tiistai 10. huhtikuuta 2012

Savolainen supermies Vituiks Män

Eipä sitä enää tässä vaiheessa jaksa itkeäkään. Eilinen päivä viljeltiin todella huonoa läppää repiessä yläkerran lattiaa. Toisinsanoen vessaremontti vähän laajeni. 

Mies eilen maalasi vessasta muuria ja minä siinä sivussa katselin, kun katon pahvissa oli vanhan seinän jäljiltä rako. Ihmettelin, että jo on muuten tummaa lautaa. Tökättiin puukolla ja läpihän se meni. Lisää pahvia pois ja tuomio oli "Ei näytä hyvältä". Aikamme revittiin ja lopulta päästiin katselemaan mukavaa lahovauriota. Ei siinä auttanut, kun lähteä yläkertaan repimään lattiaa ja etsimään syyllistä. Putket oli ensimmäinen veikkaus, mutta lopulta syylliseksi osoittautui jälleen kerran katto. Se on ilmeisesti lirutellut vintin seinää pitkin jo hyvän aikaa ja suoraan välikattoon. Puruissa ei näkynyt mitään, olivat päässee kuivumaan, mutta oli kerännyt kaiken kosteuden lautoihin ja levinnyt niissä. 


Eteisen katossa on entisten asukkaiden laittama halltexi ja sen alla alkuperäinen pahvi, joka on maalattu ties millä, kun ei ollut yhtään päästänyt kosteutta läpi. Onhan siinä ehtinyt kasvamaan ties mitä. Nyt se on kuivunut, kun ei ole enää saanut vettä meidän syksyisen katonpaikkailu operaation jälkeen. Nyt on löytynyt kaksi tummaa länttiä, josta toinen on puhki laho ja toisessa laudat on vaan tummat ja kehittäneet jotain jo kuollutta (lepotilassa..) olevaa rihmastoa. Eihän siinä auta, kuin repiä pois ja laittaa uudet. Yksi kannatinpalkkikin näytti pahalta. Tänään selvitetään, onko sekin laho. Tässä vaiheessa käy vaan mielessä, että mitähän keittiön katosta löytyy, kun vintin seinä kulkee myös keittiön päällä. Eiköhän siellä ole ihan samaa settiä, kun vintillä on valumajälkiä niin tiuhaan. Eli revitäänpä kesällä keittiönkin laipio auki. Yläkerta oli muutenkin saanut täyden purkutuomion ja vintti on tarkoitus avata käyttöön ja jättää vaan pieni ullakko.

Yläkerta tyhjenee kyllä heti, kun alakerran vessa on tehty. Nyt vaan riipii se, että joudutaan purkamaan vessan uusia seiniä pois, että saadaan kaikki lahot laudat pois katosta. On vähän sellainen  "Mitä minä sanoin" -olo, kun olen hokenut täällä sitä, että revitään kaikki vanhat pois ihan sen takia, että näkee, mitä siellä alla on. Tarkoitus oli tuohonkin vaan päälle vetää kattopaneeli. Kokemus on opettanut tässä talossa, että vaikka pinta näyttää hyvältä, on parempi tonkia vähän syvemmältä. 

Onhan ne entiset omistajat ihan hyvää ajatelleet, kun ovat Kailan kirja toisessa (vasemmassa) kädessä täällä korjanneet, mutta ei ole tainnut ihan ne hengittävyyden periaatteet silti mennä jakeluun. Tapetit on muovipintaista paperitapettia ja lattia muovia, eikä lautaa voinut, kun olisi joutunut nostamaan ovia (lattiassa oli 4cm tavaraa purujen päällä, ei sitten käynyt mielessä purkaa..) ja maalit nyt on mitä sattuu ja jos uretaania on pursotettu seinät täyteen niin mitä sitten. Kyllä tää on niin hyvin hengittävä talo, koskaan ei ole mitään ollut. Jännä, kun syksyllä oli vintin seinä homeessa ja märkä, entinen omistaja oli niin kauhuissaan, kun ei ikinä ole mitään ollut. Kyllähän sitä nyt kun katsoo vintillä seiniä oikein silmän kanssa, niin valumajälkiä on kaikkialla. Eivät ole tainneet just käydä tutkimassa. Ja kuivaahan se silloinkin oli, kun me käytiin täällä ekat kerrat ennen ostoa tonkimassa. Ymmärrän kyllä sen, kun asuu vuosikymmeniä samassa talossa, tietyille vioille tulee sokea piste, koska "eihän meidän talossa".


Mutta ei haittaa, korjataan. Katto oli muutenkin se asia, mikä tiedettiin, että se kyllä tarttee uusia piakkoin. Vaikka entinen omistaja sanoi, että kunhan maalaa kahden vuoden sisällä. "Se on hyvää vanhaa, lujaa peltiä". Eihän siinä pellissä ole mitään vikaa, mutta se joka talon on aikanaan rakentanut, ei ole oikein osannut sitä peltiä käyttää.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Meilläkin vuosi kaikki piipunjuuret, mutta onneksi välikaton vällyt ja paneelit päästivät vedet läpi. Katto on kyllä tärkeä asia.

    Tsemppiä korjaamiseen ja kyllähän se on niin, että parempi kaivaa vaan kaikki rakenteet esiin ennen uusien laittoa. Tietää sitten varmasti mitä se talo on syönyt, kun ei näistä hengittävyysasioista oikein ole ammattilaisillakaan tietoa. Pikaremontit kannattaa unohtaa kun itselleen kotia tekee näistä vanhuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta. Kyllä näistä selviää, kun ovat vielä paikallisia vuotoja ja ovat päässeet kuivumaan. Tehtiin sopimus, että remonttihommia ei jatketa ilta kuuden jälkeen, että jaksaa pyörittää tätä sirkusta ja pysyy järjissään. Jää vähän aikaa muullekin.

      Lapioitiin tänään yläkerrassa puruja pois lattialta ja huomattiin, että yläkerran patterikin on joskus vuotanut. Mutta ei ollut lahoa eikä hometta. Oli onneksi päässyt kuivamaan. Mutta katos vaan, kyllä niitä yllätyksiä vaan tulee :D

      Poista
    2. Hyvä sopimus! Meillä on taas sellainen, että tehdään kun huvittaa, sen takia tahtikin on aika hidas :)

      Onneks kaikki vanhan talon rakenneasiat on ihan maalaisjärjellä selvitettäviä, tietysti edellyttää, että sitä maalaisjärkeä ON. Ja edelleen, kun tekee itse kerralla kunnolla alusta loppuun, niin ei tarvii sitten jatkossa ihmetellä. Ja vielä kun tekee tärkeysjärjestyksessä, eli ensin perusrakenteet kuntoon ja sitten vasta sisustetaan. Tämän olen itse oppinut remppavuoden aikana, johon on mahtunut yhtä sun toista katastrofia. Ainakin kärsivällisyys on kasvanut jos ei muuta :)

      Poista
  2. Ai-jai-ja... :/ No voihan nyt.. Näyttää aika tyrmistyttävältä! Ei varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa vain korjata. Pah, "hengittävä talo".. Tsemppiä!

    VastaaPoista