torstai 8. marraskuuta 2012

Bloggaamisen lieveilmiöt

Huomasinpa tuossa päivällä, että blogini on saanut jonkin verran vierailuja uuden Kotia.com sivustolla olleen blogiarvion kautta. Itse arvion voi kukin lukea täällä. 

Kyseinen sivusto jätti minulle yhteydenottopyynnön yhteistyön tiimoilta aikaisemmin syksyllä, enkä harkittuani ollut kiinnostunut sivustosta enkä sen puoleen yhteistyöstä. Tosielämän erakkomaisuuteni ulottuu myös nettiin ja haluan pitää blogini vaan omana päiväkirjana, jonne voin käy purkamassa armotonta vitutusta ja niitä pieniä riemukkaita voittoja, mitä tämän remontin tiimoilta on tullut. Joka tapauksessa sain myöhemmin pyynnön käyttää blogini kuvia arvioinnissa, josta myös kieltäydyin. Arvio tosin tuli joka tapauksessa, Suomi on vapaa maa ja arvioinnin saa kirjoittaa vaikka naapurin kissasta, jos mieli tekee. Se mikä mua tässä nyt huvitutti, oli arvion sisältö, joka taitaa koostua lähinnä meidän hääkuvan katsomisesta ja parin tapettijaarittelun lukemisesta.

Joten, jokainen voi varmaan vetää tietyn johtopäätöksen kepeästi kieli poskessa tehdystä arvioinnista ja sen aiheuttamasta lievästä falloksesta otsassani. 

Tässäpä nyt kyseisen sivuston kautta tulleille kepeä infopaketti: Jos tulit puutarhavinkkien perässä, joudut pettymään. Arvion kirjoittaja on nähnyt kristallipallolla tulevaisuuteen, sillä meidän pihahan on vielä tilassa nolla, jolla tarkoitan sitä, ettei sille ole tehty mitään. Huoleni pihakasveista ovat tähän mennessä rajoittuneet omenapuussa vilistäneisiin kirvoihin.

Siviilisäädystä täytyy mainita sen verran, että kyllä. Me olemme todellakin olleet vuoden naimisissa ja kaapissa on pukupussissa hääpuku. Jännä yksityiskohta sinällään. Ja aivan, meillä on piha-aita ja olen aika tarmokas tyttö valkkaamaan meille tapetteja.

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että arvioijalla on tullut kiire ja lukaissut pikalukuna pari postausta läpi ja sen perusteella kirjoittanut mitä mieleen on tullut tai vaihtoehtoisesti kieltäytymiseni yhteistyöstä aiheutti sen, ettei tarvitse juurikaan keskittyä blogin sisältöön, kunhan sen saa esiteltäväksi. 

Herra Arvioijalle, kiitos kunniasta, mutta ei olisi tarvinnut. Yhteyshenkilö oli kyllä äärimmäisen kohtelias ja mukava ottaessaan yhteyttä minuun, enkä moiti tässä väärinkäytöksestä tai mistään muustakaan, ainoastaan sisällöstä, joka antaa ehkä hieman väärän kuvan blogista ja sen kirjoittajasta. Mua voi vapaasti syyttää asian tiimoilta huumorintajuttomuudesta, mutta tämähän on suorastaan ratkiriemukasta. Siitä ei siis ole kyse.

Ystävällisin terveisin: Remonttihelvetin liekeissä kärvistelevä Rouva Vattu




14 kommenttia:

  1. Höh-höh, en ole tuollaisesta portaalista kuullutkaan ja tuskin moni muukaan, eli aivan sama!

    Meidän kotia/blogia haukuttiin joskus keväällä vauvalehden palstalla ja haukkumaviesti oli saanut puolustavia vastauksia monta sivullista. Kun itse kirjoitin ketjuun terveiset, sainkin kuulla, että olen itse kirjoittanut haukut, jotta saan blogille lukijoita :D Voi morjens tätä nettimaailmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi keskustelupalstat on kans ihan omanlainen ilmiönsä. Oli aihe mikä tahansa, siitä kehkeytyy seuraavaan päivään mennessä hillitön paskamyrsky :D Ja salaliittoteoriat on ihan vakiokamaa kaikkialla.

      Poista
  2. Kun kuulin ekan kerran tuosta sivustosta, ajattelin, että joku Mikälie Häiskä on sen huvikseen tekaissut, ja sitten kaikki blogistit haluaa sinne mukaan, koska silloin ja vain silloin niillä on Oikea Blogi :D Tämä on tietenkin vain kateellisen urputusta. Mua ei pyydetty mukaan.

    Pitipä heti koittaa etsiä netistä vihakirjoituksia omaa blogiani kohtaan, mutta ei kyllä onnannut. Toisaalta olen hirveän helpottunut, etten menetä yöuniani, mutta toisaalta vähän harmittaa, että eikö vihakirjoittelijat ole muka löytäneet mua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tiennyt, että kaikki blogistit haluaa sinne mukaan :D

      Ylipäätään tuntuu, että blogien perustamisen takana on se, että saa mainetta ja pääsee tekemään yhteistyötä jonkun tahon kanssa. Minä taas en halua, koska tää on ihan puhtaasti henkilökohtaista mulle. Ja oon sitä mieltä, että kaupalliset tahot ovat pilanneet monta blogia. Mulla ainakin katoaa kiinnostus siinä vaiheessa, kun blogi alkaa täyttyä mainoksista. Ja luulisi sen innostuksenkin katoavan, kun siitä tulee työtä.

