perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vakavaa puhetta kertakäyttöisyydestä

Suunniteltu vanheneminen. 

Tässä keittiöremonttia suunnitellessa joutuu miettimään kodinkoneita ja niiden kestävyyttä. Olen muutenkin elektroniikkanatsi, en osta mitään, ennen kuin todella tarvitsen. Käytän viisi vuotta vanhaa älytöntä puhelinta, koska se toimii edelleen. Läppärin vaihdoin uuteen kuuden vuoden käytön jälkeen, kun käyttäminen tuli jo mahdottomaksi. En omista vedenkeitintä, kahvinkeitintä tai mikroa. Tiskikoneen ja sähkölieden lisäksi meidän keittiössämme on ainoastaan sauvasekoitin. Tiskikone on normaalia pienempi malli ja kiroan sitä päivittäin. Sinne ei mahdu kaikki tiskit kerralla, ei ainakaan, jos meinaat pestä koirankupin samalla. Mutta se toimii. Liesi toimii muuten hyvin, mutta uuni ei lämpene tasaisesti ja tiivisteet pitäisi uusia. Ulkonäkö on silkkaa turhamaisuutta.

Elektroniikka on tehty hajoamaan, jotta ihmiset ostavat uusia.


Yllä oleva dokumentti sisältää kiinnostavaa tietoa etenkin Applen laitteiden omistajille, mutta myös muillekin.

Eikä se koske vain elektroniikkaa. Huonekalut eivät kestä. Siksi meille tulee vanhat puiset keittiökaapit. Osa joudutaan varmaan teettämään puusepällä, mutta nekin tulevat olemaan hyvin huollettuina ikuiset. Vaatteita ei kannata ostaa halvan hinnan perusteella, ne hajoavat vuodessa. Sama koskee rakentamista. Rakennetaan kertakäyttöisiä taloja materiaaleista, joita ei voi kierrättää.


Youtubesta löytyvä dokumentti, Hehkulamppuhuijaus kuuluu jokaisen kulutustuotteita ostavan ihmisen perussivistykseen.

Ja mitä tapahtuu niille käytöstä poistetuille laitteille?





"Aloitteessa laskettiin, että jokainen maapallon ihminen tuottaa e-jätettä vuonna 2017 seitsemän kilogrammaa vuodessa, jos jätemäärän jakaa tasaisesti maailman väestön kesken. Määrä mahtuisi juuri ja juuri 11:een Kheopsin pyramidiin."

Maailmassa on virhe. Enkä aio olla osa sitä.

13 kommenttia:

  1. En voi sanoa, että puhut vähän mutta... Ihanaa kuulla, että on muitakin jotka eivät haali kaikkia kodinkoneita joita teollisuus markkinoille syytä. Itse olen usein miettinyt, että jos ostaisi ne kaikki kodinkoneet ja laitteet, joita pelkästään keittiöön on tarjolla, tarvittaisiin niiden säilytystä varten oma huone. Siispä meiltäkään ei löydy kuin kaikki omaan elämäämme sopivat laitteet. On siis kahvinkeitin ja vedenkeitin myös. Niiden kohdalla olen sitä mieltä, että säästävät huomattavasti sähköä, ne kun lämmittävät veden monta kertaa nopeammin kuin hellalla lämmitettynä. Mutta, siihenpä ne koneet sitten jääkin. Toki on liesi ja uuni, astianpesukone ja jääkaappipakastin sekä micro. Monitoimikonekin löytyy, sitä tosin en tykkää käyttää, mielestäni teen taikinat nopeammin kuin otan koneen esille, asetan kaikki tarvittavat vitkuttimet paikalleen ja sitten se puhdistus käytön jälkeen, ehei. Niinpä se nököttääkin vaatehuoneen kaapissa. Meille se löysi tiensä lähes 23 vuotta takaperin häälahjana.Huonekaluissa suosin antiikkia, ennen kun huonekalutkin tehtiin kestämään isältä pojalle aidosti puusta, toisin kuin tämän päivän lastulevy ja melamiini kalusteet. Eihän niitä voi edes tuunata, no nyt tämä lähtee ihan käsistä, joten lopetan hyvän sään aikaan. KIITOS KUITENKIN TEKSTISTÄSI, mahtava ajatusmalli, jatketaan siis samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tapana kiehauttaa samalla vettä puurovedeksi, kun keitän itselleni aamuteetä. Tasaa vähän sitä lieden viemää sähkönkulutusta. Etenkin, kun se puuro sitten valmistuu jälkilämmöllä. Ja meilläkin on jääkaapipakastin ja arkkupakastin kellarissa. En laske niitä turhiksi, kun ilman olisi aika hankala olla.

      Olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi käydä vähintään kerran elämässään jäteasemalla. Siellä tulee ainakin itselleni ihan hirveä ahdistus siitä käyttökelpoisen tavaran hukkaan laittamisesta.

      Poista
  2. Kyllä nuo asiat pistävät miettimään. Eniten harmittavat akkukäyttöiset laitteet, joihin ei saa hankittua uutta akkua, ainakaan järkevästi. Ja tuon osaavat muutkin kuin Apple. En tajua, en mitenkään... Puhumattakaan sitten näistä niin ekologisista passivitaloista, jotka tehdään korjauskelvottomiksi, kierrätyskelvottomasta ja matumattomasta materiaalista ja joissa ei oikeasti voi asua ilman sähköä,kosma ne oikeaoppisesti kuluu rakentaa pulloiksi. Ei sitten niinkuin minkään valtakunnan järkeä... Ja tosiaan kodinkoneet, jotka hajoilevat parin vuoden käytön jälkeen säännönmukaisesti. Jokunen positiivinen ylläri on osunut kohdalle, mutta esim just vedenkeittimet ovat tuossa suhteessa aivan mahdotomia. Se on pari vuotta ja uusi. Ja kuitenkin teenjuojalle tuo on aika paljon elämää helpottava vehje. Mutta siis ihan oikeasti tuollainen suoranainen materiaalien ja energian tuhlaus nopeasti hajoaviin ja korjauskelvottomiin esineisiin, saa minutkin näkemään punaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ollut vedenkeitintä enää kolmeen vuoteen. Juon itsekin teetä, mutta vesi säilyy yllättävän hyvin kuumana tuossa metallisessa pannussa, eikä siinä kiehumisessa mene sen kauempaa, kuin sillä aikaisemmalla vedenkeittimellä keittäessä. Tietysti voisi harkita ostavansa vielä jonkun termoskannun, niin pysyisi vielä paremmin. Mutta kestääköhän ne termoskannut sitten.

      Poista
  3. Niin totta, niin totta!! Uusin laite jonka ostin oli sauvasekoitin. Käytän sitä Smoothieden tekoon ja sosekeittojen tekoon. Käytössä viikottain. Minulla on myös eksäni isän vanha silitysrauta. Se rauta on varmasti saman ikäinen kuin minä, mutta kuumenee ja sileää tulee, miksi vaihtaa? Lisäksi minulla on mieheni vanha kännykkä joka jo viisi vuotta sitten tavatessamme oli muutaman vuoden vanha.
    Kaapissamme on voileipägrilli, jota ei ole käytetty kahteen vuoteen koska teflonpaistopintaa ei saa irti ja puhdistus on siten ihan tuskaa. Nyt pelkää tuota taulutelkkaa joka on ostettu 2010 ja on Sony merkiltään. Kauankohan se mahtaa vielä kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on Sonyn taulutelevisio. Toistaiseksi sen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta kukapa tietää.

      Poista
  4. Asiaa! Näitä juttuja on tullut mietittyä itsekin paljon. Tosin pakko myöntää, että niitä vempaimiakin on kyllä kertynyt, tai lähinnä kahden nörtin taloudessa tietokoneita j(ja oma heikkouteni, kamerat) löytyy joka lähtöön ja siihen vielä työläppärit päälle. Eniten vi*uttaa se, ettei oikeastaan mitään kannata nykypäivänä enää korjauttaa koska uuden osto tulee halvemmaksi. Aivan älytöntä. Edellinen pyykinpesukone (ostettiin käytettynä) kesti sentään seitsemän vuotta, uusi on niin moderni ja ohjelmoitu ja "muovinen", että epäilen josko kestää edes kahta. Pah, etsinnässä tällä hetkellä käsin veivattava pesupallo Torpalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Korjaaminen on tehty tahallaan niin kalliiksi, että joutuu ostamaan uuden.

      Pesupallo olisi kyllä siisti.

      Poista
  5. Ihan samoja mietteitä kuin minulla! Meidän oli pakko ostaa uudet kodinkoneet kun koulun vanhat olivat kertakaikkiaan tiensä päässä. Toivon, että Smegeissä maksaa muukin kuin ulkonäkö...

    Olen ollut vannoutunut Apple käyttäjä vuodesta 2001 ja huomannut kyllä, ettei nää nykyläppärit kestä kuin muutaman vuoden hyvin toimivina. Kyllä keljuttaa, läppäri täyttää syksyllä kolme vuotta ja alkanut nyt oireilemaan tismalleen samalla tavalla kuin aiempi, tosin viisi vuotta kestänyt kone :( Mutkun peeceet on niin...... hermo menee joka kerran jos joudun niiden kans tekemisiin ja ilman kunnon tietsikkaa en pärjää töidenkään takia.

    Kyllä on maailman kirjat sekaisin, kun laatua ei saa edes maksamalla, prkl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itse ollut aina PC ihmisiä. Mutta Mac on kyllä melkein välttämätön, jos tekee graafisen alan töitä.

      Meillä on Gorenjen retrojääkaappi. Ne on muuten ihan samanlaisia kuin Smegit, mutta ne maksaa vähän vähemmän. Smegit valmistetaan Gorenjen tehtaalla, joten ne kirjaimellisesti on ihan samanlaisia myös sisuskaluiltaan, Smeg vaan maksaa enemmän. Miele on kuulemma kaikkein laadukkain merkki, niillä maksaa ihan se laatu. Vähän katsellut niiden koneita, jos me nyt kuitenkin joudutaan tiskikone ainakin vaihtamaan, kun se on nyt pari kertaa lirutellut vesiä jostain alleen -_- Mutta sitä on kehuttu laadullisesti kestävimpänä. Pyykkikoneissa kuulemma kannattaa ottaa mielummin päältä täytettävä, rumpu on kiinnitetty tukevammin kuin sivulta täytettävissä, joten se myös kestää paremmin.

      Poista
  6. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, Se vanha sanonta että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa on musta aika hyvä. Tosin ei sitäkään enää uskalla suoralta kädeltä lähteä soveltamaan. Ja kyllä meillä sorrutaan liiankin usein tekemään hankintoja hinnan perusteella... ja sitten kiroiluttaa kun tuote hajoaa käsiin tai ei vaan toimi luvatulla tavalla. Enkä nyt puhu välttämättä isoista ostoksista vaan vaikka termareista, sahoista, veitsistä jne. Ja jos yleensäkin ihan jokapäiväisessä elämässään pikkaisen miettisi mitä oikeasti tarvitsee ja satsaa siihen niin että vähän kirpaisee niin ehkä myös tulisi pidettyä roippeistaan parempaa huolta?

    Mainosten "huoltovapaat" kalusteet, pinnoitemateriaalit yms. yms. olen sentään oppinut kiertämään kaukaa.

    Sinua muuten odottaa haaste Talviveräjällä!

    VastaaPoista