maanantai 4. kesäkuuta 2012

Edistymisen riemua

En ehtinyt kirjoittaa viime viikolla. Meillä oli viikonloppuna talkoot, jossa yläkerta laitettiin päreiksi. Olen vieläkin ihan fiiliksissä. Olohuonetta purettiin syksyllä kahdestaan kaksi viikkoa ja nyt koko yläkerran pintojen repimiseen meni kuusi tuntia yhdeksän hengen porukalla. Oli niin vakuuttava suoritus, että me kyllä järjestetään tästä lähtien aina talkoot, kun pitää purkaa jotain.


Tällä kerralla ei löytynyt suurempia yllätyksiä. Yhdellä seinällä oli raakalaudoissa lahoa, mutta siihen oltiin valmistauduttu. Samalla kohdalla oli joskus ollut keittiökaapisto ja allas. Toisen huoneen puolelta löytyi halltexien ja muiden tapettien alta ehkä hienointa mintunvihreää koukerotapettia ja olen todella katkera, ettei sen pelastaminen ole mahdollista. Vaatehuoneen ovi oli paras yllätys.Olen koko täällä asumisen ajan koputellut vaatehuoneen ovea ja ollut sitä mieltä, että sen levytyksen sisällä on peiliovi. Ja siellä oli!  Vieläpä kolmipeilinen ja todella koristeellinen. Teki mieli suorittaa omahyväinen riemuntanssi, kaikki muut oli sitä mieltä, ettei siellä ole kuin runko :D Ovi vaatii maalia ja kittiä, mutta hyvä siitä tulee. Minulla on samanlainen aavistus kellarinovesta, ehkä tänään kurkkaan sinne levytyksen taakse.


Mies kävi tänään pyytämässä kattopelleistä tarjouksen. Näillä näkymin katto on vaaleanharmaa ja lukkopontattua saumapeltiä. Se on nopea ja helppo asentaa. Alunperin katosta piti tulla tummanharmaa, mutta talon väri muuttuu tulevaisuudessa hyvin todennäköisesti mintunvihreäksi ja tummanharmaa näytti synkältä vihreän kanssa. Mintunvihreä on enemmän rintamamistalon väri, kuin punamulta ja jostain syystä olen nyt viehtynyt kaikista vihreistä taloista. Tai mistä sitä tietää, saattaa tästä tulla valkoinenkin. Se olisi ainakin alkuperäinen väri.


Sain viime viikolla tehtyä mansikkamaankin ja osa taimistakin on jo istutettu. Rajasin mansikkamaan ystävän kellarinräjäytys -projektista ylijääneillä savitiilillä. Kelpaa toistaiseksi. Kasvimaan kasvatuslaatikot on vieläkin tekemättä, taimet alkaa kohta olemaan siinä tilassa, että ne haluaisi jo maahan. On kyllä ollut niin kylmää, ettei varmaan ole mikään kiire.

Tiukka tikkakisa
Omenapuut ja tulppaanit kukkii. 30km etelämpänä syreenitkin on jo kukassa, meillä on hädintuskin nupulla. Ehdin jo säikähtää, että kukaan ei tule pölyttämään omenapuun kukkia, mutta tänään niiden kimpussa on ollut surisijoita. Aikaisemmin ei näkynyt kuin pari hassua. Ehkä se kesä tulee tännekin.




 
Talkoo-Taikakin väsähti
Nyt on vaan yksi ongelma. Mistä saan tuollaista vihreää tapettia. Aijai. Pari vaihtoehtoa löytyy Tapettitalon sivuilta, mutta heillä on niin onnettomat kuvat sivuilla, ettei niistä juuri voi sanoa mitään.

4 kommenttia:

  1. Voi kun sulla on komeita taimia! Omat on ihan rimpuloita, en usko että niistä voi ikinä kasvaa mitään... ensimmäistä kertaa asialla ja usko on aika vähissä :/

    Ja huskylle kunnollinen korkea aita, mulla on ollut husky myös ja vitsi se pääsi hyppimään korkealle ja karkuun :) Nykyinen isompi koira kipeää talvisin 120cm verkkoaitaa pitkin karkuun, kesällä pysyy onneks sisällä. Haaveissa on juuri tuollainen kauniimpi puuaita, ehtis vaan tekemään...

    Pyydä Tapettitalosta näytteitä, laittavat sellaisia A4 kokoisia paloja mielellään!

    VastaaPoista
  2. Mun tomaatintaimet on tällä hetkellä vähän omituisia. Ne ei tunnu kasvavan enää tuosta. Meillä ei ollut oikein kevättalvella hyvää paikkaa niiden kasvatukseen, niin olivat ehkä vähän viileässä. Kattoo nyt, jos ei kahdessa viikossa tapahdu mitään, niin heitän tunkiolle. Tai sit lannoitin niitä vähän liikaa..

    Taika on alaskanmalamuutti, mut nekin on aika näppäriä houdineja, aika tyypillistä näille pohjolan roduille, niillä on hyvä ongelmanratkaisutaito, jos ne haluaa jotain :D Taika ei oo toistaiseksi ollut kovinkaan kiinnostunut karkailusta tai aidan ylittämisestä. Tontin ympäri onkin varsinainen hirviaita, se on 180cm korkeaa verkkoa. Tuo paraatipuoli vaan haluttiin nätimmäksi. Uusi valkoinen lauta-aita on n. 160cm korkea, uskoisin sen pitävän, kun ei tuosta laudasta saa oikein otetta, eikä ole mitään mistä hypätä yli. Ali menemistä mä vähän jännittelen, kun neiti on aikamoinen kaivuri. Pitää kivetä nuo alareunat, kun ehtisi.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka hieno tapetti ja toi ovi mulle!! :D
    Mullaki tomaatin taimet vielä nysiä, mutta tuen jo tarvitsevat. Eikai noi sun versiot edes hirmu korkeeksi kasvakkaan? Ainakin mein naapurilla oli avokasvimaalla tomaattia tekeva puska noin 30cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hajua. Ne on kirsikkatomaattia. Ja munhan PITÄISI tehdä näille joku väliaikainen kasvihuone. Meinattiin ostaa muovia ja muovittaa se kiikunraato, joka pyörii pihalla. Saisi sinne kesäksi.

      Poista