perjantai 21. syyskuuta 2012

Eläinkatras

Jotta koko blogi ei menisi pelkäksi remontista valittamiseksi, ajattelin kertoa meidän karvaisista asuinkumppaneista. Ne välillä vilahtelee kuvissa ja hassua, että en ole oikeastaan kertonut niistä juuri mitään.


Taika on 1,5 vuotias alaskanmalamuutti narttu. Neiti on välillä pässinpää, draamakuningatar ja hillittömän yli-innostunut hepuloija, joka rakastaa kaikkia ihmisiä, kissoja ja malamuutille aika epätavalliseen tapaan myös muita koiria, sukupuolesta riippumatta. Taika tutkii maailmaa tuuppimalla kuonolla kaikkea mahdollista koppakuoriaisista ihmisiin. Taika on hiljainen malamuutiksi ja ulvomisen sijasta neiti ilmaisee itseään änkyttämällä ja viskomalla päätään.

Taikan kanssa piti aloittaa vetoharrastus, mutta tytöllä onkin sangen löysät lonkat, joten se jäi haaveeksi. Mutta ei se mitään, rymytään muuten metsässä ja lenkillä niin paljon, että työkoiralla riittää puuhaa. Lonkat eivät ole toistaiseksi oireilleet millään tavalla ja toivotaan, että tilanne pysyykin sellaisena.


Loki on meidän 7 vuotias hurmuripoika. Pikkuherra on mun silmissä ikuisesti pieni kissanpentu ja täysin mammanpoika, jonka kehräys kuuluu toiseen kerrokseen asti. Loki tykkää autoilemisesta ja on kiintynyt kaikkiin vaaleanpunaisiin leluihin, joiden puhtaudesta huolehditaan säännöllisellä kylvetyksellä vesikupissa. Loki ei tykkää kahisevista housuista, ovikelloista eikä pääsiäismunien muovisista palleroista. 

Lokia pidettiin vuosia vähän yksinkertaisena tapauksena, mutta myöhempi tarkkailu on osoittanut, että se saattaa olla fiksuin meistä kaikista.




Ja sitten on Nemi. Nemi on talon tosiasiallinen omistaja, kuningatar ja diiva, joka hallitsee valtakuntaansa rautaisella otteella ja kuuluvalla äänellä. Kukaan ei mene mihinkään ilman, että Nemi tietää asiasta. Jos asiat eivät mene juuri Nemin mielen mukaan, tapahtuu kauheita. Tavarat tippuvat pöydiltä ja huonekalut lentää. Sankaritekoihin kuuluu valurautaisen parvekepöydän jalan katkaiseminen ja 20 kiloisen työmaaimurin siirtäminen väliaikaisesti kielletyn kissaluukun edestä. Voimaa ja pahaa sisua löytyy kuin pienestä kylästä. Tämä puoliksi norjalaista metsäkissaa oleva maatiaisneiti on 7 vuotias, omaa maailman suurimman egon, pisimmän hännän ja mahdottoman luonteen. Tässä on kissa, joka saa omistajansa jatkuvasti järjiltään.

Seuraavassa osassa esittelen meidät.

4 kommenttia:

  1. Ihanat esittelyt! Meillä on samantyyppisiä kissoja ja koiria, tunnistin monta piirrettä :) mm. ylienerginen airedale ja kiltti kissa ja tuhma kissa. Poikakisu on tosin se tuhmu ja tyttö kiltti spessukissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä tiedä, voiko Lokia varsinaisesti kuvata kiltiksi kissaksi. Se ei tee tuhojaan, kuten Nemi tekee, mut se on tosi ovela. Se saa aina kaiken mitä se haluaa, kun vähän kehrää, puskee ja tärisyttää häntäänsä :D Ja sen uusin harrastus on juustojen pihistäminen leivältä. Tai ainakin sen yrittäminen. Ja siitä se saa palkaksi juustoa.. Se saa kaikki kiedottua valkoisten tassujensa ympärille.

      Sillä on erilainen lähestymistapa kuin Nemillä. Nemi pyrkii saamaan kaiken sillä, että se pistää paikat paskaksi ja Loki taas söpöilee ja manipuloi :D

      Poista
    2. Kissat :) niille antaa niin paljon enemmän anteeksi kuin koirille! Meidän airiksella oli myös lonkka ongelmia just 1,5 v ikäisenä, annettiin sille jotain niveliä vahvistavia ruiskeita pari kuukautta ja sen jälkeen ei oo vaivanneet! Kysypäs ELL: ltä!

      Poista
    3. Meillä ei Taikalla oireile millään tavalla lonkat, sillä on E-lonkat, eli selvällä kielellä sanottuna sillä ei ole lonkkamaljoja just ollenkaan, mikä johtuu kasvuhäiriöstä. Lihakset pitää sen takapään kasassa.

      Jossain vaiheessa niihin tulee nivelrikkoa ja se syö ehkäisevästi glukosamiina ym. Ne pistokset on kyllä valmiiksi jo tiedossa, mutta me mennään nyt vaan päivä kerrallaan ja pidetään lihaskunto hyvänä :)

      Tuli tuossa keväällä todella pahana shokkina virallisissa lonkkakuvauksissa, kun ei se ollut ikinä oireillut millään tavalla. Liikkuu ihan normaalisti, eikä ole mitään vikaa missään.

      Poista