tiistai 12. helmikuuta 2013

Posti toi

Minulla alkaa olemaan aika kattava kokoelma tapettinäytteitä. Mutta minkäs teet, hankala sanoa pelkistä kuvista ja lähimmän jälleenmyyjän mallikirjoista puuttuu aina ne, mitä olen mennyt katsomaan. En ehkä enää kehtaa tilata lisää.


Jostain syystä tämmöiset lattialle levitettävät projektit aiheuttaa meillä yleisöryntäyksen. Ennen kissoja näytteiden päällä seisoi malamuutti, joka meinasi käydä unille niiden sekaan, mutta poistui kun emäntä hepuloi. Kissoja taas ei pitele mikään.


Punainen Kamomilla on pohjaltaan melkein ruosteenpunainen, keltainen on myös aivan ihana. Vaikuttaa siltä, että meille tulee hyvin punainen käytävä yläkertaan. Keksin haluta punaisen lattian käytävään ja työhuoneeseen ja rappujenkin pitää olla punaiset. Laipion paneelit varmaan maalataan valkoisella, jotenkin inspiraatio loppui vesipetsien hipelöimiseen. Lakka kuivuisi ikuisuuden ja voi ei.

Vihertävä Kirsikkapuu menisi kyllä sen punaisenkin kanssa, tykkään vahvoista kontrasteista. Uusi tuttavuus on tuo vaaleanruskealla pohjalla oleva Piparkukka. Sininen Tunturikukkakin on ihana, siitä saisi punaisen kanssa vahvat värit, punainen versio menee ehkä hieman liian tyttöilyksi.


Olohuoneen lattia kaipaa jo uutta maalia. Me hölmöinä kiirehdittiin lattiamaalin kanssa, ei maltettu laittaa kuin kaksi kerrosta ja romppeet heti sisään. Nykyiselle broileripuulle se on liian ohut suojakerros. Etenkin, kun talossa kurvailee iso koira ja kaksi kissaa. On kyllä tasan ensimmäiset ja viimeiset uudet mäntylaudat, mitä alakertaan laitetaan. 
Tiputin kerran koivuhalon terävä kulma edeltä lattiaan, monttu tuli. Yläkerran portaita, jotka ovat vanhasta mäntylaudasta saa taas hakata vasaralla hiki päässä ja hyvä jos saat naulan uppoamaan. En ihmettele, miksi puusepät ei löydä enää kunnollista puuta työstettäväksi. Kaikki puu kasvatetaan nopeasti puupelloilla selluksi. Muuta ei taida metsistä enää edes löytyä.

Olohuoneen lattiasta tulee tulevaisuudessa ehkä villisti keltainen. Tai turkoosi, tai mintunvihreä, jos vaan löydän sopivaa maalia. Haluaisin käyttää perinnemaaleja, kun tuolla alapuolella on kellari, kosteus kulkee ja niin edelleen.

9 kommenttia:

  1. Ihania tapettimalleja! Ja hauska tarkastuskomitea :)

    Voi tuo koralli on aivan ihana!! Kummassakin värissä. Punainen käytävä kuulostaa tosi upealta, punainen lattia ja portaat, vau!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastuskomitea kyllä kuvaa näitä hyvin. Pitää tätä punaisuutta vielä tuumailla. Portaista tulee ihan varmasti punaiset ja työhuoneen lattiasta ainakin. Pitää miettiä mitä sille välitilalle tekisi.

      Poista
  2. Mitä upeita tapetteja, ja teidän kodin näköisiä! Tuo perhostapetti on ihan törkeän upea, jos joskus heittäytyisin oikein villiksi niin voisin sitä laittaa toiselle seinälle ja viereen siipien värisen punaisen tapetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan heittäytymään. Ei ne värit ole niin vakava asia ;) Mä suunnittelin sitä joskus keittiöön, mutta saa nyt nähdä. Nämä suunnitelmat on sen verran eläväisiä olleet, että koskaan ei tiedä mitä seinällä lopulta on :D

      Poista
  3. Ihania suunnitelmia! Eläväiset suunnitelmat kunniaan, haaveilu on ihanaa :D Mä himoitsen öljylamppu-tapettia punaisena :) (Muistaakseni ainakin se oli sen nimi.) Kamomilla näyttää näissä edelleen tosi kivalta, tykkään kans tuosta keltaisestakin! Aiemmissa kommenteissa kirjoitit vaiko joku muu kirjoitti, että pitäisi olla enemmän netissä näkyvillä tapetteja ihan oikeasti seinillä, ja minä olen niin samaa mieltä! Sama juttu maalisävyjen kanssa. Metsästin sopivaa vihreää meidän kirjastohuoneeseen, niin ihan mahdotonta on yrittää päättää jotain niiden pikkupikkulappusten kanssa. Etsin netistä vihreitä, ja onneksi onnistuin löytämään ainakin suurimman osan niistä, joiden perusteella valitsin meillekin sävyn. Meillä on se tapettien valinta edessä sitten joskus seuraavassa kodissa. Täällähän ei enää ole kuin muutama paljas huone.

    VastaaPoista
  4. Tuo öljylamppu on todella jännän sävyinen. Se on livenä todella rehvakkaan punainen, mutta kääntyy kaikissa kuvissa hieman neonpinkkiin. Se on kyllä kaunis ja olen sitä monesti ollut laittamassa johonkin, joko punaisena tai vihreänä, mutta jotenkin alkoi tuntumaan, että kuvio on liian "hieno" ja pelkistetty meille.

    Maalisävyn valitseminen on kyllä sellainen suo, että voi kamala :D Tapeteista onneksi saa ihan hyviä mallipaloja, kun vaan pyytää. Mutta ette kai te ole muuttamassa? Teillähän on niin kaunis koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en tiedä, minne laittaisin öljylamppua, mutta jonnekin on laitettava. Ihana! Emme ole vielä muuttamassa. Se on vain haave :)

      Poista
  5. Hihii, samoissa puuhissa täälläkin ! Tuo vihreä tapetti ( Öljylamppu ? ) on tosi hieno, samoin tykkään noista Kamomilloista. Vaikeaa on, mutta otatpa noista minkä tahansa, on se seinällä hyvä ! :))

    VastaaPoista
  6. Hei, en onnistunut löytämään sähköpostiasi, laittaisitko minulle viestiä kun ennätät.
    ilonapietilainen@suomi24.fi
    Ilona

    VastaaPoista