litraa, valkoista varmaan 18 litraa. Voi sitten sävyttää mieleisekseen, kun tarvitsee. Tällä harmaalla olisi tarkoitus maalata olohuoneessa kissojen tuhoamat paneelit. Jos joltain on mennyt ohi, niin minä en varsinaisesti rakasta himmeitä maaleja ja Uula teki sellaisen kepposen, että lopetti puolikiiltävän Inton valmistuksen.

Mutta paljon parempi kuin se valkoinen. Kyllä se tästä, meillä voi olla ensi viikolla jo maaliakin lattiassa.

Riemua

Siellä on seinä ja siellä on lattia.

Ja väsyneen tekopirteä remonttisieppo. Tuohon tulee muuten sänky.

Vanhassa talossa selviää talvella, kun ostaa tarpeeksi norjalaisia villapaitoja, huopikkaat, lämpökalsarit ja vetää päähän äidin neuloman pipon. Ja villasukat. Ei pidä unohtaa villasukkia.

Tapettihommat ehkä selviää, Tanskassa asuva ystävä saattoi löytää tapettiani, katsotaan saako sitä vielä. Jos ei, niin sitten tulee varmaan vihertävää Kirsikkapuuta tai punaista Kamomillaa. Tilasin näytteitä Tapettitalosta muutamasta muustakin. Ja eihän tämä remontti siihen lopu, on hyvä olla läjä tapettinäytteitä, joista voi valita.

Nyt piilotetaan johtoja rakenteisiin.

Vapaapäivänä voi

Niin. Vapaapäivänä voi syödä aamupuuronsa antiikkiselta perintölautaselta. Ja lisätä mustikoiden ja pähkinöiden sekaan kellarista talviomppua ja päiväkahvinsakin voi juoda kaakaolla höystettynä.

Olen stressannut viime päivinä taas niin ahkerasti kaikkea, että tästä päivästä pitää tulla hyvä. Aurinkokin paistaa.

En anna senkään pilata päivää, että antiikkinen perintölautanen ja mustikat eivät sovi yhteen. Nyt siinä on violetteja tahroja. Pieniä vikoja, elämä on.