torstai 19. heinäkuuta 2012

Lahonneista laudoista on talomme tehty

Taas on yksi purkupäivä takana ja projekti vähän laajenee. Yläkerran seinissä ei ollutkaan purua, vaan ne oli tungettu täyteen villaa. Pääsemme purkamaan seinät vinolaudoitusta myöten. 


Katolta oli tullut vettä ja se oli valunut seinän väliin, villat on mustia, pahvit haperoita, laudat ovat olleet alkujaankin ilmeisesti umpilahoja, mutta ei se niiden tilanne varsinaisesti siellä vuotokohtien alapuolella ole parantunut. Käytännössä melkein kaikki laudat oli jollain tapaa lahovaurioisia. Katon vuodon kanssa tilanne on nyt se, että nyt bongataan kohtia, joista se ei ole vuotanut. Lappeillakaan ei ollut purua, vaan mustunutta ja homeista villaa. Yläpohjaan piti remontissa jättää purut, mutta siellä ei ole purua nimeksikään. Muutama villalevy, roskia, lasinsirpaleita, paperisäkkejä ja kiviä. Kylmävintin seinät purettiin palkkeineen päivineen pois, koska laudat olivat niin herkullisia, ettei niitä sinne voinut jättää. 

Se on plussaa, että kattotuolit olivat enimmäkseen kunnossa. Lahoa löytyi vain parista kohtaa.






Oikeastaan voisi sanoa, että koko yläkerta joudutaan rakentamaan uusiksi.

2 kommenttia:

  1. No huh huh... Eipä voi muuta sanoa kuin, että toisaalta on onni, että huomasitte tuhot nyt. Tuleepa sitten kerralla korjattua kunnolla. Mutta kova homma tuossa kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rehellisesti sanottuna, välillä tekisi mieli purkaa koko talo ja rakentaa uusi "vanha" tilalle :D

      Mutta jospa tuon yläkerran jälkeen ei tulisi enää suurempia harmeja enää. (Kop kop..)

      Olihan se jo ostettaessa tiedossa, että katto ei ehkä ole niin hyvä, mitä ostaja kehui, mutta jos oltaisiin tietty, että se on tuollainen murheenkryyni, niin olisi ehkä mietitty kahteen kertaan. Mutta alkuperäisen rakentajan tekemiä mokiahan nämä ovat.

      Poista