maanantai 7. lokakuuta 2013

Portaat

Valmistuu se. Työhuoneeseen vedettiin eilen viimeinen tapettivuota yhdeksän jälkeen illalla. Eipä siinä vierähtänytkään kuin kuukausi. Alkaa taas tympiä koko touhu.


Portaista tuli punaiset. Paneeliksi seiniin tuli sisarpaneelia. Ulkona portaiden katoksessa on samanlaista vanhaa paneelia, joka on hitusen kapeampaa kuin tämä uusi. Sopii mun mielestä hyvin tähän, kun vähän vastaavaa on käytetty jo entuudestaan muualla. Ennen tuossa seinässä oli lastulevy. Portaiden potkulaudat ovat uutta lankkua, entisissä oli jäätävä kerros bitumiliimaa, kontaktiliimaa, linoleumin palasia ja niin edelleen.


Itse askelmat taas ovat alkuperäistä tavaraa. Ilmeisesti ainut kohta, mihin lattialautaa on tässä talossa käytetty. Sitähän ei siis riittänyt autotallin rakentamisen jälkeen enää taloon. Saivat jäädä rehellisen rähjäisiksi, se on sitä patinaa. Askelmien etureunat olivat myös liiman peitossa, mutta käytin siihen kaksi päivää, että sain taltan kanssa nyljettyä ne puulle ja hioin hiomapaperilla sileeksi. Koska yläkertaan ei jäänyt mitään alkuperäistä homeen takia, halusin säästää edes nämä. Kyllä kannatti, kuulemma hullun hommaa.


Maali on nyt ihan vaan valkoista, koska ei jaksa. Seinille tulee kaide ja sekin on punainen. Lattialautojen päihin, rappusien alkuun, tehtiin vanhasta lattialaudasta tuollainen "otsalauta". Sitä löytyi pari riviä lattiasta muovimaton alta. Kaksi rappua tehtiiin niistä kokonaan uusiksi. Samaa tavaraa ovat.

Vielä siis tuo käytävä, jos sen jouluksi saisi valmiiksi. Sitten voi pitää parin kuukauden välikuoleman, ennen kuin repii keittiön Pandoran lattian auki. Ja sitä ennen pitäisi taikoa ainakin yksi vanha yläkaappi jostain. Toiselle seinälle meillä on kaapistot, nekin ovat jääneet raportoimatta. 
Haettiin ne jo keväällä. Oho, lokakuu.

22 kommenttia:

  1. Oi, miten herkullisen väriset portaat :) Ja mun mielestäni noihin sopii valkoinen seinäväri erinomaisesti. Pääseepä ihana punainen loistamaan. EIkä tuollainen panelointi oikeasti ole koskaan valkoista, valot ja varjot sävyttävät sitä joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, totta sekin. Pinta on tosi eläväinen tuon profiilin ansiosta. Ja onhan tuo porraskäytävä tosi pimeä, ei se valkoinen pahaa tee sille. Maalin sävy on ihan Uulan Puolukkaa. Siitä ei oikein saa mitään käsitystä värimallista, mutta on oikeasti ihan kunnon punainen.

      Poista
  2. Pakko kommentoida että ihanat portaat ja aivan samanlaiset kuin mummoni ja pappani rintamamiestalossa, sielläkin on yhä valkoiset paneelit ja punaiset portaat, tosin vielä kirkkaammat ja kiiltävämmät :D Näkyy esim. tässä postauksessa ekassa kuvassa: http://kolmenkissankopla.blogspot.fi/2011/06/maailman-paras-kylapaikka-tai-ainakin.html Mietittiin meille samaa yhdistelmää, mutta sitten päädyin vihreään. Mutta hyvältä yhdistelmä, toivottavasti kestää teilläkin monet vuosikymmenet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsos, ovat ehkä sellaista kunnon kirkuvaa punaista. Tuo Puolukka taittaa vähän ruskeaan.

      Mulla on ollut joku pakkomielle punaisista portaista jo monta vuotta, kauan ennen tätä taloa. Jossain vaiheessa se pinttyi päähän, että meidän tupaan tulee sellaiset.

      Poista
  3. Meidänkin edellisessä kodissamme oli punaiset portaat ja...sisarpanelia seinissä, näyttää siis tutulta. Kivan näköiset portaat!

    VastaaPoista
  4. Kyllä se siitä! Tykkään kans punaisen ja valkoisen yhdistelmästä, raikasta!

