sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ajakaamme nurmikko jouluksi

Lunta ei oo eikä varmasti tuu.

Mutta joulua täällä silti järjestellään. Tässä säässä ei ole mitään järkeä. Vähän olen ehkä pahoittanut mieleni tästä etelässä asumisesta, kun täällä ei ole kunnon kelejä talvella. Olihan viime talvena lunta ja pakkasta, mutta aina saa jännittää, tuleeko kurainen joulu.

Havaitsimme myös oman kuolevaisuutemme tämän vallitsevan kelin takia pari päivää sitten, kun ajoimme kolarin. Auto lähti heittelehtimään ja miehen sinnikkäästä yrityksestä huolimatta auto pyörähti ympäri ja täräytimme kaiteeseen. Joka onneksi osui juuri sille kohdalle. Muuten olisimme pyöräyttäneet katon kautta alas pengertä ja suoraan peltoon. Päädyttiin lopulta takaisin omalle kaistalle ja ihan oikeaan suuntaan vielä. Ei varmasti oltaisi selvitty näin vähällä. Ja mikä tuuri, vastaantulijat olivat kaukana ja takana olevalla taisi kerrankin olla se paljon puhuttu turvaväli. Nyt autosta lähti puskuri irti, mutta meille ei käynyt mitään. Puskurikin saatiin naksautettua paikoilleen. Ei kannata lähteä korjaamaan, kun maksaisi varmaan enemmän kuin mitä auton arvo on. Mutta säikähdettiin, jalat petti alta kun könysin autosta, miehelle shokki tuli vasta myöhemmin kotona. 
 
Varovasti siis siellä joululiikenteessä.
 
 

Tänä vuonna meillä on sellainen ihan Oikea Kuusi. Tästä on maksettu ihan rahaa, enkä ole ikinä nähnyt tuuheampaa kuusta. Tuijotin huuli pyöreänä, kun mies toi tämän sisälle. Onhan se komea, mutta jotain hassua tässä nyt on. Aikaisempina jouluina on ollut sellaisia onnettomia riukuja omasta pihasta ja sitä ennen meillä ei ollut mitään. Kerrostaloon ei jotenkin  huvittanut hankkia. Tuntui myös oudolta maksaa kuusesta, kun on maalta kotoisin ja normaalisti kuuset on haettu omasta metsästä.

Vuosi sitten oltiin meillä kotona Savossa ja kuusi haettiin metsästä suoraan. Lunta oli reiteen asti ja Taikasta ei näkynyt metsässä muuta kuin hännäntupsu. Tänä vuonna ollaan täällä ihan kotosalla. Olen joulun molemmin puoli töissä kaupalla ja joulumyynti verottaa jaksamista, joten koitetaan minimoida tänä vuonna kaikenlainen ajeleminen ja ihan vaan levätä.

Koittakaa tekin. Ja mikäli en ennen aattoa enää ehdi kirjoittelemaan mitään (varsin todennäköistä), Vadelmatalo toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää joulua.

10 kommenttia:

  1. Hui, onneksi ei käynyt pahemmin ja olette kunnossa. Hyvää joulua ja yritä löytää levolle aikaa. :)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joulua! Nyt on olleet tiet todella liukkaita, etenkin meiltä sivistyksen vievä, onneksi selvisitte vain säikähdyksellä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos varoituksesta! Ei se tie näytä niin liukkaalta kuin oikeasti on. Ajelin ihan huolettomasti ja sitten säikähdin kun yritin kävellä samalla pinnalla.

    Rauhallista ja rentouttavaa joulua teille!

    VastaaPoista
  4. Voi kauhistus. Onpa suuri onni, että selvisitte vain pahalla säikähdyksellä. Se on pelottava asia, miten pienestä elämä oikeasti on kiinni ja koko ajan.

    Kuusenne on kaunis. Kun katselen omaa nurkkarisuani, tunnen pientä tarvetta hakea se rahalla maksettu kuusi Siwan nurkalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän kuusi on tosi sympaattinen. Ajattele miten ylpeä se on itsestään, kun on päässyt joulukuuseksi, vaikka on ollut aina vähän reppana.

      Poista
  5. No hui. Olipa teillä hiukan hurjempi jouluun laskeutuminen. Onneksi ei käynyt kuinkaan.

    Kuusi on kyllä aivan upea! Rentouttavaa joulua teillekin!

    VastaaPoista
  6. Onneksi selvisitte säikähdyksellä ettei pahemmin käynyt!

    Meillä muovikuusi, ei uskalla vielä oikeaa pienten taholta, jos on niskassa :) vaikka oikea on aina oikea! Rauhallista joulunaikaa <3

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä kans omasta metsästä haettu rimpula on paras. Just kaveri selitti maksaneensa satasen jostain "muotovaliokuusesta"! Huh!
    Oikein ihanaa joulua lumenpuutteesta huolimatta! Taidanpa poiketa uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Kirjoittelutahti on vähän hiipunut viime aikoina, mutta tulee tänne välillä rustailtua :) Jospa taas löytäisin sen sisäisen bloggaajani, kun kiireet vähän asettuu.

      Meidän kuusi maksoi 55 euroa. Mies oli käynyt katselemassa useammassakin paikassa ja samat hinnat oli kaikkialla. Joulukuusikartelli selvästi.

      Poista