Tarina sisarpaneelin sävyttämisestä

Sarkasmi- ja kiukkuvaroitus.

Tässä on nyt kohta kaksi kuukautta vehkeilty Herdinsin värikarttojen kanssa (ja jos kyseisen firman edustaja joskus eksyy tänne, niin ihan vaan tiedoksi, että teillä on liikkeellä kaksi eri värikarttaa vesipetsille. Liikkeisiin toimitettu, puumalleihin sudittu värikartta ja paperinen värikartta, jotka eivät ole keskenään millään tavalla verrattavissa. Se muuten syö pientä ihmistä ja paljon. Kannattaisi myös mainita värikartoissaan, että montako kerrosta litkua sävyn saamiseen on käytetty.). Sävyn valitsemiseen kyseisistä värikartoista voi käyttää sitä normaalia metodia, eli katselee ja vertailee, tai sitten toista keinoa, joka on varmasti ihan yhtä toimiva. Laita kartta lattialle, käänny, ota kolme askelta eteen, heitä sokkona vapaavalintainen objekti sävykartan suuntaan ja toista, kunnes osut sävykartalle.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vattuuntuneina olemme ostaneet yhtä laatua ja sutineet sillä jo puolet paneeleista ja todenneet, että vatuiks meni. Varalta testattiin yhteen tuplakerros. Kokeilleet myös toista sävyä ja todenneet siitäkin, että vatuiks meni sekin. Ja kun petsin päälle tuleva lakka vielä taittaa sävyä keltaiseen, niin aletaan olemaan jännän äärellä. Kuvassa oleva pieni pala on 50-luvun puretusta paneelista toisaalta, josta olemme katsoneet vähän mallia, mutta tuo ei ole aivan se, mitä olemme hakemassa. Hakusessa on vähän vähemmän oranssia. Reunimmaiset pätkät ovat samaa, toisessa vaan tuplakerros. Ei uskoisi.

Alan olemaan siinä mielentilassa, että ammun paneelit kuuhun ja maalaan verannan seinässä olevat raakalaudat valkoisella ja hymistelen tekohymy naamalla, että kyllä nyt on mukavaa.

Seuraavaksi sekoitellaan kahta keskenään, rukoillaan olemattomia jumalia ja laitetaan silmät kiinni. Onneksi tulee talvi, eikä verannalla ole vieläkään sähköjä, niin totuus paljastuu vasta keväällä.

Menen peiton alle piiloon.