torstai 27. helmikuuta 2014

Lontoon pikakelaus

 Olen ollut aikuisiällä nyt yhteensä neljä kertaa lentokoneessa. Pakko myöntää, että vähän jännitti. Lapsena sitä ei osannut ajatella, että täällä sitä killutaan, kaikkien fysiikanlakien vastaisesti, 10 kilometriä maan pinnasta. Lapsena kaikki oli hyvin, kun sai tarroja ja pääsi piirtämään.


Lähdimme matkaan 3.2 maanantaina. Rynkyn siivet olivat jäässä, joten lento myöhästyi jäänestoaineen ruiskuttelun verran.


Turvaohjeet. Oikeastihan noista ei ole mitään hyötyä, jos se taivaalla liitävä peltipurkki tippuu, niin henki pois. Ihan sama mitä kellukkeita puet päällesi.

Hostellista en muistanut ottaa kuvaa, mutta yövyimme Generator Hostelissa, Russel Squaren läheisyydessä. Sijainti oli täydellinen, koko keskusta oli kävelymatkan päässä ja Camden Towniin käveli myös vartissa. Siisteydestä täysi kymppi. Ei ole kuulemma itsestäänselvää, että Lontoossa sijaitseva hostelli olisi siisti. Tämä oli. Ja turvallisuudesta oli huolehdittu, ovella päivysti aina vartija, joka tarkasti kaikki kulkijat. Osuimme paikalle juuri metrolakon aikaan. Ruuhkat oli ihan järkyttäviä, kun koko Lontoo kulki maanpinnalla.


Pakolliset turistikohteet kierrettiin aika tiukalla aikataululla. Vaikutuin Big Benistä jo pelkän koon perusteella, ja se koko parlamenttitalo... en löydä sanoja. Kuvista ei voi mitenkään tajuta, miten valtava se on. 

Jonotimme yhden päivän kokonaan lippuja teatteriin, päästäksemme katsomaan Coriolanusta. Ystävä on vielä isompi Tom Hiddlestonin fani kuin itse olen. Hänelle Coriolanus oli se matkan tarkoitus, itse halusin nähdä myös Lontoon. Saimme liput 10 h jonotuksen jälkeen ja esitys oli huikea. Vähän vaan otti veronsa se koko päivän mittainen kökkiminen ostoskeskuksessa, vanha ei enää vaan jaksa. Emme olleet ainoita pitkästä matkasta tulleita. Jonossa oli amerikkalaisia, itävaltalaisia, italialaisia, tanskalaisia jne. Puola oli myös hyvin vahvasti edustettuna. Oli kiva tutustua ihmisiin ja pääsin puhumaan englantia ihan kunnolla.

Metrolakon lisäksi saimme kohdata brittiläisen myrskyn. En väitä, että siellä muutenkaan hirveän kuivaa olisi, mutta kengät tuli kasteltua niin perusteellisesti yhtenä yönä, että niiden kuivumista oli turha odottaa seuraavana kahtena päivänä. Vaikka tuntuisi miten juntilta, suosittelen miettimään vakavissaan, josko lähtisi matkalle Hai kumpparit jalassa ja goretexit päällä.


Näin Covent Gardenissa tuttuja. Yoda lähetti terveisiä.


Koko kaupunki oli täynnä luomua ja raakaruokaa. Jos kiinnostaa, niin kannattaa suunnata Sohoon.
Itse ihastuin Leon pikaruokaketjuun, josta sai etnissävytteistä kotiruokaa mukaan. Ihan mielettömän hyvää. Kaikki valmistettu luomuraaka-aineista ja oli vielä lähiruokaakin. Ison rasian sai mukaansa 6 punnalla. Jos ketju leviää joskus Suomeen, tiedän missä käyn. Kaikki ruuat olivat myös gluteenittomia, mistä keliaakikko tykkää. Lounasaikaan ravintolat vaan ovat ihan täyteen ahdetut. Jos haluaa syödä paikanpäällä, on ihan tuurista kiinni, pääseekö istumaan. Syöminen Lontoossa on todella halpaa, jos haluaa syödä ruokaa vain pysyäkseen elossa. Kaikki kulmat ovat täynnä erilaisia rasvantahraamia käristämöitä, joista saa halutessaan alle punnalla roskaruokaa. Muuten ravintolat ovat aikalailla samanhintaisia kuin Suomessakin.


