Mainitsinkin, että kävimme ansaitulla lomalla. Meidän piti lähteä reissuun jo kesälomalla, mutta kesäloman aikaistuessa toukokuulle, ei lähtemisessä ollut mitään järkeä, kun Lapissa ja Pohjois-Norjassa on silloin vielä täysi talvi.
Reissun aikana kävimme Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa patikoimassa Palkaskerolle ja melkein Taivaskerolle, minkä valloitus katkesi niin järkyttävään pohjatuuleen, että jopa meidän arktinen suippokorva näytti siltä, että hiiteen patikointi ja porot, haluan kotiin. Tunturin laella sai ihan leppoisasti nojata vastatuuleen ja tuuli kannatteli.
Edellisen kerran kävimme Lapissa elokuussa 2013 ja silloin Taika järjesti porojen kanssa ihan hirveän sirkuksen. Nyt menimme syyskuussa ja poroja ei juurikaan näkynyt. Ajankohta oli jotakuinkin täydellinen Taikan kanssa reissaamiseen. Näimme muutaman poron niin, että Taikakin niihin reagoi, mutta yllättäen neiti ei järjestänyt mitään kohtausta ja oli jopa kiinnostuneempi nakeista, kuin niistä poroista. Varauduimme matkaan myös uudella luistamattomalla hihnalla ja valjailla, joita mainostettiin houdinivarmoiksi. Ruffwearin valjaat on niin hyvät, että meille ei tule enää ikinä mitään muita.
Poikkesimme myös "nopealla kuuden kilometrin" iltalenkillä mökin lähellä olevalla Särkitunturilla. Tai niin luultiin. Viittojen mukaan tunturin huipulle oli kolme kilometriä matkaa, todellisuudessa sinne oli 5 km. Onneksi polku oli todella hyvässä kunnossa ja maasto helppo. Muuten takaisin tullessa olisi ehtinyt tulla jo pimeä. Bonuksena näimme todella mahtavan auringonlaskun.
Norjassa kävimme viimeisenä päivänä. Päätimme ajaa Norjan kautta lenkin ja palata yöksi mökille Muonioon. Kilometrejä piti tulla n. 830 km. Mutta meidän reissumme tyssäsi aamulla heti Ylimuonion kohdalle, kun tie oli suljettu ilmeisesti jonkun onnettomuuden takia. Ei jääty kovin pitkäksi aikaa pähkäilemään ja päätettiin kiertää Pallastuntureiden toiselta puolelta Enontekiölle ja sieltä takaisin valtatielle 21 Kilpisjärvelle. Kilometrejä tuli siis vähän lisää.
Taikalle hankittiin rajanylitystä varten passi, johon merkittiin siru ja voimassa oleva rabiesrokotus. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään. Kilpisjärven tulliasemalla ei itseasiassa näkynyt ketään missään. Mutta mikäli matkustatte lemmikin kanssa Norjaan, hankkikaa se passi. Vaikka tarkastuksia tehdään ilmeisesti harvoin, pahimmassa tapauksessa koira voi jäädä Norjan puolelle tullessa, mikäli passia ei ole. Jos poikkeatte Ruotsin puolelle, tarvitsette passin, sirun ja rabiesrokotuksen lisäksi ekinokokkilääkityksen, mikä pitää antaa eläinlääkärin valvonnassa Ruotsin puolella.
Taikalle hankittiin rajanylitystä varten passi, johon merkittiin siru ja voimassa oleva rabiesrokotus. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään. Kilpisjärven tulliasemalla ei itseasiassa näkynyt ketään missään. Mutta mikäli matkustatte lemmikin kanssa Norjaan, hankkikaa se passi. Vaikka tarkastuksia tehdään ilmeisesti harvoin, pahimmassa tapauksessa koira voi jäädä Norjan puolelle tullessa, mikäli passia ei ole. Jos poikkeatte Ruotsin puolelle, tarvitsette passin, sirun ja rabiesrokotuksen lisäksi ekinokokkilääkityksen, mikä pitää antaa eläinlääkärin valvonnassa Ruotsin puolella.
Kaikki muuttuu maagisesti heti, kun ylittää Norjan rajan. Maisemat mennessä ja tullessa puhelinyhteydet. Norjan puolella oli jatkuvasti täydet kentät puhelimissa, vaikka oltiin vuorten välissä notkossa. Kentät tippui samantien nollaan, kun tultiin takaisin Suomen puolelle.
Koska oon vähän herccis, tirautin kyyneleen, kun päästiin Skibotniin. Siellä oli niin nättiä. Näen itseni niin asumassa siellä.
Taika on luonteeltaan vähän varovainen jänishousu ja se tuumasi heti autosta päästyään, että merellinen ilmasto haisee todella epäilyttävältä ja se olisi halunnut vaan takaisin autoon. Lopulta se vaati vaan vähän rohkaisua nakkien muodossa ja pääsimme aallonmurtajalle katselemaan maisemia.
Törmäsimme myös norjalaiseen nemesikseen, jonkun merilinnun sulkaan. Siitä sai myös rohkaisunakkia, kun sitä mulkoili vähän epäluuloisesti.
Törmätessämme rannalle huuhtoutuneeseen meduusaan, Taika oli jo niin reipas, että olisi halunnut pistellä sen poskeensa.
Ajaminen Norjassa on hidasta. Skibotnin ja Altan välillä oli useita tietöitä, mutta ilman niitäkään siellä ei posotella kovin lujaa. Tiet on kapeita, kiemuraisia ja vuorenrinteillä korkealla menevät tiet painelevat ainakin minun aivoissani kaikenlaisia neuroosinappeja sen verran, että olisin sulkenut silmäni, ellen olisi ollut niin haltioitunut maisemista. Koko reissun voi tiivistää lauseeseen "Pelottaa! Mutta kun on niin nättiä!". En tiedä missä välissä olen kehittänyt itselleni korkeanpaikankammon, mutta nähtävästi sellainen on. Norjalaiset myös ajavat lujaa ja keskellä tietä. Rekkakuskit ovat suorastaan hengenvaarallisia.
Olimme Altassa joskus kahdeksan aikaan illalla ja jatkoimme matkaa suoraan takaisin Muonioon. Jälkikäteen ajateltuna tuo reissu kannattaisi jakaa kolmelle päivälle, jos haluaa rauhassa tutustua maisemiin. Ensi kesänä on suunnitelmissa, että suuntaisimme autolla Skibotnista etelään. Vaikka kaikkialla hoetaan, että Norja on todella kallis maa, niin sinne matkaaminen tulee silti halvemmaksi, kuin etelään lähteminen. Se sopii siis pienellä budjetilla matkaavalle ja maisemat pesee monet muut maat ihan 100-0.
Tullessa saatiinkin ihastella revontulia. Yksi haave lisää on siis toteutunut, pääsin näkemaan revontulia Lapissa.
