Laiska sisäkkö

Tällä rouvalla on kaksi päivää vapaata, mikä tarkoittaa siivouspäivää. Tänään on siivouspäivä. Oli siivouspäivä. Olen suhteellisen ahkerasti onnistunut siistimään keittiötä, sitten sotkemaan sitä ja taas siistimään ja jopa lämmittämään takkaa. Hain kaksi viikkoa narulla riippuneet pyykit kellarista hengailemaan sängylle, mistä ne todennäköisesti vihdoin kahden viikon päästä osaavat vaatekaapin kuvatukseen ja pahvilaatikoihin. Mutta. Sitten tuli eteen se, että pitäisi mennä ripustamaan pyykkejä kuivumaan. Joten keitin kahvia ja päätin päivittää blogia. Ihan loogista.

Ei mulla ole varsinaisesti mitään asiaa, pitää vaan vältellä hetki niitä pyykkejä. Ja meidän olohuoneessa on ollut kohta vuoden päivät uusi matto. Ja seinällä pari kuukautta jopa taulu. Kirppikseltä löytyi pari kivaa tarjotinta, jotka pitää luonnollisesti laittaa tännekin. Hyviä syitä vältellä pyykkejä.

  

Olen haaveillut sievästä senkistä, jonka päälle voisi laittaa hopeatarjottimen ja kynttilöitä. Nyt on hopeatarjotin ja pari muuttolaatikoista kaivettua vanhaa tuikkua ja ehkäpä messinkinen riikinkukkotarjotin. Mutta ei sitä senkkiä. Joten hopeatarjotinkin piti saada sohvapöydälle, missä messinkinen jo oli. Joten pienempi meni isomman sisään ja nyt sohvapöydällä on tarjotinläjä, joiden väliin piti vielä tunkea paloturvallisesti pitsiliinakin.

Jotkut mua paremmin tuntevat ihmiset tietää, että mulla on hillitön fiksaatio riikinkukkoihin. Minä vielä jätin tämän tarjottimen kirppikselle ja kun se vei yöunet, miehen piti käydä se seuraavana päivänä nappaamassa mukaansa.

Onnistuin löytämään olohuoneeseen harmaan maton, jossa ei näy ainutkaan kuraläntti, karva tai hiekka. Matto näyttää ihan samalta, oli se sitten imuroitu viisi minuuttia tai viisi päivää sitten. Normaalistihan meillä on jo seuraavana päivänä hiekkaa ja karvaa nurkat täynnä. Tämä on kätevin matto ikinä. Ja kun sitä imuroi, imuri vaan rohisee ja kolisee, kun se imee näkymättömät hiekat pois. Kuvan malamuutti käyttää sitä myös ruokalappuna luuta järsiessään, eikä siihen tartu edes veri. Se on oikeasti kätevin ominaisuus koiranomistajan matossa :D

Kuvassa oikealla pilkottaa nojatuoli, joka ei oikeasti ole siinä. Sen ei kuulu olla, mutta se on. Nemi myös käyttää sitä yleisenä raapimispuuna, joten tuolin sisälmyksiä leviää säännöllisin väliajoin pitkin taloa. Joskus mä vielä verhoilen sen ja toisen samanlaisen nojatuolin keltaisella sametilla.

Sohvapöytä on muuten vaeltavaa sorttia malamuuttitaloudessa, vaikka sen tyrkkii keskelle, se on aina jossain muualla, kun neidin pitää päästä pöydän alle nukkumaan ja herätessään se kantelee pöytää muutamia senttejä aina mukanaan. Sohvapöydällä on myös kulho, johon piilotetaan yöksi kaikki mikä menee rikki pudotessaan lattialle. Tämä kaikki siis Nemin takia. Eräänä yönä kyseinen Kiukku-Kissa jäi kiinni punnertaessaan kahvinkeitintä keittiötason reunaa kohti.

Ja sitten onneton kuva taulusta. Meillä on kahdella seinällä ikkuna ja suoraan vastapäätä käytävä verannalle, joten taulun lasi heijastaa valoa jokaisesta suunnasta. Tämän parempaan en pysty. Kartta on kiikkunut kotikotona ullakon seinällä vuosikaudet. Nappasin sen joskus sieltä mukaan ja viimein se sai kehykset, kun siskoni oli heittämässä vanhaa taulua roskiin. Taustapaperiksi laitoin tapetista jääneitä suikaleita reunoihin.

Olohuone alkaa pursuilla kullankeltaista ja oranssia, mutta ei se varmaan haittaa. Lattialla oleva kori oli Taikan lelukori, nyt siinä on myös lehtiä. Vinkuvat ja likaiset skunkit ja muut tulee ihan hyvin toimeen Avotakkojen ja Divaanien kanssa.

Nyt voisin ehkä harkita niitä pyykkejä.