maanantai 12. elokuuta 2013

Kesän kootut tarinat: 2840 kilometriä, Kilpisjärvi osa 1.

28.7 kurvasimme kotipihasta pois. 

Suuntasimme ensin Savoon kotikonnuille pariksi päiväksi ja heinäkuun viimeisenä päivänä lähdimme pohjoista kohti. Ensimmäinen taukopaikka oli Kajaanissa, josta suuntasimme seuraavana päivänä suoraan Kilpisjärvelle, ajoon kului 12 tuntia kaikkien pysähdysten kanssa. Taika päätti, että matkaaminen on huono juttu, ei suostunut pissaamaan ainoallakaan taukopaikalla, ekaa kertaa lirahti vasta perillä. Rakon kokoa on pakko kadehtia.


(Muonio, oletettavasti Särkijärvi. Hienoin taukopaikka ikinä. Taikan kommentti: "Hyviä pajuja!")

  

 Kilpisjärvellä oli pieni mökki varattuna ja seuraavat kolme päivää kulutimme aika pitkälti tuntureilla. En ole niitä marttoja, jotka haluavat viettää lomansa vaakatasossa. Yhden päivän ehkä kykenen, mutta sitten lähtee järki. Parasta hermolomaa on taapertaa luonnossa. Ei paljon huolet paina, kun joutuu keskittymään askeliinsa.

 

Kävimme ensimmäisenä iltana Saanan rinteellä ihastelemassa auringonlaskua.




Seuraavana aamuna lähdimme kiertämään Saanan. Kilometrejä tuli 10 (kuulostaa vähältä), maasto oli kaikkea helpoista poluista louhikkoisten jokien ylittämiseen. Retkeen meni viitisen tuntia.


Havaitsimme, että Taika tykkää poroista. Vähän liikaa. Se halusi syödä ne kaikki. 
Taikasta tuli kävelevä porotutka. Tiesimme poron olevan lähellä, kun koira alkoi vetämään hulluna ja läähätti kieli sinisenä. Ja niitä poroja riitti. Kysyi välillä omistajan hermoja, kun koiralta tippui järki ja korvat päästä. Mutta omistajat, koira ja porot säilyi hengissä. Ihme.


"Daddy, I want a reindeer!"


 Poroja taas kiinnosti hötkyilevä koira. Ihan liikaa. Olin virallinen porojen hätistelijä.





Puolimatkan krouvina toimi Saanajärvi.


Koira muistuttaa omistajaansa vai toisinpäin?


Saanajärvellä on päivätupa, johon voi pysähtyä vaikka paistamaan makkaraa. Me mentiin tällä kertaa energiapatukoilla. Taikalle oli lihaa, nam.


Päivä oli sateinen ja Saanan huippu oli jossain pilvien yläpuolella. Rannalla tunsi itsensä hyvin pieneksi. Kuvista ei saa sitä samaa tuntumaa.






Oli puro, oli tonkiva koira.


Loppumatkasta porotutka piippasi monen monituista kertaa. Mökille päästyämme koira kaatui lattialle kuorsaamaan ja me tyhjensimme nälissämme Retkeilykeskuksen ruokalistan.


Seuraavan päivän retkelle otettiin enemmän ruokaa mukaan.

Jatkuu.

5 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän ihanat maisemat! Nuo värit ja tuo karuus, ah ja ah!

    Kiva porokoira teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitään hienompaa paikkaa, kuin Tunturi-Lappi. Paitsi jos jatkaa samaa tietä vielä eteenpäin ja menee Norjan puolelle. Tämä pohjoisen karu kauneus on vedonnut muhun aina.

      Porokoira oli kyllä kiva. Todella kiva. Vaikka sen kiinni piteleminen kysyikin lihaksia ja hermoja, niin kyllä me sen kanssa uudelleen lähdetään. Seuraavassa osassa kerron vielä lisää porokoira -juttuja :D Mimmin vouhotus siirtyi lopulta kokonaan uudelle asteelle.

      Poista
  2. Kaunista. Tuolla on varmasti ollut ihanaa retkeillä. <3

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Ollaan itsekin menossa Rukalle mökkeileen, mut ehkä ens vuonna Lappiin, mahtavat maisemat!

    VastaaPoista
  4. Ihana ihana ihana blogi! Jäin totaalisen koukkuun nyt. Ja nuo Lapin kuvat, ne jos mitkä on mannaa miun sielullein.
    Oltiin myökin pari kolme viikkoa sitten samoissa maisemissa, tahtoo takas!

    VastaaPoista