    Jotenkin niin hassua tää talojen entisöiminen, siis kun ne on joskus olleet kauniita alkuperäisine osineen, sit joku on vähän rempannu ja modernisoinut ja meidän sukupolvi taas tekee niinkuin silloin joskus tehtiin. Toivottavasti meidän jälkeen näitä ei enää uudestaan tuhota!

    Ja jos hitaudessa kilpaillaan, niin meillähän oli keittiökoneet 1,5 vuotta paketeissaan, ilman että edes vilkaistiin pahvien sisälle ;) Ei sitä aina jaksa eikä tarviikaan jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha kilpailla, mestari on tässä. Hella paketissa vuodesta 2006 ja on edelleen. Käytän väliaikaisesti alakerran naapurin puuhellaa...

      Poista
    2. Näinhän se on. Ja sitä tapahtuu vieläkin, olen itkenyt verta yhden hirsitorpan takia, kun nyt se on täysin moderni kaikkine hilavitkuttimineen. Ilmakin vaihtuu vaan napista painamalla. Ehkä sitten taas parin sukupolven päästä joku entisöi niitäkin taloja.

      Tällä menolla ne meidän keittiökaapit saavat viettää autotallissa vielä toisenkin talven, että ehkä mä saan tässä kisassa vielä hopeaa.

      Poista
  5. Voi, että on kauniin väriset portaas...todellakin tykkään...ja tuo paneelli on ...:)

    VastaaPoista
  6. Täällä kanssa välillä sama homma "ohhoh mikäs se täältä varastosta löytyikään ai niin tää käsienpesualtaan allaskaappi mikä ostettiin jo toissa vuonna..." Luotan siihen, että inspis iskee silloin kun on tarkoitus ja kaikki valmistuu, ajallaan :) Tällaiselle mulle-heti-kaikki-nyt-ihmiselle vanhan talon hankinta oli luonteenkasvatusterapiaa parhaimmillaan ;) Herrkullisen väriset portaat kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo. Olen ollut vähän samanlainen. Tullut tehtyä "pari" virheostostakin ihan samasta syystä, kun piti heti saada ja suunnitelmat muuttuu matkalla. Mutta Siperia opettaa.

      Poista
  7. Oi mikä upea väri! Ja oikein kodikas näkymä muutenkin :)

    VastaaPoista
  8. Portaat on hienot! Olin jo ajatellut jättää omat portaikon seinät suosiolla lastulevylle, maalata vaan päälle sitten jonain vuonna, mutta ehkä kuitenkin otan tuosta paneloinnista mallia. Se näyttää siltä miltä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panelointi on perinteinen ratkaisu. Ja periaatteessa aika vähällä vaivalla saa siistiä jälkeä. Meillä se lastulevyn pinta näytti ihan hirveeltä, vaikka siinä oli useampi kerros maalia. Jotenkin se weetabix koostumus tulee vaan läpi. Meidän piti eristääkin tuo seinä uudelleen, siellä oli samaa homeista kivivillaa ja kun villaa oli kai jo loppumassa, sinne oli jätetty aukkoja :D Tuuli vaan vinkui.

      Poista
  9. Ihanaa, täydellistä! Miten kaunis punainen! Jopa valkoinen seinä on ihan ok, jos portaat ovat tuon väriset.

    VastaaPoista
  10. Juuri itsekin rappuprojektin tehneenä pakko kommentoida että erittäin komeat on. Miten teette panelin ja portaan sauman? Itsekin suunnittelin panelia, mutta laiskana jätettiin inhokki lastulevy, mutta puolet tapetoin, niin vähän paremmalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tulee samaa leveää listaa portaisiin, mitä on muuallekin tulossa. Eli laitetaan siis ihan vaan lattialistaa ja palastellaan ja lovetaan sopivaksi.

      Poista
  11. Hienot ja varmasti just sen homman väärti :)
    Ja lokakuuhan on jo kutakuinkin ohi, mutta marraskuu vasta alkamassa joten mitä sitä suotta kiirehtimään.

    VastaaPoista
  12. Upeanvärinen punainen! Hienot portaat.

    VastaaPoista
  13. Hei! Meille on tulossa tuo puolukanpunainen keittiön ja eteisen lattiaan. Osaatko sanoa kauanko se kuivui niin että kestää kävellä? Purkissa kun lukee että kovettuu n. kuukauden aikana täyteen kestoonsa..

    VastaaPoista