British Museum kuuluu jokaisen turistin nähtävyyksiin. Museossa saisi helposti kulutettua vaikka kokonaisen viikon. Itse vietin museossa parisen tuntia ja ehdin näkemään vain murto-osan. Kävimme myös British Libraryssa, jossa oli pieni kirjamyymälä. Olisin voinut jäädä asumaan sinne ja tuhlata kaikki rahani.

Tuli otettua todella vähän kuvia. Lähdin matkaan vanhan kameran kanssa, kun pelkäsin uuden pöllimistä. Vanhan kameran rajallisuus ketutti useamman kerran. Mutta Lontooseen on pakko päästä uudestaan. Kaupungista ei ehtinyt näkemään juuri mitään.


(Hymy hyytyy, kun sukat kastuu)

Kotiintulo olikin sitten vähän jännittävämpi. Lennon lähtiessä Norwegianin kapteeni toivotti kaikki tervetulleeksi ja mainitsi ohimennen ongelman, mikä vaatii selvittämistä. Tunnin päästä ilmassa ongelma lopulta selvisi. Helsingissä oli ihan käsittämätön sumupuuro ja Helsinki-Vantaa oli sen takia suljettuna. Yksi rahtikone oli kuulemma onnistunut laskeutumaan sokkona koko aamun aikana ja lentoja ohjattiin Tukholmaan. Kone joutui hidastamaan vauhtia ja lopulta kierreltiin aika pitkään Helsingin yläpuolella ja odotettiin, että kenttä avattaisiin. 35 minuutiksi oli ylimääräistä polttoainetta ja aikalailla höyryillä taidettiin lopulta laskeutua, jos kelloa oli uskominen. Kentällä ei näkynyt kuin yksi toinen kone. Tukee käsitystäni siitä, että meidän oli vaan pakko laskeutua. Maata ei näkynyt kuin vasta kiitoradalla. Jännittääkö seuraava lento tämän takia enemmän? Ei kai. Näköjään tekniikka toimii.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen matkakuvaus, alkoi heti tehdä mieli Lontooseen! Ihailen kyllä sinnikkyttänne lippujonossa, hyvä kuulla että odotus myös palkittiin kunnolla.

    En ole koskaan kuullut, että Helsingissä olisi niin sumuista että kenttä suljettaisiin. Kerran ollaan kyllä jouduttu laskeutumaan Saksaan Amsterdamin sijasta. Ei ollut kivaa se. Yritin olla pitkään katkera KLM:lle (eihän sumu heidän syytään ollut, mutta asiakaspalvelu ei vaan oikein toiminut), mutta en jaksa olla enää.

    VastaaPoista
  2. Lontoossa kannattaa käydä ainakin yhden kerran. Kaupunki on valtava ja siellä on jokaiselle jotain. Lentojakin saa välillä tosi edullisesti. Meidän menomatka maksoi Ryanairilla 23 euroa (per hlö), takaisin tultiin 61 eurolla.

    Joo, kuulemma tosi harvinaista. Yleensä Suomen päässä kaikki toimii, oli sää mikä tahansa. Mutta se sumu oli kyllä niin tiheää puuroa, että en ihmettele. En ole koskaan missään nähnyt niin tiheää sumua. Ihmiset kurkki laskeutumisen aikana ikkunoista ja kyseli, että näkeekö kukaan mitään. Maata näkyi vasta kun pyörät osui kiitoradalle. Olisi kyllä ollut kiva nähdä sen sumun läpi, että montako muuta konetta siellä seassa kaarteli..

    VastaaPoista