lauantai 22. marraskuuta 2014

Vanhaa matkimassa



Lattian sävy ei onnistunut. Maalista piti tulla melkein musta, mutta tuli harmaata, Ja nyt se taittaa siniseen. Pitää maalata keväällä uudestaan.

Koska netistä ei löytynyt ohjeita vanhan rintamamiestalon tummuneiden paneeleiden matkimiseen, annan ohjeet seuraavalle tässä. 

Nämä paneelit ovat kuusta, joten männylle saattaa joutua hakemaan sävyä uusiksi. Ensin hiotaan röpelöt pois. Eivät näytä kivalta maalatussa ja vielä vähemmän lakatussa.

Hiomisen jälkeen pyyhitään pölyt pois ja samalla kostutetaan pinta vesipetsiä varten. Ensimmäinen kerros on Herdinin vesipetsiä sävyä "Teak.". Toinen kerros vedetään myös kostealle puulle, mutta tässä vaiheessa sävy vaihtuu "Kirsikkaan". Vesipetsi nostaa puusta karvoja pystyyn, joten ennen lakkaamista puun pinta harjataan tai hiotaan kevyesti.

Viimeiseksi kolme kerrosta venelakkaa päälle, itse käytimme Uulan venelakkaa.

Ja huom.
Kostealla pyyhkiminen on oikeasti tärkeä vaihe. Vesipetsi ei levity kunnolla kuivalle puulle ja lopputuloksesta tulee laikukas.

5 kommenttia:

  1. Eiks noi ole sormipaneeleita? Ihanaa, että halusitte säilyttää ne puunvärisinä ettekä maalanneet niin trendikkäästi valkoisiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan. Sisarpaneelia /karossipaneelia, sellaista minkä profiilissa on kuoppa keskellä. Me emmittiin aika pitkään, että maalataanko vai lakataanko. Kertaalleen päätettiin jo maalatakin, mutta muutettiin vielä mieltä. Hyvä näin. Mutta ei tämä helpoin vaihtoehto ollut. Paneelia ei ole vielä kuin tuossa syvennyksessä, on vähän hidasta :P

      Poista
  2. Todella kaunis sävy. Kyllä nysväys vaan kannattaa. Onnittelut pitkästä pinnasta, v****uksensietokyvystä, ja lopulta kauniista paneleista eteisseinässä.

    Ps. Olisi tosi kivaa nähdä kuvakierros teidän kodista. Miltä missäkin huoneessa näyttää, mikä on mielestäsi onnistunutta, mitä haaveilet niistä nurkista, jotka vielä odottavat vuoroaan.

    VastaaPoista
  3. Tyy-li-käs!!! Tosi hieno siitä lopulta tuli. Mulla taitaa olla sähköpostiviestiinkin vastaamatta ja muutenkin kaikki blogiasiat ihan vaiheessa, mutta olen ajatellut että jospa tästä vielä tormistaudun kaikilla rintamilla - meillä on nyt remonttireiska varattu helmikuun alusta tekemään sitä Isoa Juttua eli tätä keskikerroksen remppaa, ja silloin tälle ohjeelle on taatusti tarvista - meidän pitäisi saada tuonne nurkkakamarin nurkkaan vaatekaappi, johon haaveilen kaarevaa, lakattua sisarpaneeliseinää. Muutenhan sen pitäisi olla toki ei-kaareva ja tapetoitu, mutta kun se tulee tuonne alkuperäistapettihuoneeseen eli tapettia ei ole saatavilla, niin tuollainen toteutus tuli sitten kakkosvaihtoehtona mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tykkään. On tuo paljon nätimpi, kuin se entinen reikäinen ja kolhuinen (..ja homeinen) kovalevy. Eihän siitä samanlaista tule, mutta tämä talo ansaitsee paneloidun verannan. Ja jotenkin luulen, että alunperin tuo on ollut tarkoituskin vetää sisarpaneelilla, koska sitä on oven ulkopuolella katoksessa. Varmaan loppunut rahat kesken aikoinaan, niin ovat säästäneet ja laittaneet kovalevyt.

      Ei sitä vieläkään ole kuin tuossa syvennyksessä, mutta tänä viikonloppuna olisi tarkoitus jatkaa hiomista ja petsausta. Mut vähän epäilen, että ei ole jouluksi valmista, kuten joskus uhosin :P Katotaan sitä vappua taas.

      Voin tehdä ihan kuvalliset ohjeet noiden paneelien käsittelystä, jos sille on vielä tarvetta useammallakin.

      Poista