keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Löysästi pihalla

Lupasin kuvan valmiista.. mikä tämä nyt on? Kasvimaa? Kasvilaatikkoalue? Joku sellainen.


Alkukesän kylmyys kuritti kasveja, mutta aika hyvin nuo tuntuvat siitä selvinneen. Avomaankurkut jouduin laittamaan uudelleen multiin. Niistä ei ollut enää eläjiksi. Saa nähdä ehtiikö uudet taimet tekemään satoa tämän kesän aikana.


Retiisejä on tulossa jo toinen kierros. Salaatit röyhähtivät kasvuun ihan kunnolla kitumisen jälkeen. Viime vuonna salaatti ei itänyt millään ja tänä vuonna laitoin sitten vähän enemmän, että jos edes joku itäisi. Salaattia siis on. Olen lahjoittanut sitä jo naapurillekin ja sitä ei huomaa mistään, että kasvustoa olisi leikattu.


Olen ripotellut samettiruusuja vähän mihin sattuu.


Talon yläpohjasta löytynyt vanha paisuntasäiliö pääsi kukkaruukuksi.


Kuvassa on harvinainen humalapensas. Eli ruusupensas, jonka seasta alkoi ponnistamaan viime kesänä humala ja nyt se on vallannut puolet koko pensaasta. En oikein tiedä mitä tekisin. Annanko vaan olla, vai pitäisikö humala kaivaa pois. Vai laittaa sille joku oma teline, johon se saisi rauhassa kiipeillä. Ruusu ei varmaan pidemmän päälle tykkää sen tiukasta syleilystä.


Verannalla on lattia, josta ei tällä hetkellä saa tämän parempaa kuvaa. Veranta on pullollaan kaikkea remonttirojua, kenkää ja koiran erilaisia ulkoiluvarusteita. Ja kaikki lojuu tietysti lattialla, kun ei niitä tällä hetkellä mihinkään muuallekaan saa. Lattiasta tuli vaaleampi kuin piti, mutta ehkä se menee. Ei jaksa maalata uudelleenkaan. Tuohon nurkkaan tulee kiinteä säilytyslaatikko, joka toivottavasti nielee kaiken epämääräisen rojun.

Tänään alkaa verannan katon panelointi. En tiedä vieläkään, mitä niille seinille tekisi. Jos maalaisi vain valkoisella, niin sama jatkuisi yläkerran käytävässä. Se olisi helpoin ratkaisu. Toisaalta muutkin kävisi, koska veranta on erillinen tila. Tilanne vaatii ehkä photarilla leikkimistä.

On myös muutama puutarhasuunnitelma, mutta ne vaatii paljon lapioimista, pari puunrunkoa, kasveja ja energiaa. Pää pursuaa ideoita, mutta fyysinen olemus haluaa vaan löysäillä. Ajattelin myös opetella (taas) neulomaan. Löysäilijä on käynyt katsomassa lankoja ja puikkoja. Ja ostanut yhden kirjan. Norjalaiset villapaidat, täältä tullaan. Hitaasti, mutta varmasti. Valmista tulee joskus seuraavalla vuosikymmenellä. Ehkä.

4 kommenttia:

  1. Mullakin avomaankurkut kupsahtivat ekana (ja ystävän 3 kk koiranpentu "viimeisteli" loput taimet). Hmm, retiisiä? Oletko laittanut tokan kierroksen siis ihan siemenestä? Hauska idea tuo paisuntasäiliön uusiokäyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, retiisit tulee tosi nopeasti. Syötävää on parissa kolmessa viikossa, jos saavat tarpeeksi vettä ja säät sallivat. Menee tosi hyvin salaatin seassa viipaleina.

      Koiranpennut voivat olla vaaraksi kasvustolle. Välillä ne isommatkin. Täällä kiskotaan mansikoita juurineen maasta.

      Poista
  2. Onpa upean näköinen kasvimaa! Kyllä tuolta kelpaa keräillä satoa. :)
    Verannan lattiakin näyttää kauniille. Meillä on syksymmällä tiedossa myös kylmän (mutta eristetyn) verannan pintaremontti. Tällä hetkellä lattiassa on muovimatto, katsotaan mitä sen alta paljastuu. Olen koittanut pohtia eri materiaalivaihtoehtoja tuohon haastavaan tilaan, kun kylmyyden ja kosteuden lisäksi rasitusta tuovat kaksi isoa koiraa ja kaksi pientä (termiitti)kissaa. Täytyy katsoa mihin lopputulokseen päädymme. :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista