tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hökötys ja yläkertaa

Neljä viikkoa lomaa, kaksi remontille ja kaksi lomailuun.

Tuolla Laurakaisan tontilla tulikin jo keskusteltua tästä tekemättömien asioiden listaamisesta ja minähän olen innokas listaaja. Teen milloin mitäkin listoja ja sitten esitetään, että oikeasti tehdään niitä asioita. 

No ei tehdä, kun niitä tehtäviä asioita tulee listan ulkopuoleltakin jatkuvasti tehtäväksi.

Mutta "Lomalla pitää" listalta on nyt yksi asia tehtynä. Makuukammarissa on lamppu. Sähköt puuttuu edelleen, mutta nyt on lamppu.


Löysin paikalliselta kirppikseltä varjostimen rangan tuunattavaksi. Meinasin viritellä tähän jo vaikka mitä kankaita, mutta totesin sen olevan paras sellaisenaan. Jotain kiiltävää piti vielä saada. Kun on rautalangan kanssa näpertänyt 72 irtonaista kristallia ketjuiksi ja kiinnittänyt lamppuun, tuntee itsensä voittajaksi.

Työhuone ja käytävä odottaa lattiamaalia. Piti maalata tänään, mutta migreeni yllätti ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että aivot yrittää paeta silmien kautta pihalle. Mutta yläkerta alkaa olemaan pintahommia vaille valmis. Portaissa täytyy vielä vähän purkaa. Rappujen entiset potkulaudat on niin tahmean mattoliiman peitossa, että ne on pakko vaihtaa kaikki. 

Tässä pikaesittely.


Näköala käytävältä työhuoneeseen. Huone on mallia pitkula, tuolla seinällä ei ole koskaan ollut vinttiä, mikä olisi rajannut huonetta.


 Työhuoneen perältä käytävän suuntaan. Saatiin vinttikomeroon ovi! Ei tarvinnut teettää puusepällä. Kerrankin lykästi, olin sopivasti paikalla eräässä Facebookin purkutavararyhmässä, kun siellä ilmoitettiin erilaisista ovista. On muuten hankala löytää näitä kapeita ja matalia. Kustansi 50e + 14e rahtikuluja. Puusepältä ei olisi tuohon hintaan saanut mitään. Ja onpahan aidosti vanha. Huomatkaa kauniit kirkuvanpunaiset karmit. Vaatinee ehkä uutta maalia. 

Ovessa oli vielä alkuperäinen tarra tehtaalta. Tämä on valmistettu Jyväskylässä Schaumanin vaneritehtaalla. Sieltä se on matkannut Pohjanmaalle ja lopulta meille. Asuin kaksi vuotta Jyväskylässä, eikö olekin sopivaa? Tarra olisi ollut kiva saada pieniin kehyksiin, mutta joku kissa taisi pistää sen naamaansa.

Piipun puoleisessa nurkassa on ollut muinoin toinen keittiö. Siitä ei ollut jäljellä kuin tulpattu viemäri. Joka siis nökötti tulppineen päivineen nurkassa meidän muuttaessa. Kulku tähän päähän tapahtui toiselta sivulta piippua, suoraan toisesta huoneesta.


Rappusista käytävään ja työhuoneeseen. Piipun sivulla oli alunperin toinen vessa. Tullaan ihan hyvin toimeen yhdellä ja sen vessan putkiviritelmät oli sellainen mateenpesä, että ei yhtään harmittanut raahata niitä homeisia lattialastulevyjä ulos. Vintti tuli alunperin rappusiin asti, leveys on pysynyt samana, pituus puolittui. Katon tuuletus on järjestetty muulla tavalla.


Makuuhuoneen ovi sijaitsee suoraan rappujen yläpäässä. Yläkerran neliöala on n. 50 m2. Vasemmalle tulee korkea kaide rajaamaan rappuset ja yläkerran käytävä toisistaan.

Vielä muutama päivä ja sitten meidän Remonttiloma on ohitse. Talo- ja kissavahti saapuu viikonloppuna ja me kaksi + suippokorva suunnataan pohjoiseen. Ensimmäinen pysäkki sijaitsee Savossa ja siitä jatketaan matkaa niin pitkälle kuin tietä riittää tässä maassa. Ei riitä, että menee maalle. Tämä remonttistressi vaatii tujummat lääkkeet, pitää siis mennä erämaahan.

Seuraavan kerran morjestan teitä Norjan rajalta, jos löydän jostain tietokoneen.

22 kommenttia:

  1. Siis aivan mainio LAMPPU! Kannatti väkertää!

    VastaaPoista
  2. Mä kans ihastelin tuota lamppuideaa. Suht yksinkertainen, mutta kaunis. Valo varmasti kaunistaa sitä entisestäänkin. Muutenkin olete kyllä olleet ahkeria!

    Migreenille huspois-toivotukset ja teille hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuolla vielä tehtävää, mutta kaikki sotkevat vaiheet on nyt ohi.

      Poista
  3. Tosi kiva lamppu! Mä dyykkasin jokunen viikko sitten yhdestä kierrätyspisteesta vanhan varjostimen, jotta voisin tehdä siitä jotain tuollaista. Se on tosin jalkalampun varjostin. Tai sit teen siitä jotain muuta, en vaan voinu jättää sitä sinne katokseen :-) Oon seurannu vähän aikaa sun blogia mutts nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan. Meillä rempataan 20-luvun taloa, tervetuloa kurkkaamaan meille www.tassatalossa.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ilmeisesti tämäkin on ollut alunperin jalkalamppuun. Näin kuvittelisin tuon keskellä olevan kehikon takia.

    Käyn kurkkimassa :)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana lamppu! Ja oikein ihanaa Lomaa teille!
    Meillä myös rintamamiestalo. Löytyi jotain isoa korjattavaa ja veti kyllä mielen hiljaiseksi. Nousin sieltä epätoivosta ylös ja lainaan fraasiasi: ei haittaa, korjataan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ai nyt se iski teidänkin torppaan, mitä löytyi?

      Poista
  6. Et usko miten ihanaltä minusta näyttää teidän yläkerta, kun se on TYHJÄ! Meillä remontoidaan samanlaista, paitsi että minä asun siellä + remonttimestari säilyttää kaikkia ryjiään + on siellä minullakin varastoituja tavaroita. Vähänkös on helppo remontoida!

    Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin jouduttiin siivoamaan eka autotalli ja viemään kaksi jätekuormaa, ennen kuin saatiin tyhjennettyä yläkerta ja siirrettyä ne kaikki rojut siis sinne autotallin. Rojujen määrä on vakio, paikka vaan vaihtuu.

      Kiitos :)

      Poista
  7. Hyvät remppaviikot ovat teillä olleet, silminnähden. Tuosta ei oo pitkä matka valmiiks! Me vedetään täällä reilun kolmen viikon tehoremppaa, nyt menossa toinen viikko. Sit vajaa viikko lomaa, mut eihän me täältä mihinkään päästä... Eli hiukka kateellisena toivotan hienoa matkaa pohjoiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään oikeasti päästäisi. Mutta kun ne lomat jäi viime kesänäkin ton katon takia pitämättä, niin tilanne alkaa olemaan kohta se, että juoksen pihalla ympyrää ja järsin omaa kättäni, jos ei päästä pois täältä :D

      ..mutta varmasti kyllä ärsyttää sitten kotiin tullessa, että eii tää jatkuu vielä. Asiat edistyy lomalla ihan eri tavalla kuin normaaleina arkiviikkoina. Ei arkisin ehdi kuin just kuivata pensselin tärpätistä, maalta jonkun suirun ja sit pitääkin jo siivota välineet pois ja mennä nukkumaan. Mutta eihän meillä ole kiire mihinkään. Paitsi se keittiö. Ollaan jo siirretty se vaivihkaa seuraavalle keväälle..

      Poista
    2. Aivan, aivan. Meillä on siitä uskomaton tilanne, että meillä on tämän rypistyksen jälkeen tärkeimmät sisäremontit tehty! Eli kun talvi tulee ja ulkohommia ei voi tehdä, me ollaan ihan niinkuin normaalit ihmiset :O

      Poista
  8. Oi wau, miten valmiilta jo näyttää! Hienoa.

    Jos kerran Savoon tuutte niin tulkaa meillekin :) Kotona ollaan. Paitsi to-pe en enää ole kun menen takaisin töihin...kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me varmaan ehditä Mikkeliin, kun pitää suorittaa sukulaiskyläilyt siinä raossa :/ Mutta voidaan joskus pöristellä ihan tarkoituksella sinne :)

      Poista
  9. Kylläpä mukavan blogin löysin, taidan lyöttäytyä seuraan :). Asumme itse v.56 rakennetussa torpassa ja paljon samoja juttuja... Ihanaa ja rentouttavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
  10. Täällä taitaa tarttua remontti-innostus! Ja tuo lamppukin on niin hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaarallinen tauti. Tulee aina aloitettua jotain, mikä ei koskaan valmistu :)

      Poista
  11. Kaikkea sitten ne sinunkin kissat syö ;) Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähiten oudoimmasta päästä. Mun suosikkeihin kuuluu lahjapaperinaru, mikä oli kietoutunut kissain vessassa pökäleen ympärille -.-

      Poista