      Poista
  3. Jotta yhteistyötä vaikka yksipuolisesti. ;) Kyllä hiukan hymyilytti tuo analyysi blogisi sisällöstä. Hiukan meni ohitse taulun. ;) Mua itse asiassa pyydettiin mukaan johonkin ruokajuttuun, mutta taisin passata eli en saanut aikaiseksi rekisteröityä listoille. Eivät ole palanneet pyytämään uudestaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tässä on nyt vähän sellainen olo, että sievä pikkuvaimo se täällä kirjoittelee, kastelee kukkasia ja tekee hedelmäasetelmia :´D

      Alkaa tuntua, että noita yhteistyötarjouksia ei voi välttää, jos alkaa pitämään julkisesti blogia.

      Poista
  4. On tämä blogimaailma kyllä ihmeellinen. Itseäni koko ajan jostain syystä hieman jännittää pitää julkista blogia, vaikka pidänkin blogin sisällön sellaisena että voisin nuo asiat kassatädillekin kertoa. Mutta näköjään sitä on kaikenlaista, mihin ei välttämättä pysty ennalta varautumaan. Kirjoitat kyllä täpäkästi, ilo on lukea! Tsemiä sinne helvetin lieskoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Media ja muut tahot ovat kyllä huomanneet blogien potentiaalin mainostamisen ja muun suhteen. Vähän surku kyllä, vaikka blogit onkin tuoneet monille mahdollisuuden tehdä töitä bloggaajana.

      Mulle kävi hyvin, sain meiliä kirjoittajalta joka pahoitteli ja poisti arvion. Ei ollut omasta mielestään kirjoittanut mitään sellaista, mikä olisi loukannut, mutta mun silmiin se oli tosi tökeröä.

      Toki tääkin nyt alkoi naurattaa, kun olin viikon päästellyt höyryjä. Sitä vaan muodostaa itse tietyn kuvan omasta blogistaan ja ottaa asiat tosi vakavasti. Tunnen oloni vaan todella kiusaantuneeksi, jos joku haluaa mainostaa mua :D Mieluiten kyllä pysyn täällä omalla sivustollani höpöttelemässä ja leikin erakkoa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

      Poista
  5. Kiva kuulla, että asia selvisi!

    Löydät blogistani tunnustuksen :) En tiedä, tykkäätkö niistä, mutta ota jos tykkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää tässä jonain päivänä perehtyä :)

      Poista
  6. Vähän jälkijunassa kommentoin samasta veneestä. Samainen taho otti yhteyttä ja lirkutteli että on lukenut satamiljoonaaziljoonaa kotiaiheista blogia ja niin vaan on Laurakaisan blogi heilahtanut kärkeen ettei mitään, että kiinnostaiskos yhteistyö. En saanut kirveelläkään irti sitä, mitä olisin halunnut tietää, eli mikä taho tuossa oikein on takana ja kuka sillä haluaa rahastaa, keneltä ja miksi. Tästä ja yleisfilosofisesta itsenäisyyssyystä totesin että en halua olla moisessa mukana. Annoin sitten minäkin luvan siihen blogiarvioon, mikä on jälkikäteen ärsyttävää koska minusta tuolla sivustolla ei käy tarpeeksi selvästi ilmi, mikä on saitin tekemää arviota ja mitkä blogit taas yhteistyökumppaneita. No, jotenkin en usko että tuosta sivustosta mikään suunnaton menestys tulee, kukaan ei ole kuullutkaan koko kuviosta ja hyvä niin, hautautukoon Laurakaisankin savolainen kierous sinne muun sillisalaatin joukkoon. Miehän oon siis KARJALASTA, perkele, enkä mikään savolainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli siitä ekasta ehdotuksesta sellainen olo, että ne eivät halua maksaa bloggaajille siitä, että pyytäisivät blogeja sivustolleen vakituisiksi bloggaajiksi. Eli jos tekisit niiden sivuille profiilin ja siellä olisi linkki sun blogspotin blogiin, ne tavallaan saisivat sillä sisältöä sivustolleen, maksamatta siitä sulle. Joten, kun kieltäydyin tekemästä profiilia, mun blogi ynnättiin muiden joukkoon silti, kirjoittamalla arvio.

      Mun arviohan poistettiin tämän tekstin takia :D

      Mä olisin syntyperäinen savolainen, mutta enpäs oo tajunnut mainostaa :D

      Poista
    2. Mietin että pitäisikö tehdä Rouva Vatut ja kirjoittaa että nyt sivuston nähtyäni olen tullut siihen tulokseen, että en halua tuota esittelyä olevan siellä. En tiijä, en taida jaksa nähdä vaivaa.

      Joo ja nyt sitäpaitsi näin, että siellä esittelyssä on valokuva, joka ei ole edes minun eikä meidän keittiöstä. Palautteen paikka.

      Poista
    3. Huolellista työtä ovat tehneet :D

      Mä kyllä uskon, että suostuvat poistamaan arvioinnin, jos lähetät meiliä ja pyydät.

      Poista